Virta: Suomen tulee tehdä Arctic Summitissa näkyväksi, että pohjoinen lämpenee nelinkertaista vauhtia
11.9.2026 16:33:12 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Kun Euroopan johtajat kokoontuvat tällä viikolla Rovaniemen European Arctic Summitiin, Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran mukaan Suomen tulee käyttää isännän paikkaansa nostaakseen esiin arktisen alueen ekologisen kriisin vakavuutta.

Moni eurooppalainen päättäjä hahmottaa ympäristökriisien vakavuuden ennen kaikkea Etelä- ja Keski-Euroopan metsäpalojen ja kuivuuden kautta. Virran mukaan Suomen tehtävä kokouksen isäntänä on tehdä näkyväksi, että pohjoisessa sama kriisi etenee jopa nelinkertaisella vauhdilla muuhun maailmaan verrattuna.
Vihreiden Virran mukaan arktisen alueen turvallisuus ja sen ekologinen tila kuuluvat samaan kokonaisuuteen, eikä niitä voi käsitellä erillään toisistaan.
– Kun muualla Euroopassa ympäristön hälytystila näkyy paloina, kuivuutena ja äärisäinä, pohjoisessa sama kriisi etenee vähemmän dramaattisin uutiskuvin mutta rajummin – jopa nelinkertaisella vauhdilla suhteessa muuhun maailmaan. Tämän on tultava selväksi Rovaniemellä, sanoo Virta.
Pääministeri Orpo on itse kertonut eduskunnan valiokunnille, että kokouksessa käsitellään myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia arktisella alueella ja ympäristöturvallisuutta.
– Hallitus on itse luvannut nostaa ilmastonmuutoksen esiin Rovaniemellä. Toivon, että tästä pidetään kiinni. Ei riitä, että ilmastokriisi mainitaan sivulauseena, vaan arktisen alueen tulevaisuus vaatii, että se on yksi kokouksen keskeisistä teemoista, Virta painottaa.
Virran mukaan arktisen alueen turvallisuuspoliittinen ja geopoliittinen merkitys on jatkuvasti kasvanut. Parantunut saavutettavuus lisää arktisen alueen strategista ja turvallisuuspoliittista painoarvoa. Virta korostaa, että ilmastonmuutoksen, luontokadon ja saastumisen moninaiset vaikutukset vaikuttavat myös turvallisuuteen ja kohdistuvat Suomeen sekä suoraan että välillisesti.
Virta jätti eduskunnalle maaliskuussa 2025 kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati hallitukselta selkeitä vastauksia kolmeen kysymykseen: miten leikkausten aiheuttama tietovaje arktisen alueen politiikassa paikataan, miten arktinen strategia päivitetään ja toimeenpannaan, ja aikooko hallitus asettaa arktisen neuvottelukunnan uudelleen.
– Hallituksen vastaus jätti nämä kysymykset vielä auki. Rovaniemellä on nyt hyvä tilaisuus tarjota konkreettisia ratkaisuja. Yksi konkreettinen askel olisi lakkautetun arktisen neuvottelukunnan uudelleenperustaminen, joka kokoaisi pohjoisen alueen toimijat saman pöydän ääreen tukemaan tätä työtä, Virta päättää.
Yhteyshenkilöt
Sofia VirtaVihreiden puheenjohtaja
Puh:09 432 3131sofia.virta@eduskunta.fiMarena AhonenViestintäsuunnittelijaVihreiden viestintä
Puh:+358 50 589 3391marena.ahonen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Elo: Hallitukselta häpeällisen huono ennallistamissuunnitelma5.11.2026 19:11:20 EET | Tiedote
Orpon hallituksen tänään hyväksymä luonnos kansalliseksi ennallistamissuunnitelmaksi rajaa heikentämättömyysvelvoitteen koskemaan vain jo valmiiksi tiukasti suojeltuja Natura-alueita. Vihreiden kansanedustaja Tiina Elon mukaan luonnos on häpeällisen huono.
Vihreiden Jenni Pitko tyrmää hallituksen ennallistamissuunnitelman täysin surkeana esityksenä5.11.2026 17:47:45 EET | Tiedote
Orpon hallitus teki 5.11. päätöksen Suomen ennallistamissuunitelman luonnoksen lähettämisestä EU-komissiolle. Vihreiden kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Jenni Pitko pitää esitystä julkisuudessa olleiden tietojen perusteella surkeana suorituksena.
Vihreiden Alametsä: Uhrit eivät voi enää odottaa – tarvitaan seksuaalirikosten oikeusturvatakuu5.11.2026 12:05:46 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Alviina Alametsä vaatii seksuaalirikosten nopeampaa tutkintaa. HS uutisoi tänään valtavista viivästyksistä seksuaalirikosten tutkinnoissa (HS 5.11.2026).
Vihreiden varapuheenjohtaja: USAn välivaalien tulos antaa toivoa koko maailmalle4.11.2026 09:44:35 EET | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Allu Pyhälammi iloitsee USAn välivaalien tuloksesta. Demokraatit ottivat kaksipuoluejärjestelmässä välivaalien murskavoiton, vieden kotiin sekä senaatin että edustajainhuoneen. Tulosta on kuvailtu täystyrmäyksenä Trumpin politiikalle.
Nuorten huumekuolemat kasvoivat rajusti – Hopsu vaatii hallitukselta aikataulua Otkesin suositusten toteuttamiselle3.11.2026 14:46:04 EET | Tiedote
Alle 25-vuotiaiden huumekuolemat lisääntyivät vuonna 2025 jälleen. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii hallitukselta kansallisesti yhtenäistä hoitoonohjausta ja vahvempia päihdekierrettä ennaltaehkäiseviä palveluita nuorille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme