SDP:n Kim Berg kummastelee kokoomuksen politiikkaa: Onko Suomessa kohta varaa mennä lääkäriin?
13.9.2026 08:54:58 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja. SDP:n kansanedustaja Kim Berg kummastelee kokoomuksen linjaa, jossa samaan aikaan puhutaan talouskasvusta ja investoinneista, mutta sairastamisen hintaa nostetaan.

– Minuun otti yhteyttä julkisella puolella työskentelevä lääkäri. Hän kertoi, että potilaat soittavat vastaanotolle huolissaan siitä, miten he selviävät asiakasmaksuista. Kysytään, voiko maksua alentaa tai saada kokonaan pois, kun rahat eivät yksinkertaisesti riitä. Jäin miettimään, että miten tähän on Suomessa päädytty, sanoo SDP:n kansanedustaja Kim Berg.
– Lääkärin vastaanotolla pitäisi puhua ihmisen terveydestä, ei siitä, onko hänellä varaa tulla hoidetuksi. Kokoomuksen politiikalla lompakon paksuus alkaa ratkaista, hakeutuuko ihminen lääkäriin vai jääkö hän kotiin odottamaan, jos vaiva vaikka menisi ohi.
Bergin mukaan kyse on paljon suuremmasta asiasta kuin yksittäisestä maksusta.
– Jos ihminen lykkää lääkäriin menoa hinnan takia, pieni vaiva voi kasvaa vakavaksi. Silloin ihminen kärsii enemmän ja lopulta lasku tulee myös yhteiskunnalle. En ymmärrä, miksi kokoomus haluaa tätä suuntaa.
Suomen Syöpäpotilaat ry kyselyn mukaan lähes puolet syöpään sairastuneista kokee nykyiset terveydenhuollon asiakasmaksut taloudellisesti raskaiksi. Joka neljäs kertoo tinkivänsä ruoasta tai muista välttämättömistä menoista.
– Syöpään sairastuneen pitäisi voida keskittyä hoitoon ja toipumiseen. Ei siihen, riittävätkö rahat lääkkeisiin, ruokaan tai seuraavaan hoitokäyntiin. Minusta on täysin väärä suunta, jos kokoomuksen Suomesta tulee maa, jossa pankkitilin saldo määrittää, kuinka nopeasti pääset hoitoon.
– Kokoomus kertoo suomalaisille talouden kasvusta. Minä kummastelen sitä, miksei kasvu näy ihmisen arjessa. Jos talous kerran kasvaa, miksi ihmisiltä viedään samaan aikaan mahdollisuus käyttää palveluita, joita he tarvitsevat? SDP haluaa tälle suunnanmuutoksen, Berg linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme