Syötteen kansallispuisto laajenee
14.9.2026 10:00:00 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen tekemällä päätöksellä ja kiinteistökaupalla Syötteen kansallispuistoa laajennetaan.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hankki valtion omistukseen noin 34 hehtaarin määräalan Taivalkoskelta Loukusan kylän eteläpuolelta. Palsta sijoittuu suojelualueiden keskelle Liejuvaaran länsiosaan, ja rajoittuu Syötteen kansallispuistoon kolmelta rajaltaan Kortevaaran ja Latvavaaran välisellä alueella.
Alueen metsät ovat pääsääntöisesti nuoria, luontaisesti kehittyneitä sekametsiä, jotka ovat olleet hakkaamatta muutaman vuosikymmenen. Palstan metsät ovat luoteeseen laskevia rinnemetsiä, joita luonnehtivat karujen kivikoiden männiköt, soistuneet vähäpuustoiset rinteet, puronvarsikorvet, kituliaat kuusikot sekä yksittäiset yli 200-vuotiaat männyt.
Syötteen kansallispuiston perustamisen taustalla oli pitkä luonnonsuojeluhistoria, joka alkoi jo 1910-luvulla, kun Iso-Syötteen huippu rauhoitettiin metsänkäytöltä metsien uusiutumisen turvaamiseksi. Erinäisten vaiheiden jälkeen Syötteen kansallispuisto perustettiin eduskunnan säätämällä lailla vuonna 2000. Pinta-ala oli tuolloin 29 400 hehtaaria valtion omistamia alueita, jotka sijaitsevat Posion, Pudasjärven ja Taivalkosken kunnissa. Vuosien mittaan alueelta on tehty paljon maanhankintoja ja nyt tehdyn kaupan myötä kansallispuiston pinta-ala nousee noin 30 300 hehtaariin.
Suojelualueen perustamisen mahdollisti METSO-ohjelman rahoitus.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja Anna Harjula, Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, puh. 0295 038 032
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset tulevat voimaan tällä viikolla27.10.2026 10:00:27 EET | Tiedote
Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset talvikaudella 2026–2027 otetaan käyttöön viikolla 44. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella rajoitukset asetetaan Väyläviraston ohjeen mukaisessa laajuudessa keskiviikosta 28.10.2026 alkaen. Merkit vaihdetaan koko maassa perjantaihin 30.10.2026 mennessä siten, että pääasiallinen vaihtopäivä on keskiviikko 28.10.2026.
Ympäristöön liittyviä avustushakuja auki elinvoimakeskuksissa26.10.2026 09:01:35 EET | Tiedote
Elinvoimakeskuksissa avautuu 26.10.2026 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, saariston ympäristönhoitoon ja rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisemiseen. Hakuajat päättyvät 9.12.2026.
Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen toimialueella työttömien määrä oli syyskuussa 7 % suurempi kuin vuotta aiemmin20.10.2026 08:14:28 EEST | Tiedote
Työttömyys kasvoi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella syyskuussa 7 % vuoden takaisesta. Kainuun työttömyys nousi 15 % ja Pohjois-Pohjanmaan 6 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys lisääntyivät viime vuodesta. Työvoiman kysyntä supistui edellisvuodesta.
Jalankulku- ja pyörätien rakentaminen alkaa Koitelin ja Huttukylän välillä16.10.2026 10:58:50 EEST | Tiedote
Maantien 848 uuden jalankulku- ja pyörätien ensimmäisen vaiheen rakennustyöt alkavat Koitelin ja Huttukylän välillä Oulussa lokakuussa 2026. Samalla alueelle rakennetaan vesijohto- ja jätevesiviemärilinjoja. Urakka valmistuu kesällä 2027.
Liikenneturvallisuus koetaan Pohjois-Pohjanmaalla hyväksi, mutta turvalaitteiden käytössä on parannettavaa15.10.2026 10:07:43 EEST | Tiedote
Yli 1800 vastaajaa kertoi näkemyksensä liikkumisesta ja liikenneturvallisuudesta yhdeksässä Pohjois-Pohjanmaan kunnassa. Liikenneturvallisuus koetaan alueella melko hyväksi, mutta kysely nosti esiin myös kehittämiskohteita. Erityisesti turvavyön, kypärän ja pyöränvalojen käytössä on parannettavaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



