Varsinais-Suomessa käynnistyy asukaskysely lähisuhdeväkivallasta
14.9.2026 11:14:29 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue toteuttaa yhteistyössä alueen kuntien ja järjestöjen kanssa väestökyselyn, jonka tavoitteena on selvittää asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä lähisuhdeväkivallasta. Kysely on ensimmäinen laatuaan.

Nyt käynnistyvällä kyselyllä kartoitetaan varsinaissuomalaisten kokemuksia lähisuhdeväkivallasta. Samalla selvitetään, tietävätkö asukkaat, mistä voi saada apua väkivallan kokemuksiin tai oman väkivaltaisen käyttäytymisen muuttamiseen. Tulosten avulla kehitetään palveluita ja lähisuhdeväkivallan ehkäisytyötä.
Lähisuhdeväkivalta koskettaa tutkitusti kansallisesti yhä useampia (TerveSuomi 2025).
– Meillä ei ole tarkkaa tietoa Varsinais-Suomen tilanteesta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun selvitämme laajasti varsinaissuomalaisten kokemuksia lähisuhdeväkivallasta kuntakohtaisesti, Varhan väkivallan vastaisen työn erityisasiantuntija Sirkku Opacic sanoo.
Selvitys tehdään yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa, jotta alueen tilanteesta saadaan mahdollisimman kattava kuva. Kyselyn tulokset vahvistavat alueen tietopohjaa ja auttavat kehittämään lähisuhdeväkivallan ehkäisyä, ammattilaisten koulutuksia, viestintää sekä palveluita Varsinais-Suomessa.
– Toivomme, että mahdollisimman moni vastaa kyselyyn riippumatta siitä, onko hänellä omakohtaisia kokemuksia väkivallasta. Jokainen vastaus auttaa meitä rakentamaan turvallisempaa Varsinais-Suomea, Opacic kannustaa.
Kysely on avoinna 14.9.–18.10.2026 ja linkki kyselyyn löytyy Varhan verkkopalvelusta varha.fi. Kyselyyn vastataan anonyymisti ja vastata voi suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Vastaaminen vie noin 15–20 minuuttia. Kysely tullaan toistamaan alueellamme seuraavan kerran 2029.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sirkku OpacicVäkivallan ehkäisyn erityisasiantuntijaVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 441 9346sirkku.opacic@varha.fiLinkit
Varsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha inför verksamhet i särskilda situationer och mångkunnig verksamhet samt planerar ändringar i de platser där arbetet utförs inom den prehospitala akutsjukvården6.11.2026 12:00:00 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde (Varha) planerar ändringar i tjänsterna inom den prehospitala akutsjukvården och målet med ändringarna är att trygga tillgången till tjänsterna i hela landskapet. Tjänsterna utvecklas genom en ny enhet för särskilda situationer inom den prehospitala akutsjukvården och genom en ny mångkunnig räddnings- och akutvårdsenhet, som förbättrar tillgången till tjänsterna i synnerhet i skärgården. Det planeras ändringar i personaldimensioneringen och resursfördelningen så att den huvudsakliga platsen där arbetet utförs för en del av arbetstagarna inom den prehospitala akutsjukvården allokeras på nytt. Man planerar inte några personalminskningar.
Varha kehittää ensihoidon erityistilanne- ja moniosaajatoimintaa ja suunnittelee muutoksia työskentelypaikkoihin6.11.2026 12:00:00 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha) suunnittelee ensihoitopalveluihin muutoksia, joiden tavoitteena on turvata palvelujen saatavuus koko maakunnassa. Palveluja kehitetään uusilla ensihoidon erityistilanneyksiköllä ja pelastus- ja ensihoitopalvelujen moniosaajayksiköllä, joka parantaa erityisesti saariston palvelujen saatavuutta. Suunnitteilla on uudistaa henkilöstömitoitusta ja -resursointia niin, että ensihoidon työntekijöiden pääasiallisia työskentelypaikkoja kohdennetaan uudelleen. Henkilöstön vähentäminen ei ole suunnitteilla.
Varha söker serviceproducenter inom tjänsterna för psykoterapier och korttidsinterventioner för vuxna6.11.2026 11:16:52 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde reformerar ordnandet av de psykosociala tjänsterna för vuxna och börjar använda en servicesedel för psykosocial vård och rehabilitering 2027. Reformen utvidgar utbudet av de tjänster som erbjuds patienterna och öppnar en möjlighet för nya yrkespersoner att arbeta som serviceproducent för Varha.
Varha hakee palveluntuottajia aikuisten psykoterapioiden ja lyhytinterventioiden palveluihin6.11.2026 11:16:52 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue uudistaa aikuisten psykososiaalisten palvelujen järjestämistä ja ottaa vuonna 2027 käyttöön psykososiaalisen hoidon ja kuntoutuksen palvelusetelin. Uudistus laajentaa potilaille tarjottavien palvelujen valikoimaa ja avaa uusille ammattilaisille mahdollisuuden toimia Varhan palveluntuottajina.
Bättre svenskspråkiga tjänster genom förstärkt samarbete5.11.2026 13:23:46 EET | Pressmeddelande
Samarbetet inom de svenskspråkiga social- och hälsotjänsterna går in i en ny fas när de tvåspråkiga välfärdsområdena, Helsingfors stad och HUS-sammanslutningen intensifierar sitt praktiska samarbete. Målet med nya tjänstespecifika arbetsgrupper är att hitta gemensamma lösningar med vilka man kan förbättra tillgången till svenskspråkiga tjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme