Velkuan koululle ja Teersalon rantaan on valmistunut uusia liikuntapaikkoja – avajaisia vietetään 17.9.
15.9.2026 09:58:17 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote
Naantalin Velkuan yhtenäiskoulun pihalle on valmistunut paljon uusia liikuntalaitteita. Aikaisemmin kesällä Teersalon rannassa avattiin uusi ulkokuntoilupaikka. Liikuntapaikkojen avajaisia juhlitaan 17.9.

Velkuan koulun pihalla kelpaa nyt liikkua. Pihalle on valmistunut vastikään uusi monitoimiareena, kiipeily-, kuntoilu- ja leikkitelineitä kenttä- ja metsäalueelle sekä ympyräkeinu. Lisäksi pituushyppypaikka, jalkapallomaalien verkot ja metsäluokan hirsipenkit uusittiin. Palloseinä ja hiekkalaatikko siirrettiin käytännöllisempään paikkaan.
Pihaan on myös istutettu omena-, luumu- ja kirsikkapuita ja marjapensaita.
– Koululaiset ovat käyttäneet uuden pihan monitoimiareenaa sekä kiipeily- ja leikkitelineitä innokkaasti sitä mukaa, kun niitä on saanut ottaa käyttöön. Viisipaikkainen keinu on hauska kokoontumispaikka sekä pienemmille että isommille koululaisille, kertoo Velkuan koulun rehtori Päivi Soukka.
Soukan mukaan myös päiväkotilaiset ovat ehtineet tutustumaan uuteen yhteiseen liikkumispaikkaan.
Kentälle istutetut puut ja pensaat lisäävät alueen viihtyisyyttä ja tulevaisuudessa ne tarjoavat myös tarpeellisia varjopaikkoja.
– Erityinen ilo on, että uusien hienojen juttujen myötä koulun kentän käyttöaste on selkeästi noussut myös ilta-aikaisin ja viikonloppuisin – areenalla, hiekkalaatikolla ja keinuissa on tyytyväisiä käyttäjiä myös kouluajan ulkopuolella, Soukka iloitsee.
Koulun pihalla tehdään parhaillaan viimeistelytöitä.
Uudistuksia on tehty osittain Opetus- ja kulttuuriministeriön Suomi liikkeelle -ohjelman investointiavustuksella, jota kaupunki sai 30 000 euroa. Ohjelman tarkoitus on parantaa päiväkotien ja peruskoulujen liikuntaedellytysten parantamista pihojen luonnonmukaistamisella ja kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.
Lisäksi kaupunki investoi hankkeeseen 80 000 euroa.
Kesäkuussa 2026 Teersalon rantaan valmistui uusi ulkokuntoilupaikka, josta löytyy painopakallisia ulkokuntoiluvälineitä ja hyppyboxeja. Kaupunki sai hankkeeseen Leader Varsin Hyvä -kehittämisrahaa. Ulkokuntoilupaikka sijaitsee osoitteessa Sauniementie.
Liikuntapaikkojen avajaisia vietetään 17.9.
Velkuan koulun ja Teersalon liikuntapaikkojen avajaisia vietetään valtakunnallisella Liikkujan viikolla torstaina 17.9. klo 16.45 alkaen. Ohjelma alkaa ulkokuntoilulaitteiden opastuksella Teersalon rannassa, minkä jälkeen n. klo 17.30 siirrytään lossilla Palvan saareen Velkuan koululle. Koulun pihalla ja liikuntasalissa on luvassa liikunnallista toimintaa koko perheelle testi-illan merkeissä.
Pihalla on luvassa ainakin salibandya, koripalloa, fresbeekoreja ja reaktiopelejä. Liikuntasalissa on mahdollisuus testata omaa kuntoa inboby-mittauksella, liikkuvuutta ja tasapainoa. Paikallinen vanhempainyhdistys järjestää makkaranpaistoa laavulla ja myy kahvia ja pullaa.
– Kannustan tulemaan liikkumaan koko perheen voimin ja hakemaan vinkkejä liikkumiseen. Toiveena tietysti on, että velkualaiset liikkuisivat yhdessä myös tulevaisuudessa koulun pihalla. Ulkokuntoilulaitteiden osalta osallistujat saavat varmasti vinkkejä oman lihaskunnon kohottamiseen, joten kannattaa tulla mukaan, kehottaa kaupungin liikuntapalvelupäällikkö Maija Puolakanaho.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Maija PuolakanaholiikuntapalvelupäällikköNaantalin kaupunki
Puh:0400 638 398maija.puolakanaho@naantali.fiMax Holmbergliikunta-alueiden työnjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:044 733 4761max.holmberg@naantali.fiKuvat



Naantalin kaupunki
Naantali on perustettu jo 1400-luvulla. Se on viehättävä ja kasvava yli 20 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Merellisyys on vahvasti läsnä kaupungin arjessa: Naantaliin kuuluu 1 000 saarta ja 1 000 kilometriä rantaviivaa. Naantalissa voi valita, asuuko kaupungissa vai saaristossa – meillä jokainen pääsee nauttimaan vahvasta yhteisöstä, hyvistä palveluista ja ainutlaatuisista kulttuuri- ja virkistysmahdollisuuksista.
Naantali on yrittäjämyönteinen ja kehittyvä satamakaupunki. Sujuvat liikenneyhteydet maitse ja meritse tukevat elinvoimaista arkea ja yritystoimintaa: kaupungissa toimii jo yli 1 600 yritystä.
Naantalissa on tilaa kasvaa ja ilo olla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Naantali valmistelee vanhojen omakotitonttien maanvuokrasopimusten uusimista29.10.2026 13:46:19 EET | Tiedote
Naantalin kaupunki on valmistellut vanhojen erillispientalotonttien maanvuokrasopimusten uusimista koskevia periaatteita sekä näistä tonteista tehtävien uusien vuokrasopimusten hinnoittelua. Valmistelun tavoitteena on luoda yhtenäiset ja tasapuoliset periaatteet sopimusten uusimiselle. Elinvoimajaosto käsittelee asiaa 2.11.2026.
Kuparivuoren tunneli suljetaan yöksi 29.–30.10.27.10.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Kuparivuoren tunneli suljetaan syyshuollon ajaksi yhdeksi yöksi. Liikenne ohjataan varareitille.
Naantalin kuntatalous pohjaa koko maan talouden kasvunäkymiin22.10.2026 11:20:54 EEST | Tiedote
Naantalin kaupungin talousarvio vuodelle 2027 tehdään kasvuun pohjaavassa ja tulevaisuuteen luottavassa taloudellisessa tilanteessa. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä Naantali ei ole nostamassa kunnallisveroa (6,4 %) eikä kiinteistöveroa. Tavoitteena suunnitelmakaudelle 2027–2030 on hallittu investointitaso.
Keskustan katujen rakennusurakka alkaa marraskuussa20.10.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Naantalin keskustan kehittäminen näkyy katukuvassa marraskuusta alkaen, kun Aurinkotien, Tuulensuunkadun ja Ratakadun rakennustyöt käynnistyvät. Aurinkotien linjausta muutetaan, ja Tuulensuunkadulla ja Ratakadulla tehdään katu- ja infratöitä. Työt jatkuvat arviolta ainakin heinäkuuhun 2027.
Pekka Vartiainen kirjailijavieraana Naantalin kirjastossa16.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Naantalilainen kirjailija Pekka Vartiainen saapuu Naantalin pääkirjaston kirjailijavieraaksi 22. lokakuuta klo 17.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme