PeeÄssä nousi viisi sijaa valtakunnallisessa osuuskauppavertailussa
18.9.2026 08:38:46 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote
PeeÄssä nousi Osuustoiminnan Vuosikirjan 2026 osuuskauppavertailussa kahdeksannelta sijalta kolmanneksi.

Osuustoimintalehti tekee vuosittain alueosuuskauppavertailun. Vuoden 2025 lukuihin perustuvassa vertailussa PeeÄssä teki vuodessa kovan nousun kahdeksannelta sijalta kolmanneksi. Paremmat pisteet vertailussa saivat toiseksi sijoittunut Osuuskauppa Arina ja kärkipaikan napannut Osuuskauppa Keskimaa.
Osuuskauppavertailussa kaupat arvioidaan viidellä liiketoiminnan mittarilla: liikevaihdon ja jäsenmäärän muutos prosentuaalisesti, liikeylijäämä suhteessa taseen keskiarvoon ja liikevaihtoon sekä kaupan omavaraisuus.
PeeÄssän liikevaihto kasvoi 2,5 prosenttia 780,5 miljoonaan euroon, ja asiakasomistajamäärä ylitti 134 000. Jäsenmäärä kasvoi noin kolme prosenttia, mikä tuki korkeaa sijoitusta vertailussa.
PeeÄssä investoi vuoden aikana 19,2 miljoonaa euroa asiakasomistajiensa palveluihin. Päivittäistavarakauppa kasvoi 3,6 prosenttia ja majoitus- ja ravitsemistoiminta 6,8 prosenttia.
Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila iloitsee hyvästä sijoituksesta ja kertoo kiitoksen siitä kuuluvan koko PeeÄssän henkilöstölle ja kumppaneille.
– Tästä tuloksesta voi olla ylpeä, näiden lukujen takana on valtava määrä työtä: asiakkaiden kohtaamista, kaupallisia oivalluksia, arjen parannuksia ja yhteistä vastuun kantamista.
– Näen tällaisissa vertailuissa myös mahdollisuuden oppia toisiltamme. Onnittelut Keskimaalle ja Arinalle vertailun kärkisijoista! Meillä PeeÄssässä katse on jo seuraavissa askelissa. Tavoitteemme on kasvaa markkinaa nopeammin, vahvistaa kannattavuuttamme ja rakentaa tulevaisuuden kilpailukykyä, Junttila lisää.
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiOsuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 135 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssä harkitsee Kuopion Sokoksen Presso-kahvilan sulkemista4.11.2026 12:30:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä harkitsee Kuopion Sokoksen toisessa kerroksessa sijaitsevan Presso-kahvilan sulkemista. Suunnitelman taustalla on toiminnan pitkään jatkunut tappiollisuus. Toteutuessaan sulkemisella voi olla vaikutusta yhden henkilön työsuhteeseen. Mahdollisesta kahvilan sulkemisesta käydään muutosneuvottelut marraskuun aikana ja sulkeminen tapahtuisi vuoden lopussa. – Sokoksen kakkoskerroksessa on ollut kahvilatoimintaa pitkään ja on todella harmillista sulkea Presso. Asiakkaiden ja myynnin määrä on kuitenkin ollut toimenpiteistä huolimatta riittämätön kannattavaan toimintaan, kertoo PeeÄssän toimialajohtaja Aleksi Vuorinne. Vuorinne selventää, että Kuopion Sokoksessa kahvila- ja ravintolapalveluiden kysyntä on keskittynyt katutason kauppakäytävään, jossa sijaitsee myös kahvila Coffee House. – Jos Presso suljetaan, pidämme huolen, että Coffee Housen valikoima ja tunnelma palvelevat myös Presson kanta-asiakkaita.
Osuuskauppa PeeÄssän kiinteistökauppa mahdollistaa Vesannon keskustan maa-alueen puhdistamisen16.10.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Vesannon keskustassa osoitteessa Keskustie 14 sijaitsevan kiinteistön Metsäkipinä Oy:ltä. Maa-alueen pinta ala on 1 817 m2 ja sillä sijaitsee vuonna 1959 valmistunut rakennus, jossa toimii tällä hetkellä mm. kahvila ja suoramyyntipiste Vestori. Kiinteistökauppa on osa pilaantuneiden maa-ainesten puhdistamiseen liittyvää kokonaisratkaisua. Kiinteistössä on aiempina vuosikymmeninä harjoitettu huoltamoliiketoimintaa, jonka seurauksena alueen maa-aineksia on pilaantunut. Pilaantuneita maa-aineksia on kulkeutunut nykyisen rakennuksen alle. Alueella on tehty perusteelliset tutkimukset ja erilaisia ratkaisuja on ympäristö- ja rakennusasiantuntijoiden avulla kartoitettu. Selvitysten lopputuloksena on varmistunut, ettei pilaantuneita maa-aineksia pystytä poistamaan rakennuksen alta ilman sen purkamista. – Ihmiset ovat aikanaan toimineet parhaan tietämyksensä ja oman aikansa määräysten mukaisesti – ajat ovat olleet silloin toiset. Osuuskauppa PeeÄssän juuret ovat 1
Yli puolet PeeÄssän kesätyöntekijöistä oli ensimmäistä kertaa kesätöissä – kolme neljästä suosittelisi kesätyöpaikkaansa1.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
PeeÄssän kesätyöntekijöille teetetyn kyselyn perusteella 74 % suosittelisi kesätyöpaikkaansa.
Tahko Oktoberfestin huuma menee ihon alle – viimeiset liput vietiin käsistä teltan ovelta28.9.2026 09:58:26 EEST | Tiedote
Uskollisimmat kävijät ovat ikuistaneet Tahko Oktoberfestin tatuoinneiksi. Kiinnostuksesta kertoo 2 400 juhlijaa, 10 000 myytyä tuotetta ja loppuunmyydyt VIP-liput. Tahko Oktoberfest järjestetään seuraavan kerran 24.–25.9.2027.
PeeÄssän toimipaikoissa jatkossa mahdollisuus lahjoittaa pullonpalautusrahat ruoka-apuun25.9.2026 14:22:10 EEST | Tiedote
Kauppojen vähentäessä ruokahävikin syntymistä, vähenee myös ruoka-apuun päätyvän ruoan määrä. Jatkossa asiakkaat pystyvät tukemaan ruoka-aputyötä Pohjois-Savossa omilla pullonpalautusrahoillaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme