Tutkimus kartoittaa ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia työstä ja johtamisesta
21.9.2026 09:38:00 EEST | Haaga-Helia ammattikorkeakoulu | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu ja opetusalan ammattijärjestö OAJ ovat tutkineet ammatillisen koulutuksen henkilöstön kokemuksia johtamisesta, arvostuksesta, työyhteisöstä, hyvinvoinnista ja työn rakenteellisista reunaehdoista. Tutkimukseen osallistui 79 ammatillista oppilaitosta, ja vastauksia kertyi yhteensä 1651.

Ammatilliseen koulutukseen on kohdistunut viime vuosina merkittäviä rakenteellisia muutoksia. Suurimpina muutoksia ovat olleet ammatillisen koulutuksen reformi vuonna 2018 sekä oppivelvollisuuden ja maksuttomuuden laajeneminen toisella asteelle vuonna 2020.
- Ammatillinen koulutus on ollut monien muutosten keskellä jo pitkään. On tärkeää tutkia, miten henkilöstö tämän kaiken kokee, Haaga-Helian yliopettaja Olli Vesterinen sanoo.
Johtaminen muutosten keskellä
Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa henkilöstön kokemuksia johtamisesta ja pedagogiikan merkityksestä osana johtamista. Muutokset edellyttävät pedagogiselta johtamiselta kyvykkyyttä, kun sen tavoitteena on tukea opiskelijoiden oppimista, koko yhteisön hyvinvointia ja koulutuksen laatua.
Pedagoginen johtaminen jakaa henkilöstön näkemyksiä. Vain noin puolet vastaajista koki, että pedagogiikka ohjaa oppilaitoksen johtamista.
- Ammatillisen koulutuksen muutokset ja niiden mukana tullut epävarmuus ovat tehneet johtamistyöstä vaativaa. Osaavalla pedagogisella johtamisella ei ainoastaan mahdollisteta laatua, vaan myös hyvinvointia, Haaga-Helian lehtori Jenniina Bies-Wikgren kiteyttää.
Ammatillisesta koulutuksesta kuuluu myös hyviä uutisia. Suurin osa henkilöstöstä kokee, että heidän työtään arvostetaan niin työyhteisössä kuin yhteiskunnassa. Henkilöstö luottaa omaan osaamiseensa ja yhteistyösuhteet ovat vahvoja.
Tutkimus käynnistää osaAMISta-pitkittäistutkimuksen, josta vastuussa ovat Haaga-Helian VE-RDI-tutkimusryhmä ja OAJ. Aineisto kerättiin vuoden 2026 tammi- ja helmikuun aikana valtakunnallisella kyselyllä. Kyselyyn vastanneista 80 % oli opettajia, kouluttajia ja lehtoreita.
Jos haluat tutustua tutkimukseen, laita viestiä osoitteeseen julkaisut@haaga-helia.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenniina Bies-WikgrenlehtoriHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358 504062877jenniina.bies-wikgren@haaga-helia.fiOlli VesterinenyliopettajaHaaga-Helia ammattikorkeakoulu
Puh:+358504528247olli.vesterinen@haaga-helia.fiAri NevalainenViestintäpäällikkö
Puh:040 4887 008ari.nevalainen@haaga-helia.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Mikä on Suomen paras ruokamatkailuelämys 2026 – voittaja selviää 24. syyskuuta18.9.2026 09:50:18 EEST | Tiedote
Suomen kiinnostavimmat ruokaelämykset, matkailutuotteet ja makumatkat kilpailevat jälleen ruokamatkailun arvostetuimmasta tunnustuksesta.
Tutkimus: Pientuottajien juomat maistuvat, mutta valmistaja ei jää mieleen17.9.2026 10:23:58 EEST | Tiedote
Lähes joka kolmas uusimaalainen on nauttinut maakuntansa pienpanimoiden ja -valmistajien juomia viimeisen vuoden aikana, mutta yrityksiä ei muisteta jälkeenpäin. Samaan aikaan kiinnostus alaa kohtaan on huomattavaa: 38 prosenttia uusmaalaisista haluaisi vierailla pienpanimoissa, -tislaamoissa tai viini- ja siideriyrityksissä.
EU myönsi Haaga-Helialle 3,6 miljoonaa euroa tekoälyn ja liiketoiminnan koulutusohjelmaan15.9.2026 10:55:04 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu on saanut 3,6 miljoonan euron rahoituksen Euroopan komissiolta NavigAIte EU -hankkeen koordinointiin. Haaga-Heliasta tulee ensimmäinen suomalainen ammattikorkeakoulu, joka koordinoi Erasmus Mundus Joint Master's -ohjelmaa.
Haaga-Helian uusi RestoCamp avautuu Mall of Triplaan10.9.2026 10:09:58 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulun uusi matkailu-, ravitsemis- ja tapahtuma-alan oppimisympäristö RestoCamp avautuu Helsingin Pasilassa 15. syyskuuta 2026. Mall of Triplassa sijaitseva kokonaisuus yhdistää opiskelun, työelämän ja alan verkostot saman katon alle.
Lentäen Suomenlahden yli ilman lentoasemia? – Helsingin kaupunki, Haaga-Helia ja Electra käynnistävät selvityksen sähköisestä lentoliikenteestä27.8.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Uuden sukupolven sähköinen lentoliikenne voisi mahdollistaa entistä nopeamman, hiljaisemman ja ekologisemman lentoyhteyden Helsingin ja Tallinnan välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme