Kaapatut Lapset ry

Vuonna 2025 uusissa kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa oli 41 lasta – lapsena kaapattu Nora Dadi kertoo kokemuksen jäljistä

21.9.2026 08:37:00 EEST | Kaapatut Lapset ry | Tiedote

Jaa

Vuonna 2025 uusissa viranomaisten tilastoimissa kansainvälisissä lapsikaappaustapauksissa oli mukana 41 lasta. Nora Dadin kokemus kertoo, kuinka lapsikaappauksen vaikutukset voivat jatkua pitkälle aikuisuuteen.

Nora Dadi
Nora Dadi palasi Suomeen 16 vuotta kestäneen kaappauksensa jälkeen. Hän haluaa kokemuksellaan tuoda esiin lapsikaappauksen pitkäaikaisia vaikutuksia.

Kansainvälisellä lapsikaappauksella tarkoitetaan tilannetta, jossa alle 16-vuotias lapsi viedään ilman huoltajan suostumusta pois vakinaisesta asuinmaastaan tai jätetään palauttamatta sinne. Tilastot eivät kuitenkaan kuvaa ilmiötä kokonaisuudessaan, sillä kaikki tapaukset eivät tule viranomaisten tietoon.

Vuonna 2025 uusissa lapsikaappaustapauksissa mukana olleista 41 lapsesta 23 kaapattiin Suomesta ulkomaille ja 18 ulkomailta Suomeen. Kaikkiaan viranomaisten käsittelyssä oli vuoden aikana 61 lapsikaappaustapausta, jotka koskivat 83 lasta. Lapsista 59 oli kaapattu Suomesta ulkomaille ja 24 ulkomailta Suomeen. Kokonaisluvut sisältävät myös ennen vuotta 2025 alkaneita tapauksia.

Viranomaisilla vireillä olleissa tapauksissa lapsia oli hieman enemmän kuin kahtena edellisenä vuonna: vuonna 2024 heitä oli 77 ja vuonna 2023 yhteensä 76.

Lapsikaappauksen vaikutukset voivat yltää aikuisuuteen

Suomalainen Nora Dadi lähti lapsena matkalle ajatellen palaavansa pian kotiin. Matka kesti lopulta 16 vuotta. Paluu Suomeen ei kuitenkaan tarkoittanut kokemuksen päättymistä.

”Kun lapsi kaapataan, häneltä ei viedä vain toista vanhempaa tai tuttua kotia. Häneltä voidaan viedä myös oma kieli, läheiset ihmiset, kulttuuri, turvallisuuden tunne ja kokemus siitä, mihin hän kuuluu. Minä palasin Suomeen 16 vuoden jälkeen, mutta kotiin palaaminen ei tarkoittanut, että kaikki olisi heti hyvin. Jouduin opettelemaan uudelleen suomen kielen, rakentamaan suhdetta äitiini ja löytämään oman paikkani suomalaisen ja kuwaitilaisen kulttuurin välissä. Toipuminen ja elämäni uudelleen rakentaminen veivät lähes 20 vuotta, ja kokemuksen vaikutukset kulkevat mukanani edelleen”, Dadi kertoo.

Kaapatut Lapset ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka korostaa, että lapsikaappausta ei pidä tarkastella vain vanhempien välisenä konfliktina.

”Lapsikaappauksesta puhutaan helposti vanhempien välisenä huoltoriitana. Silloin lapsi voi jäädä keskustelussa sivuun. Lapselle kyse voi olla siitä, että toinen vanhempi, ystävät, koulu ja koko tuttu arki katoavat yhtäkkiä”, Vainikka sanoo.

Paras onnistuminen on se, että lasta ei kaapata

Kun lapsi on jo viety toiseen valtioon, palauttamisprosessi voi kestää kuukausia tai jopa vuosia. Siksi Kaapatut Lapset ry korostaa kaappausuhan tunnistamista ja avun hakemista mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Usein lapsikaappaus ei tapahdu täysin yllättäen. Uhka lapsen viemisestä, epäilyttävät matkasuunnitelmat tai pelko siitä, ettei lasta palauteta ulkomaanmatkalta ovat tilanteita, joissa huoli kannattaa ottaa vakavasti. Kaapatut Lapset ry tarjoaa tietoa ja tukea lapsikaappausuhan ja vaikeiden kansainvälisten huolto- ja tapaamisriitojen keskellä eläville perheille.

“Paras onnistuminen työssämme on se, että lasta ei kaapata. Kun vanhempi kertoo konkreettisesta kaappausuhasta, huoli pitää aina ottaa vakavasti. Oikea-aikaisella neuvonnalla, viranomaisyhteistyöllä ja riittävällä tuella voidaan parhaimmillaan estää lapsen ja koko perheen vuosia kestävä kriisi”, Vainikka sanoo.

Kaapatut Lapset ry julkaisee vuoden 2025 luvut YK:n kansainvälisenä rauhanpäivänä 21. syyskuuta.

Kansainväliset lapsikaappaukset vuonna 2025

Uudet lapsikaappaustapaukset vuonna 2025

  • Vuonna 2025 uusia lapsikaappaustapauksia oli 32. Niissä oli mukana 41 lasta.
  • Lapsista 23 kaapattiin Suomesta ulkomaille ja 18 ulkomailta Suomeen.

Kaikki vuoden aikana viranomaisten käsittelyssä olleet lapsikaappaustapaukset

  • Vuoden aikana viranomaisten käsittelyssä oli kaikkiaan 61 lapsikaappaustapausta, joissa oli mukana 83 lasta.
  • Lapsista 59 oli kaapattu Suomesta ulkomaille ja 24 ulkomailta Suomeen.
  • Kokonaisluvut sisältävät myös ennen vuotta 2025 alkaneita ja edelleen viranomaisten käsittelyssä olleita tapauksia.

Kaappaustapausten lasten määrän kehitys vuosina 2023–2025

  • Uusissa lapsikaappaustapauksissa mukana olleita lapsia: 
  • 43 vuonna 2023
  • 38 vuonna 2024
  • 41 vuonna 2025

  • Kaikkiaan viranomaisten käsittelyssä olleissa lapsikaappaustapauksissa mukana olleita lapsia: 
  • 76 vuonna 2023
  • 77 vuonna 2024
  • 83 vuonna 2025

Tilastolähde: oikeusministeriön ja ulkoministeriön tilastot viranomaisten käsittelemistä tapauksista.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Kaapatut Lapset ry

Kaapatut Lapset ry tukee kansainvälisen lapsikaappauksen, kaappausuhan ja vaikeiden kansainvälisten huoltoriitojen keskellä eläviä lapsia ja perheitä. Yhdistys tarjoaa tietoa, neuvontaa, psykososiaalista tukea, palveluohjausta ja vertaistukea sekä ehkäisee lapsikaappauksia. Ragnar Ekbergin säätiön myöntämän avustuksen avulla yhdistys kehittää lisäksi perhesovittelua erityisesti vaikeissa kansainvälisissä huolto- ja tapaamisriidoissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kaapatut Lapset ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye