Business Finland

Coolcation ei vielä näy suurena muutoksena saksalaisten matkailussa

22.9.2026 08:08:00 EEST | Business Finland | Tiedote

Jaa

Etelä-Euroopan yhä kuumemmat kesät ovat nostaneet viileämmät matkakohteet ja niin sanotun coolcation-ilmiön matkailukeskusteluun. Pohjoisten kohteiden kiinnostus kasvaa, mutta Saksan matkailudatassa ei vielä näy laajaa siirtymää etelän lomakohteista pohjoiseen. Välimeren maiden suosio on päinvastoin kasvanut pandemiaa edeltävistä vuosista, kertoo saksalaisten matkailukäyttäytymistä pitkään seurannut tutkija Ulf Sonntag.

Pohjoisen kesä ei ole Välimeren rantaloman korvike, vaan kokonaan erilainen matkailukokemus. Suomen pitää olla houkutteleva kohde omana itsenään.
Pohjoisen kesä ei ole Välimeren rantaloman korvike, vaan kokonaan erilainen matkailukokemus. Suomen pitää olla houkutteleva kohde omana itsenään. Falke Sports / Visit Finland

Saksalaiset ovat tietoisia matkakohteiden kuumuudesta ja muista ilmastoon liittyvistä haitoista, mutta toistaiseksi ne eivät ole muuttaneet matkustuskäyttäytymistä merkittävästi. Matkailijat näyttävät pikemminkin sopeutuvan muuttuviin olosuhteisiin kuin luopuvan tutuista lomakohteistaan.

”Matkailussa puhutaan paljon coolcationista, mutta tällä hetkellä emme näe Saksan matkailudatassa selvää trendiä, jossa ihmiset vaihtaisivat kuumat etelän lomakohteet viileämpiin pohjoisen kohteisiin”, NIT Institute for Tourism Research in Northern Europen johtaja Ulf Sonntag.

Sonntagin mukaan tämä ei tarkoita, etteikö pohjoisten matkakohteiden kiinnostus voisi kasvaa. Kyse ei kuitenkaan ainakaan vielä ole laajasta muutoksesta saksalaisten lomakäyttäytymisessä.

Kuumuuteen sopeudutaan, lomakohdetta ei välttämättä vaihdeta

Monelle saksalaiselle kesäloma tarkoittaa edelleen aurinkoa, uimista, rantalomaa ja Etelä-Eurooppaa.

”Ihmiset voivat valittaa kuumuudesta, kuivuudesta tai metsäpaloista, mutta se ei automaattisesti tarkoita, että he valitsisivat seuraavalla kerralla kokonaan toisenlaisen lomakohteen. Matkailutottumukset ovat yllättävän pysyviä. Monelle kuumuus on myös ongelma, johon voi sopeutua helpommin kuin esimerkiksi sateiseen lomaviikkoon”, Sonntag sanoo.

Aiemminkin matkailussa ennakoidut suuret käyttäytymisen muutokset ovat jääneet odotettua pienemmiksi. Esimerkiksi staycation-ilmiön ja lentohäpeän ei nähdä muuttaneen matkustamista ennakoidulla tavalla. Saksassa lentomatkustaminen on viime vuosina jopa vahvistunut suhteessa automatkailuun.

Itämeri ei korvaa Välimerta matkailussa

Visit Finlandin johtaja Kristiina Hietasaari pitää Sonntagin näkemystä tärkeänä muistutuksena siitä, ettei Suomen matkailun kasvua kannata rakentaa oletukselle, että matkailijat yksinkertaisesti vaihtaisivat kuumenevan Etelä-Euroopan Pohjois-Eurooppaan. Samalla kiinnostus viileämpiin matkakohteisiin tarjoaa Suomelle mahdollisuuksia tavoittaa matkailijoita, jotka etsivät perinteisen rantaloman sijaan toisenlaista kesälomaa.

”Coolcation tarjoaa Suomelle kiinnostavia mahdollisuuksia, mutta helleaallot eivät itsessään tuo matkailijoita Suomeen. Coolcationissa ei ole kyse vain lämpötilasta, vaan pohjoisiin kohteisiin liitetään myös luonto, aktiivinen loma, väljyys, rauhallisuus, turvallisuus ja vakaus. Pohjoisen kesä ei ole Välimeren rantaloman korvike, vaan kokonaan erilainen matkailukokemus. Suomen pitää olla houkutteleva kohde omana itsenään”, Hietasaari sanoo.

Hietasaaren mukaan muuttuva ilmasto voi kuitenkin avata Suomelle uusia mahdollisuuksia, jos matkailijoiden tarpeita ja käyttäytymistä seurataan tarkasti.

”Suomen ei kannata odottaa ilmastonmuutoksen tekevän matkailun edistämisen työtä sen puolesta. Jos kansainvälisten matkailijoiden määrä Suomessa kasvaa, voi olla ylpeä siitä, että he tulevat tänne, koska haluavat kokea Suomen – eivät siksi, että he pakenisivat Etelä-Euroopan kuumuutta”, Sonntag sanoo.

Etelän matkailukausi voi siirtyä

Sonntag arvioi, että lähivuosina todennäköisempi muutos kuin Välimeren kohteista luopuminen on matkailukauden ajoituksen muuttuminen. Etelä-Euroopan matkoja voidaan tulevaisuudessa tehdä nykyistä enemmän keväällä ja syksyllä, jolloin lämpötilat ovat miellyttävämpiä. Sen sijaan suurta vapaaehtoista siirtymää pois lentomatkustamisesta tai etelän lomakohteista ei tämänhetkisen datan perusteella ole näköpiirissä.

Sonntagin mukaan suuremmat muutokset matkailukäyttäytymisessä syntyvätkin todennäköisemmin ulkoisten tekijöiden, kuten taloudellisten muutosten, tarjonnan muutosten tai ilmastopolitiikan, kuin matkailijoiden nopean vapaaehtoisen käyttäytymismuutoksen seurauksena.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Ulf Sonntag / NIT
Ulf Sonntag / NIT
Ulf Sonntag
Lataa
Kristiina Hietasaari / Visit Finland
Kristiina Hietasaari / Visit Finland
Susanna Lehto
Lataa

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Visit Finland on osa Business Finlandia www.visitfinland.fi www.visitfinland.com

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee noin 450 asiantuntijaa 12 toimipisteessä maailmalla ja 15 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Business Finland

Business Finland vauhdittaa mineraalialan kasvua: Tavoitteena Suomen aseman vahvistaminen17.9.2026 07:46:00 EEST | Tiedote

Soklin mineraaliesiintymään perustuva ja Business Finlandin osarahoittama More than a Mine -veturihanke yhdistää kriittisten raaka-aineiden tutkimuksen ja teknologian kehittämisen, mikä vahvistaa mineraalituotannon arvoketjua ja eurooppalaista huoltovarmuutta. Vuoteen 2030 jatkuvan hankkeen odotetaan vaikuttavan merkittävästi kaivos- ja mineraalialan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiopanostuksiin sekä vientiin ja työllisyyteen.

Suomi tähtää kriittisten mineraalien kärkimaaksi23.6.2026 07:58:00 EEST | Tiedote

Kriittisistä mineraaleista on tullut teollisen kilpailun ja geopoliittisen vallan väline. Euroopan pitää vahvistaa omavaraisuuttaan raaka-aineissa, joita tarvitaan erityisesti uusiutuvassa energiassa, sähköautoissa ja puolijohdeteollisuudessa. Suomella on kaikki edellytykset kääntää suunta raaka-aineiden viejästä kriittisten materiaalien jatkojalostajaksi, sanoo Business Finlandin johtava asiantuntija Satu Penttinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye