Demarinuoret

Demarinuorten Väänänen: Raskaudenkeskeytykseen päätyvä henkilö tarvitsee terveydenhuollolta tukea, ei rangaistusta

21.9.2026 11:00:26 EEST | Demarinuoret | Tiedote

Jaa

Hallituksen esitys maksun asettamisesta ei-lääketieteellisestä syystä tehdylle, toimenpidettä vaativalle raskaudenkeskeytykselle on puhtaan ideologinen ja tähtää itsemääräämisoikeuden rajaamiseen. Eniten keskeytyksiä tehdään nuorille, jolloin maksu kolahtaa niihin, jotka voivat olla jo valmiiksi heikommassa asemassa.

Ilona Untamala

Svenska Yle uutisoi maanantaiaamuna 21.9., että hallitus kaavailee raskaudenkeskeytyksille asiakasmaksuja. Uudet asiakasmaksut koskisivat raskaana olevan omasta tahdosta tehtyjä abortteja, jotka vaativat leikkausta, toimenpidettä tai erityistutkimusta.

“Abortteja ei vähennetä eikä syntyvyyttä nosteta lätkäisemällä raskaudenkeskeytykselle hintalappu, vaan mahdollistamalla nuorille maksuton ja helposti saavutettava ehkäisy ja toisaalta rakentamalla yhteiskunnasta sellainen, että lapsia halutaan ja uskalletaan saada. Raskaudenkeskeytykseen päätyvä henkilö tarvitsee terveydenhuollolta tukea, ei rangaistusta”, toteaa Demarinuorten puheenjohtaja Julia Väänänen.

Vuonna 2025 abortteja tehtiin koko Suomessa noin 9100. Eniten raskaudenkeskeytyksiä tehtiin 20–24-vuotiaille ja 25–29-vuotiaille naisille. Jopa 98,9 prosenttia keskeytyksistä vuonna 2025 tehtiin lääkkeellisesti, jolloin ne eivät ole terveydenhuollon näkökulmasta toimenpiteitä vaan lääkkeenantoja.* Nyt asetettava maksu koskisi siis potentiaalisesti noin 1 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä. Todellisuudessa osuus olisi sitäkin pienempi, sillä tilastot eivät erittele lääketieteellisistä syistä ja omasta tahdosta tehtyjä toimenpiteitä. Maksujen kohdentaminen tällä tavalla lähettää kuitenkin vahvan viestin siitä, että kaikki eivät ansaitse ilmaista hoitoa.

“On selvää, ettei esitys perustu aitoon haluun nostaa syntyvyyttä tai paikata hyvinvointialueiden kassaa. Maksun kohdentaminen omasta tahdosta tehtyihin abortteihin on vahva viesti siitä, että hallitus haluaa rajoittaa raskaana olevan henkilön itsemääräämisoikeutta ja toimia moraalipoliisina terveydenhuollossa”, Väänänen sanoo.

Svenska Ylen uutisoinnista käy ilmi, että asiasta käytiin hallituksessa keskustelua pitkään.

“Konservatiiveilta tällainen naisvihamielinen esitys ei yllätä, mutta liberaaleiksi itseään tituleeraavilta Kokoomukselta ja RKP:kta on aiheellista kysyä, missä kohtaa asetutte viimein nuorten ja naisten puolelle? Nyt annettiin periksi puhtaan ideologisessa, valtion talouden kannalta mitättömässä asiassa, jolla heikennetään terveydenhuollon tasapuolisuutta,” Väänänen ihmettelee.

*Lähde: THL

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Demarinuoret

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye