Pirkanmaan hyvinvointialue

Aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustusten uudet periaatteet

21.9.2026 11:02:39 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote

Jaa

Maanantaina kokoontunut aluehallitus hyväksyi järjestöjen avustustoiminnan yleiset periaatteet. Avustettavan toiminnan pitää jatkossa tukea alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitteita, ja arvioinnin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta lisätään. Aluehallitus käynnisti myös Pitkäniemen isoimman rakennuskokonaisuuden myyntivalmistelut.

Hyvinvointialueella myönnetään jatkossa vain yleis- ja kohdeavustuksia, sillä kumppanuusavustukset poistuvat. Avustettavan toiminnan tulee tukea vähintään yhtä alueellisen hyvinvointisuunnitelman tavoitetta. Avustusta ei myönnetä toimintaan, jolle ei nähdä hyvinvointialueen näkökulmasta tarvetta. Avustusta ei myönnetä esimerkiksi virkistys- tai huvitoimintaan, ellei toiminta ole perustellusti osa tavoitteellista ja kohdennettua hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä.

Yli 5 000 euron yleisavustuksia koskevalla pisteytyksellä lisätään arvioinnin läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta, mutta päätös perustuu edelleen kokonaisarviointiin ja harkintaan. Avustuksen käytön tulee olla jäljitettävissä ja raportoinnissa tulee kuvata rahoitetun toiminnan tulokset ja vaikutukset. Avustuksen saajan tulee jatkossa kertoa viestinnässään, että toiminta on saanut hyvinvointialueelta avustusta. Avustusta hakevan järjestön pitää olla rekisteröitynyt vähintään vuotta ennen hakua.

Avustuskriteerien valmistelun tueksi toteutettiin kysely sekä järjestöyhteistyöryhmälle että hyvinvointialueen järjestöyhteistyön sisäiselle verkostolle.

Pitkäniemen isoin kokonaisuus myyntiin

Aluehallitus päätti aloittaa Pitkäniemen sairaala-alueen laajimman kokonaisuuden (myyntialue 3) myynnin valmistelut. Alue myydään ensisijaisesti yhtenä kokonaisuutena tarjouskauppana, jossa pohjahinta on 15 577 000 euroa. Kauppaan sisältyvät kaikki myyntialueella sijaitsevat rakennukset ja rakennelmat nykyisessä kunnossaan irtaimistoineen. Myyntialueen osaa tai yksittäisiä tontteja tai rakennuksia koskevia tarjouksia ei hyväksytä.

Parkanossa sijaitsevan Niittykodin lakkauttamista koskevat oikaisuvaatimukset hylättiin äänin 11–2.

Myös muut kokouksen asiat hyväksyttiin esityksen mukaisesti.

Aluehallituksen maanantain 21.9. kokous oli teknisesti jatkokokous 17.9. pidetylle kokoukselle, jossa päätettiin yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämisestä sosiaali- ja terveyspalveluissa valmisteltavien toiminnallisten muutosten vuoksi.

Yhteyshenkilöt

Pirkanmaan hyvinvointialue

Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000,  ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö. 

Lisätietoja pirha.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue

Pirkanmaan mielenterveys- ja päihdepalveluja kehitetään kolmen merkittävän hankkeen voimin21.9.2026 11:26:27 EEST | Tiedote

Pirkanmaan hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalveluissa on käynnissä kolme hanketta, jotka vahvistavat päihteitä käyttävien henkilöiden tavoittamista, hoitoon pääsyä ja palvelujen vaikuttavuutta. Hepatiitti C:n eliminointihanke, TEHO-hanke ja SCOPE-hanke tuottavat tietoa sekä kehittävät uusia toimintamalleja yhteistyössä eri ammattilaisten ja toimijoiden kanssa. Hankkeissa työskentelee yhteensä kymmenen työntekijää osa- tai kokoaikaisesti.

Keliakian lääkehoidon kehittämisessä lupaavia tuloksia – Tays mukana tutkimuksessa18.9.2026 09:46:13 EEST | Tiedote

Kansainvälisessä tutkimuksessa saatiin lupaavia tuloksia uudesta keliakian lääkehoidosta. Tutkimukseen osallistui myös pirkanmaalaisia potilaita, jotka kävivät tutkimuskäynneillä Tampereen yliopistollisessa sairaalassa Taysissa. Tulokset vahvistavat toiveita siitä, että gluteenittoman ruokavalion rinnalle voitaisiin tulevaisuudessa kehittää lääkehoitoja keliakiaa sairastaville.

Aluehallitus käynnisti palvelujen muutosten edellyttämät yhteistoimintaneuvottelut sosiaali- ja terveyspalveluissa17.9.2026 11:40:40 EEST | Tiedote

Aluehallitus päätti torstaina käynnistää kohdennetut yhteistoimintaneuvottelut kolmelle sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelulinjalle. Neuvottelut perustuvat toiminnan muutoksiin, joita syntyy muun muassa palveluverkkomuutosten, palvelujen kysynnän, vuokrasopimusten päättymisen tai turvallisuussyiden vuoksi. Aluehallitus ei tavoittele neuvotteluilla euromääräisiä säästötavoitteita eikä tavoitteena ole vähentää vakituista henkilöstöä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye