SDP:n Pia Hiltunen: Naisen omaa päätöstä ei pidä hinnoitella
21.9.2026 12:53:55 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP kansanedustaja Pia Hiltunen arvostelee hallituksen suunnitelmaa uusista abortteihin liittyvistä asiakasmaksuista. Svenska Ylen mukaan omasta pyynnöstä tehtävään raskaudenkeskeytykseen liittyvistä leikkauksista, toimenpiteistä tai erityistutkimuksista voisi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa. Jos raskauden jatkuminen uhkaisi raskaana olevan tai sikiön henkeä tai terveyttä, toimenpiteet olisivat maksuttomia.

– On kyllä erikoista, kuinka sitkeästi naisen kohdulle löytyy poliittisia omistajia vielä vuonna 2026. Tässä rakennetaan järjestelmää, jossa lääkärin toteama syy tekee hoidosta maksuttoman, mutta naisen oma päätös voi tuoda mukanaan yli 250 euron laskun. Minusta meidän pitää uskaltaa kysyä, millaisen viestin tämä lähettää naisen oman tahdon arvosta, Hiltunen sanoo.
Hiltunen pitää ongelmallisena sitä, että raskaudenkeskeytyksen hinta voisi riippua keskeytyksen perusteesta.
– Naisen oma tahto ei tarvitse yhteiskunnan hyväksyntäleimaa ollakseen todellinen ja painava syy. Jos ihminen päättää, ettei hän halua jatkaa raskautta, hänen ei pitäisi joutua perustelemaan yhteiskunnalle, miksi hänen päätöksensä on tarpeeksi hyvä. Vielä vähemmän päätökselle pitäisi asettaa erillistä hintalappua.
Hiltusen mukaan kyse on myös terveydenhuollon periaatteista.
– Jos alamme hinnoitella terveydenhuoltoa sen perusteella, mitä ajattelemme ihmisen tekemistä elämänvalinnoista, olemme hyvin kummallisella tiellä. Terveydenhuollon tehtävä ei ole jakaa ihmisten ratkaisuja moraalisesti hyväksyttäviin ja vähemmän hyväksyttäviin.
Hiltunen muistuttaa, ettei suomalainen keskustelu tapahdu irrallaan kansainvälisestä kehityksestä. Euroopan parlamentti on nostanut esiin huolen naisten oikeuksiin ja seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin kohdistuvasta taantumisesta Euroopassa ja muualla maailmassa. Parlamentti on myös korostanut turvallisen ja laillisen abortin tosiasiallista saavutettavuutta.
– Siksi myös Suomessa pitää olla tarkkana. Aborttioikeus ei tarkoita vain sitä, että abortti lukee laissa sallittuna. Oikeuden pitää olla myös tosiasiassa saavutettavissa riippumatta ihmisen taloudellisesta tilanteesta. Naisen omaa päätöstä omasta kehostaan ei myöskään pidä kohdella vähempiarvoisena kuin jonkun muun hänen puolestaan määrittelemää syytä.
– Naisen oikeus päättää omasta kehostaan on oikeus, jota minä haluan puolustaa. Hallituksen pitäisi arvioida tämä ratkaisu vielä uudelleen, Hiltunen sanoo.
Yhteyshenkilöt
Pia HiltunenKansanedustaja
Puh:044 522 7447pia.hiltunen@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen aborttimaksu on jälleen yksi askel naisten oikeuksien heikentämisessä21.9.2026 13:24:59 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma pitää ennenkuulumattomina Orpon hallituksen suunnitelmia tuoda eduskuntaan aborttioikeuden rajaamisesitys, joka mahdollistaisi uuden maksun omasta tahdosta tehtävälle raskaudenkeskeytykselle. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan leikkausta tai muuta toimenpidettä edellyttävästä abortista voitaisiin periä noin 257 euron asiakasmaksu. Lääketieteellisin perustein tehtävät raskaudenkeskeytykset olisivat maksuttomia. – On täysin kestämätöntä, että hallitus alkaa arvottaa raskaudenkeskeytyksiä sen perusteella, miksi nainen aborttiin päätyy. Terveydenhuollon maksujen tulee perustua hoitoon. Oikeus turvalliseen aborttiin ei saa riippua naisen varallisuudesta, Heinäluoma sanoo.
SDP:n Matias Mäkynen: Oikeistohallitus heikentää jälleen naisten oikeuksia21.9.2026 12:58:44 EEST | Tiedote
Hallituksen naisvihamielinen politiikka saa uusia kierroksia, kun luvassa on satojen eurojen toimenpidemaksu abortteihin. Svenska Yle kertoo, että Orpon hallituksen kompromissin mukaan omasta pyynnöstä tehtävästä raskaudenkeskeytyksestä voi jatkossa joutua maksamaan noin 257 euroa.
Kansanedustaja Elisa Gebhard: Hallituksen aborttimaksu on arvovalinta – naisten oikeuksista tehdään maksullisia21.9.2026 09:58:13 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Elisa Gebhard arvostelee jyrkästi Orpon hallituksen suunnitelmaa ottaa käyttöön uusi maksu osalle raskaudenkeskeytyksistä.
SDP:n Haatainen: Naisten oikeudet eivät saa olla kompromissien kohde – hallituksen ei pidä ottaa takapakkia aborttioikeudessa21.9.2026 09:53:30 EEST | Tiedote
Yle Svenska uutisoi tänään, että hallituksen uudet terveydenhuollon asiakasmaksut koskevat myös abortteja. Noin 257 euron maksu koskisi omasta pyynnöstä tehtäviä abortteja, kun taas lääketieteellisistä syistä tehtävät abortit olisivat maksuttomina. Uusi maksu uhkaa moninkertaistaa raskauden keskeytyksen hinnan ja vaikeuttaa niiden tekemistä.
Kvarnström (SDP): Regeringens nya abortavgifter är väldigt problematiska21.9.2026 09:15:13 EEST | Pressmeddelande
Riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) kritiserar regeringens förslag om nya klientavgifter i samband med abort. Enligt Svenska Yle ska aborter som görs av medicinska skäl vara avgiftsfria. Aborter som görs på egen begäran kan däremot omfattas av en ny avgift på omkring 257 euro för operationer och ingrepp.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

