Pirkanmaan kansanedustajat: Tampere–Turku-junayhteyden kehittäminen on saatettava jatkovalmisteluun
22.9.2026 08:55:00 EEST | Pirkanmaan liitto | Tiedote
Pirkanmaan kansanedustajat pitävät tärkeänä, että myös Suomen kasvukolmion yhteysvälillä Tampere–Turku turvataan alueiden saavutettavuutta, työssäkäyntiä ja elinkeinoelämän tarpeita tukeva palvelutaso. Tampere–Turku-yhteysvälin palvelutason kehittämismahdollisuudet tulee arvioida osana henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmistelua.
On perusteltua käynnistää valtion, kuntien ja markkinatoimijoiden välinen vuoropuhelu, jossa sovitetaan yhteen näkemykset Tampere–Turku-junayhteyden kehittämisen edellyttämistä infrainvestoinneista ja niiden toteuttamisesta.
Tampere–Turku-yhteysvälin alueellisen valmisteluryhmän esittämä liikenteen lisäämisen ensimmäinen vaihe on mahdollista toteuttaa ilman merkittäviä ratainvestointeja. Ainoaksi välttämättömäksi infratarpeeksi on tunnistettu seisakkeiden rakentaminen. Myös nämä investoinnit on mahdollista toteuttaa jopa kokonaan ilman valtion rahoitusta, mikäli asiasta voidaan käynnistää alustavat neuvottelut.
Hankkeessa on kyse Suomen kasvukolmion kolmannen sivun kehittämisestä sekä Suomen toiseksi ja kolmanneksi suurimpien keskusten osaamisen ja elinkeinoelämän entistä paremmasta yhdistämisestä. Näin ollen kyse on myös valtakunnallisesti merkittävästä kokonaisuudesta.
Pidämme kuntarahoitteisen ratkaisun syntymistä nykyisessä taloustilanteessa vahvana osoituksena siitä, että kehittämiselle on aidosti tunnistettu tarve. Tällä vetoomuksella emme esitä hankkeelle euroakaan valtion rahoitusta.
Esitämme, että hanke saatetaan asianmukaiseen jatkovalmisteluun ja että Tampere–Turku-yhteysvälin palvelutason kehittämismahdollisuudet arvioidaan osana henkilöjunaliikenteen kilpailutuksen jatkovalmistelua. Liikenne- ja viestintäministeriön tulee käynnistää asian edellyttämä palvelutasosuunnittelu, neuvottelut infrakysymyksistä sekä markkinavuoropuhelu hankkeen toteuttamismahdollisuuksista.
Potentiaalisilta hyödyiltään merkittävän ja kustannustehokkaan elinvoimainvestoinnin toteuttamisen edellytyksiä on tarkoituksenmukaista selvittää ennen kuin sen toteuttamismahdollisuuksia voidaan arvioida.
Tampere–Turku-yhteysvälin kehittämistä koskevaa kannanottoa tukevat seuraavat Pirkanmaan kansanedustajat: Marko Asell, Miko Bergbom, Lotta Hamari, Aleksi Jäntti, Pauli Kiuru, Hanna Laine-Nousimaa, Lauri Lyly, Veijo Niemi, Jouni Ovaska, Arto Satonen, Sami Savio, Sari Tanus, Oras Tynkkynen, Joakim Vigelius, Pia Viitanen ja Sofia Vikman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri Lyly
kansanedustaja
09 432 3001
lauri.lyly@eduskunta.fi
Sari Tanus
kansanedustaja
09 432 3176
sari.tanus@eduskunta.fi
Pirkanmaan liitto:
Juho Vehviläinen
Liikennesuunnittelija
044 422 2017
juho.vehvilainen@pirkanmaa.fi
Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan liitto on koko maakunnan laajuinen kuntayhtymä. Toiminta-alueita ovat aluekehitystyö, maankäyttö ja liikenne (alueidenkäyttö), innovaatio- ja tulevaisuustyö, EU-rahoitukseen liittyvät tehtävät sekä kansallinen ja kansainvälinen edunvalvonta. Liiton toiminnassa korostuu verkostomaisuus, jonka avulla viemme yhdessä Pirkanmaata kohti kestävästi elinvoimaista maakuntaa.
www.pirkanmaa.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan liitto
Sopimuksellinen kaupunkipolitiikka tukee valtion ja kaupunkien yhteisten tavoitteiden saavuttamista3.11.2026 15:07:55 EET | Tiedote
Suomen kasvu syntyy suurissa kaupungeissa. Valtion tehtävänä on luoda edellytykset sille, että kaupungit voivat täysimääräisesti kantaa osansa Suomen taloudellisesta kasvusta ja hyvinvoinnin ylläpidosta. Kumppanuuteen ja sopimuksellisuuteen perustuva kaupunkipolitiikka on siksi yksi Suomen tulevaisuuden tärkeimmistä menestystekijöistä.
Raidereformin hyödyt uhkaavat jäädä vajaiksi ilman valtion tukea lähijunaliikenteelle20.10.2026 08:55:00 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen raidereformi tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa kaupunkiseutujen kasvua, työmarkkinoiden toimivuutta ja kestävää liikkumista. Tampereen seudulla lähijunaliikenteen kehittämiselle on jo vahva pohja, mutta suunnitelmien toteutuminen uhkaa jäädä puolitiehen ilman valtion rahoitusta. Raidereformin yhteydessä on varmistettava, että valtio osallistuu myös uusien seudullisten lähijunayhteyksien rahoittamiseen.
Pirkanmaan tiehankkeet poistavat kansallisen tason pullonkauloja – seuraavana listalla on vt 12 Alasjärvi–Huutijärvi5.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Valtatien 12 osuus Alasjärvi–Huutijärvi (Tampere–Kangasala) välittää enimmillään yli 20 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, mikä on kaksi kertaa yli kaksikaistatien laskennallisen kapasiteetin. Tieosuuden nelikaistaistus on Pirkanmaan edunvalvontaryhmän yhteinen kärkihanke. Kyseessä on maan päätieverkon pahin pullonkaula ja maan kannattavin yhteysvälihanke (H/K 2,9).
Osaaminen ratkaisee, ei maahantulon lupaperuste24.9.2026 10:16:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kasvu rakentuu uudistuvalle teollisuudelle, puolijohde- ja siruosaamiselle, data- ja tekoälyratkaisuille, puolustus- ja kaksikäyttöteknologioille sekä vahvalle palvelusektorille. Näiden alojen kehitys edellyttää osaavaa työvoimaa. Kotimaisen koulutuksen vahvistaminen on välttämätöntä, mutta se ei yksin riitä tulevien vuosien tarpeisiin.
Avaruustalouden kasvupotentiaali käyttöön – yritykset, osaajat ja investoinnit kasvun kulmakivinä17.9.2026 11:17:16 EEST | Tiedote
Pirkanmaa on ensimmäisenä Suomen maakuntana nostanut avaruustalouden yhdeksi keskeisistä strategisista kehittämiskohteistaan ja hallitusohjelmatavoitteeksi. Avaruustalous kytkeytyy samalla suoraan maakunnan muihin vahvuuksiin ja tavoitteisiin, kuten digitaaliseen teollisuuteen, älykkäisiin koneisiin, turvallisuuteen sekä murros- ja kaksikäyttöteknologioihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme