Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle
22.9.2026 08:42:17 EEST | Oma Häme | Tiedote
Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.

Tutkimusten mukaan jopa 45 prosenttia muistisairauksista voisi olla ehkäistävissä tai viivästettävissä kiinnittämällä huomiota elintapoihin ja ympäristöön. Aivoterveyden tukeminen ei kuitenkaan tarkoita täydellistä elämäntaparemonttia: monet aivoille hyvää tekevät asiat ovat tavallisia hyvän arjen tekoja.
Liikkuminen, monipuolinen ruoka, riittävä uni, sosiaaliset suhteet ja uuden oppiminen ovat esimerkkejä asioista, joilla voi tukea omaa aivoterveyttään. Pienestäkin voi aloittaa: kävellä kauppaan, soittaa ystävälle, mennä ajoissa nukkumaan tai kokeilla jotakin uutta.
Muistisairaudet yleistyvät väestön ikääntyessä
Muistisairaudet ovat merkittävä kansanterveydellinen ja taloudellinen haaste. Suomessa muistisairauteen sairastuu vuosittain yli 20 000 ihmistä, ja muistisairautta sairastavien määrän ennustetaan kasvavan väestön ikääntyessä.
Muistisairauksien riskiin vaikuttavat monet tekijät, muun muassa liikunnan puute, epäterveellinen ruokavalio, korkea verenpaine ja vähäinen kognitiivinen aktiivisuus. Ennaltaehkäisyssä korostetaankin useaan elämän eri osa-alueeseen kohdistuvia, arkisia muutoksia.
– Muistaakseni huomenna -kampanjan ytimessä on ajatus, ettei aivoterveyttä rakenneta yhdellä suurella päätöksellä, vaan pienillä arjen teoilla. Aivoterveydestä huolehtimisen ei tarvitse olla suorittamista, sillä pienikin muutos voi olla merkittävä, jos siitä tulee osa omaa arkea. Jokainen voi löytää itselleen sopivia aivotekoja, jotka tukevat hyvinvointia sekä tänään että tulevaisuudessa. Aivoille hyvä elämä on usein myös tavallista hyvää elämää, sanoo Muistijälki-hankkeen projektiasiantuntija Leena Onttonen Oma Hämeestä.
Löydä oma aivotekosi
Kanta-Hämeen hyvinvointialueen (Oma Häme), Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry:n ja Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) yhteinen Muistijälki-hanke aloittaa Muistiviikolla 21. syyskuuta Muistaakseni huomenna -kampanjan. Kampanja kannustaa kiinnittämään huomiota omaan aivoterveyteen ja löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja sen tueksi. Kampanjan ajatuksena on yhdistää tämän päivän pienet teot tulevaisuuteen. Se näkyy esimerkiksi viesteinä “Liikun tänään muistaakseni huomenna” ja “Syön hyvin tänään muistaakseni huomenna”.
Kampanja on suunnattu erityisesti 65–75-vuotiaille kantahämäläisille, mutta aivoterveyttä voi tukea kaikenikäisenä. Kampanjalla halutaan myös tehdä muistista ja aivoterveydestä puhumisesta tavallisempaa.
Kampanjan verkkosivulla aivoterveyttä lähestytään FINGER-toimintamallin kautta. Tutkimustietoa tuodaan lähelle arkea konkreettisina tekoina, joista jokainen voi löytää itselleen sopivia.
Sivulta omahame.fi/aivoterveys saa vinkkejä aivoterveyden tukemiseen ja voi halutessaan tehdä muistisairauksien riskitestin. Omia aivoterveystekoja voi jakaa myös sosiaalisessa mediassa tunnisteella #MuistaakseniHuomenna.
Muistaakseni huomenna -kampanja näkyy ja kuuluu syksyn aikana muun muassa paikallislehdissä, radiossa, sosiaalisessa mediassa, Oma Hämeen verkkopalveluissa ja alueen tapahtumissa.
Muistijälki – aivoterveyttä elämän varrelle -hanke on Sosiaali- ja terveysministeriön terveyden edistämisen määrärahalla rahoitettu hanke vuosille 2025–2027. Se on maakunnallinen aivoterveyden edistämisen ja muistisairauksien ennaltaehkäisyn hanke, jota toteuttavat yhteistyössä päätoteuttaja Kanta-Hämeen hyvinvointialue sekä osatoteuttajat Kanta-Hämeen Muistiyhdistys ry ja Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK).
Mikä on FINGER-toimintamalli?
FINGER-toimintamalli perustuu suomalaiseen FINGER-tutkimukseen (Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability). Tutkimuksessa monipuolinen elintapaohjelma paransi ikääntyneiden kognitiivisia toimintoja ja ehkäisi kognition heikentymistä. Toimintamalli yhdistää viisi osa-aluetta: liikunnan, ravitsemuksen, kognitiivisen harjoittelun, sosiaalisen aktiivisuuden sekä sydän- ja verisuoniterveydestä huolehtimisen.
Lue lisää:
Yhteyshenkilöt
Leena OnttonenProjektiasiantuntija. Muistijälki - Aivoterveyttä elämänvarrelle -hanke.
Puh:0404818775leena.onttonen@omahame.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Influenssa- ja koronarokotusten ajanvaraus avautuu Oma Hämeessä 22. lokakuuta24.9.2026 14:30:56 EEST | Tiedote
Rokotukset alkavat viikolla 44.
Pysäköinti muuttuu maksulliseksi Viipurintien sote-keskuksessa Hämeenlinnassa 1. lokakuuta23.9.2026 15:32:00 EEST | Uutinen
Viipurintien sote-keskuksen asiakas- ja henkilöstöpysäköinti muuttuu maksulliseksi torstaina 1. lokakuuta. Ahveniston sairaalassa ja vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa pysköinti on ollut maksullista keväästä saakka. Pysäköinti on maksullista joka päivä kello 8–20, myös viikonloppuisin. Ensimmäisen maksuttoman 30 minuutin jälkeen pysäköinti maksaa 1,50 euroa alkavalta tunnilta. Pysäköinnin enimmäishinta on 9 euroa vuorokaudessa. Yöllä kello 20–8 pysäköinti on maksutonta. Pysäköinnin kesto lasketaan siitä, kun auto ajaa pysäköintialueelle, siihen asti, kun auto poistuu alueelta. Pysäköinninvalvonta perustuu kamerajärjestelmään, joka tunnistaa ajoneuvon rekisterinumeron sisään- ja ulosajon yhteydessä. Ahveniston sairaalassa ja vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa pysäköinti on ollut maksullista keväästä saakka. Pysäköinnin hinnat, ehdot ja ohjeet ovat samat kaikilla alueilla. Ohjeet on koottu verkkosivustolla Pysäköinti-sivulle. Pysäköinnin voi maksaa usealla tavalla
Lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan hoitovastuu jatkuu 18-vuotiaaksi23.9.2026 15:26:10 EEST | Tiedote
Oma Hämeen lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan hoitovastuu laajenee 18 ikävuoteen vuoden 2027 alusta alkaen, aiemman 16 vuoden sijasta. Muutos parantaa hoidon jatkuvuutta nuoruuden tärkeässä kehitysvaiheessa. Muutos ei edellytä perheiltä toimenpiteitä, eikä vaikuta lähetekäytäntöihin tai palveluun pääsyn perusteisiin.
Milloin on paras aika ottaa yhteyttä Oma Hämeen palveluihin?23.9.2026 15:22:24 EEST | Tiedote
Oma Hämeen palvelut tarjoavat monipuolisia yhteydenottokanavia, kuten puhelin, chat ja digitaaliset ajanvaraukset. Välttääksesi ruuhkat, on suositeltavaa ottaa yhteyttä tiistaista perjantaihin klo 12 jälkeen. Maanantai ja aamuajat ovat vilkkaimpia. Valitse asiointikanava, joka sopii parhaiten tarpeisiisi.
Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita22.9.2026 16:44:14 EEST | Uutinen
Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä. Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuk
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





