Poikien elinajanodote nousi ensimmäistä kertaa Suomessa 80 vuoteen
22.9.2026 08:03:13 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Vastasyntyneiden poikien elinajanodote saavutti elokuussa merkittävän rajan, kun se nousi 80 vuoteen. Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa nyt alle viisi vuotta.
"Poikien elinajanodote on noussut koronapandemian aiheuttaman notkahduksen jälkeen ripeästi", Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo kertoo.
Kirittävää riittää yhä, sillä suomalaispoikien elinajanodote oli EU:n tilastoviraston Eurostatin vuoden 2024 tilastojen perusteella Pohjoismaiden lyhyin ja EU27-maiden vertailussa vasta 14. pisin. Suomalaistyttöjen elinajanodote oli puolestaan Pohjoismaiden toiseksi pisin ja EU27-maiden vertailussa yhdeksänneksi pisin.
Poikien elinajanodote ylitti 70 vuoden rajan vuonna 1982 ja 75 vuoden rajan vuonna 2003. Tyttöjen elinajanodote lähestyy jo 85 vuoden rajapyykkiä. Ennakkotilaston perusteella viimeisen 12 kuukauden elinajanodote oli tytöillä 84,7 vuotta. Tytöt saavuttivat 70 vuoden rajan jo 1950-luvulla, 75 vuoden rajan vuonna 1973 ja 80 vuoden rajan vuonna 1994.
Pojat kirineet kiinni eroa elinajanodotteessa
Sukupuolten välinen ero elinajanodotteessa on Suomessa kaventunut alle viiteen vuoteen.
”Viimeksi ero tyttöjen ja poikien elinajanodotteessa oli näin pieni yli 100 vuotta sitten. Suurimmillaan ero elinajanodotteissa oli 1970-luvun lopussa, jolloin se oli yhdeksän vuotta”, Rapo kertoo.
Vaikka ero sukupuolten välillä on kaventunut, muissa Pohjoismaissa ero tyttöjen ja poikien elinajanodotteessa on vielä pienempi. Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa sukupuolten välinen ero vastasyntyneiden elinajanodotteessa on noin kolme ja Tanskassa vajaat neljä vuotta.
Elinajanodote on ikävakioitu tunnusluku, joka kuvaa laskentahetken kuolleisuuden tasoa ja kertoo keskimääräisen ajan, jonka vastasyntyneet eläisivät, jos laskentahetken ikäryhmittäinen kuolleisuus jäisi vallitsevaksi tasoksi. Se ei siis pyri ennustamaan tulevaa. Jos kuolleisuus jatkaa laskuaan, on todellinen keskimääräinen elinaika pidempi.
Helsinki kasvoi 700 000 asukkaan kaupungiksi elokuun alussa
Helsinki saavutti elokuun alussa uuden merkkipaalun, kun kaupungin väkiluku ylitti ensi kertaa 700 000 asukasta. Raja ylittyi väestön ennakkotilaston mukaan elokuun ensimmäisenä päivänä.
”Helsingin väkiluku on kasvanut yhtäjaksoisesti vuodesta 2005 lähtien. 600 000 asukkaan raja ylittyi vuonna 2012 ja 700 000 asukkaan raja nyt elokuun alussa”, yliaktuaari Joonas Toivola kertoo.
Helsingin kasvu on ollut nopeaa viimeisen kahden vuosikymmenen aikana.
”2000-luvulla merkittävin uusien asukkaiden lähde on ollut maahanmuutto. Erityisesti viime vuosina nettomaahanmuutto on ollut korkeaa Ukrainan ja Aasian muuttoliikkeen seurauksena, mutta koko 2000-luvun ajan Helsinki on saanut muuttovoittoa maahanmuutosta”, yliaktuaari Joni Rantakari sanoo.
Kaupungin väestöhistoriaan mahtuu myös laskukausia. Pääkaupungissa asui 1970-luvun alussa jo yli puoli miljoonaa ihmistä. Sittemmin väkiluku kuitenkin supistui, ja vuonna 1975 se putosi alle 500 000 asukkaan. Tuolloin muuttoliike suuntautui Helsingin naapurikuntiin ja Ruotsiin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi uudelleen vasta vuonna 1992.
Yhteyshenkilöt
Markus RapoYliaktuaari
Puh:029 551 3238markus.rapo@stat.fiJoonas ToivolaYliaktuaari
Puh:029 551 3355joonas.toivola@stat.fiJoni RantakariYliaktuaari
Puh:029 551 3249joni.rantakari@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Opastinsilta 12
00520 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Odotetusta käänteestä merkkejä: Työllisten määrä nousi ja työttömien laski hieman22.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
15–74-vuotiaita työllisiä oli elokuussa 34 000 enemmän kuin vuosi sitten, kun taas samanikäisten työttömien määrä laski 5 000:lla. Työttömyysasteen trendiluku oli elokuun tietojen perusteella 10,1 %.
Talous kasvaa, mutta kotitaloudet yhä varovaisia: Velkaantumisaste jatkaa laskuaan18.9.2026 08:03:00 EEST | Tiedote
Kotitalouksien säästäminen pysyi tavanomaista korkeammalla tasolla ja velkaantumisaste laski edelleen vuoden toisella neljänneksellä. Velkaantumisaste on laskenut jo vuodesta 2022 lähtien.
Puolella aikuisista pankkitalletuksia enintään 5 000 euroa17.9.2026 08:01:21 EEST | Tiedote
Suomalaisten aikuisten pankkitalletusten mediaani oli viime vuonna hieman alle 5 000 euroa. Tämä tarkoittaa, että puolella aikuisväestöstä talletuksia oli tätä vähemmän ja puolella enemmän.
Konkurssiuhan alla olevien työpaikkojen määrä kasvoi selvästi elokuussa15.9.2026 08:02:03 EEST | Tiedote
Konkurssihakemusten määrä kasvoi elokuussa edelleen vuodentakaisesta. Konkursseja pantiin vireille 296 eli 22 enemmän kuin vuotta aiemmin. Henkilötyövuosien määrä konkurssiin haetuissa yrityksissä oli jopa 54 % viime vuoden elokuuta suurempi.
Korjausrakentaminen vahvimmassa kasvussa vuosiin11.9.2026 08:02:22 EEST | Tiedote
Talonrakennusyritysten tekemän korjausrakentamisen arvo nousi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 10,6 % verrattuna vuotta aiempaan. Kasvuvauhti kiihtyi suurimmaksi sitten vuoden 2021 alun.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme