Juhamatti Huusko aloittaa kood/Sisun interim-johtajana ensimmäisten osaajien valmistuessa
22.9.2026 06:30:00 EEST | Koodi / Sisu ry | Tiedote
kood/Sisun ensimmäisestä opiskelijaerästä valmistui 55 ohjelmistoalan osaajaa, joista osa työllistyi jo opintojensa aikana. Lokakuussa interim-johtajana aloittaa Juhamatti Huusko, joka kehittää kood/Sisun toimintaa yhdessä hallituksen, operatiivisen tiimin, yhteisön sekä kumppani- ja osaajaverkoston kanssa.

Maaliskuussa 2024 opintonsa aloittanut ryhmä juhlistaa valmistumistaan kampuksella 25. syyskuuta 2026. Joustava opinto-ohjelma on mahdollistanut etenemisen yksilöllisessä tahdissa, ja osa valmistuneista on suorittanut kahden vuoden koulutusohjelman alkuperäistä aikataulua nopeammin. Myöhemmin aloittaneet opiskelijaerät jatkavat opintojaan.
kood/Sisun osaajia on työllistynyt koulutusohjelman aikana ja sen jälkeen muun muassa Ponsselle, Metsolle, Woltille, Nebiukselle ja Virnexille. Lisäksi osaajat ovat suorittaneet harjoittelujaksoja useissa organisaatioissa, esimerkiksi Zalandolla, Documtecilla ja SC Softwarella.
Koulutusohjelmasta vastuuroolien kautta kohti uutta uraa
Yksi valmistuneista ja työllistyneistä osaajista on Maria Sazhina, jonka urapolku kuvastaa kood/Sisun ja yhteisön tarjoamia mahdollisuuksia.
Maria aloitti opiskelijana tammikuussa 2025. Hän toimi myöhemmin koulutusohjelman Tech Tutorina ja siirtyi sen jälkeen kood/Sisun operatiiviseen tiimiin Study & Tech Coordinatoriksi. Opintojensa rinnalla hän otti vastuuta yhteisön kehittämisestä ja valmistui ohjelmasta työn ohessa.
Ympyrä sulkeutuu, kun Maria siirtyy kood/Sisusta alan tehtäviin.
”Opiskelu kood/Sisussa on ollut yksi elämäni merkittävimmistä kokemuksista. Matkan aikana opin tunnistamaan entistä paremmin omat vahvuuteni ja sen, millaista uraa haluan rakentaa.
Roolini ja aikani kood/Sisussa antoivat minulle ohjelmistokehityksen osaamisen lisäksi mahdollisuuden oppia viestintää, vastuun ottamista ja muiden ihmisten tukemista. Nämä ovat taitoja, joista on hyötyä riippumatta siitä, mihin suuntaan oma ura tulevaisuudessa vie. Olen valtavan kiitollinen osaajille, tiimille ja koko yhteisölle kaikesta siitä, mitä olemme saaneet yhdessä kokea ja oppia”, Maria Sazhina kertoo.

Käytännön kokemusta yritysprojekteista jo opintojen aikana
Muuttuneen työmarkkinan ja kilpailtujen harjoittelupaikkojen rinnalle kood/Sisu on kehittänyt osaajilleen vaihtoehtoisia tapoja saada käytännön työkokemusta jo koulutusohjelman aikana.
Vuoden 2026 aikana kood/Sisu alkoi toteuttaa ohjelmistokehitysprojekteja yrityksille yhdessä osaajaverkostonsa kanssa. Esimerkiksi Vesirakennus Ojanen Oy:lle kood/Sisun osaajat Aki Heiskanen ja Vasilii Gulchak rakensivat räätälöidyn CargoLog-ohjelmiston kuormien kirjaamiseen, hallintaan ja seurantaan.
Hackathon-projekteissa osaajat ovat kehittäneet yrityksille konsepteja ja prototyyppejä. Viimeisimmässä hackathonissa Istekille kehitettiin useita prototyyppejä sovelluksesta, jonka tavoitteena on nopeuttaa ammattiavun saamista sairaalan ulkopuolella suunnittelemattomasti käynnistyviin synnytyksiin.
Uusi johtaja aloittaa tehtävässään
kood/Sisun uusi interim-johtaja Juhamatti Huusko aloittaa tehtävässään 1. lokakuuta. Hän jatkaa toimintaa yhdessä hallituksen, operatiivisen tiimin sekä kood/Sisun kumppani- ja osaajaverkoston kanssa.
Koodi / Sisu ry:n hallituksen puheenjohtaja Kyösti Karhunen kommentoi: ”Juhamatti Huusko on luonteva valinta kood/Sisun interim-johtajaksi. Hänen monipuolinen kokemuksensa liiketoiminnan ja yhteisöjen kehittämisestä sekä yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa tukee kood/Sisun toimintaa ja tulevaisuuden rakentamista”.
Juhamatti Huuskolla on monipuolinen tausta liiketoiminnan kehittämisestä sekä yhteistyöstä yritysten, korkeakoulujen ja julkisten toimijoiden kanssa. Hän on työskennellyt yrittäjänä, startup- ja innovaatioprojekteissa, yhteisöjen kehittämisen parissa sekä tutkimuslähtöisten hankkeiden ja uusien liiketoimintaideoiden edistämisessä. Kokemus tukee kood/Sisun toimintaa, jossa yhdistyvät osaajien kehittyminen, yritysyhteistyö, yhteisöllisyys ja käytännön ohjelmistokehitysprojektit. Koulutukseltaan Juhamatti Huusko on kauppatieteiden maisteri ja yhteiskuntatieteiden tohtori.
”Näen kood/Sisun toiminnassa, kumppaniverkostossa ja osaajayhteisössä valtavasti potentiaalia. Jatkamme kood/Sisun toiminnan ja koulutusohjelman aktiivista kehittämistä yhdessä hallituksen, operatiivisen tiimin, yhteisön sekä kumppani- ja osaajaverkoston kanssa. Tulen työssäni keskittymään erityisesti kood/Sisun tulevaisuuden suunnitteluun ja rakentamiseen”, sanoo Juhamatti Huusko.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kyösti KarhunenHallituksen puheenjohtajaKoodi / Sisu ry
Puh:040 566 9271kyosti.karhunen@novapolis.fiJuhamatti Huusko
Puh:050 5370 525juhamatti.huusko@navigatio.fiKuvat



Tietoja julkaisijasta
Koodi / Sisu ry on joulukuussa 2022 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluvat Istekki, Normet, Novapolis, Kuopion alueen kauppakamari, OP Ryhmä, Osuma Henkilöstöpalvelut, Ponsse sekä Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä. Yhdistyksen tavoitteena on perustaa Pohjois-Savoon yksityinen, yritysvetoinen koodikoulu sekä johtaa ja hallinnoida koulun toimintaa.
Yhdistys koordinoi Koodi/Sisu - koodikoulu Pohjois-Savoon -hanketta. Hankkeella tuetaan koulun toiminnan käynnistämistä vaiheittain ja vastataan yritysten osaajapulaan. Etelä-Savon ELY-keskus rahoittaa hanketta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+). Hankkeen toteutusaika on 17.3.2023–30.6.2026. Novapolis ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä toimivat hankkeen osatoteuttajina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koodi / Sisu ry
kood/Sisulle uusi johtaja1.9.2026 08:08:06 EEST | Tiedote
kood/Sisun nykyinen johtaja Laura Nykänen on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä ja siirtyvänsä uusiin työtehtäviin. Hän jatkaa nykyisessä roolissaan syyskuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen vastuu operatiivisesta toiminnasta siirtyy uusiin käsiin.
Koodikoulun ensimmäiset opiskelijat harjoittelussa Ponssella – kood/Sisun koulutusohjelma tuottaa ohjelmistokehityksen osaajia suoraan metsäteollisuuden tarpeisiin.15.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuosi sitten kood/Sisun ensimmäiset opiskelijat aloittivat matkansa ohjelmistokehittäjiksi. Nyt koulutus on edennyt vaiheeseen, jossa osaaminen viedään suoraan yrityksiin: kolme opiskelijaa aloitti toukokuussa 2025 harjoittelunsa metsäkonevalmistaja Ponssella.
Automaatioharppaus Istekin ja kood/Sisun voimin – opiskelijaratkaisu vakuutti12.6.2025 13:52:00 EEST | Tiedote
Istekki ja kood/Sisu järjestivät ensimmäisen yhteisen hackathonin, jossa syntyi innovatiivinen automaatiotyökalu todelliseen työelämän tarpeeseen.
Kood/Sisu kouluttaa tulevaisuuden ohjelmisto-osaajia – toinen opiskelijaryhmä aloitti opintonsa tällä viikolla17.1.2025 09:41:46 EET | Tiedote
Yritysvetoinen koodikoulu kood/Sisu vahvistaa osaajapooliaan, kun sen toinen opiskelijaryhmä aloitti opintonsa 15. tammikuuta. Koulun suosio näkyy paitsi hakijamäärissä, myös kasvaneessa yrityskumppaniverkostossa. Ensimmäisen vuoden aikana kouluun on hakenut jo yli 6 000 henkilöä. Seuraava valintakoejakso pidetään toukokuussa 2025.
Normet ja Ponsse ratkovat osaajien saatavuushaasteita – yhteistyössä kehitetty erikoistumismoduuli avautuu kood/Sisun opiskelualustalle20.12.2024 09:47:15 EET | Tiedote
Ohjelmistokehityksen koulutukseen avautuu uusia mahdollisuuksia, kun Normet ja Ponsse julkaisevat yhteistyössä koodikoulu kood/Sisun kanssa kehittämänsä sulautettujen järjestelmien erikoistumismoduulin. Uusi moduuli on suunniteltu vastaamaan yritysten konkreettisiin osaajatarpeisiin ja on osa kood/Sisun kaksivuotista koulutuskokonaisuutta. Noin puoli vuotta kestävä, vapaavalintainen erikoistumismoduuli on tarkoitettu opiskelijoille, jotka ovat jo edenneet erikoistumisopintoihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme