Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla työttömyys edelleen vuoden takaista korkeampi

22.9.2026 08:04:28 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Elokuussa työttömyys kasvoi Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella vuoden takaisesta. Kainuun työttömyys nousi viime vuodesta 12 % ja Pohjois-Pohjanmaan 5 %. Sekä pitkäaikaistyöttömyys että nuorisotyöttömyys ovat viime vuotta korkeammalla. Työvoiman kysyntä laski viime vuodesta. Eniten uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille.

Elokuun 2026 työllisyyskatsauksen keskeiset luvut infografiikassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.
Infografiikkaan on koottu elokuun 2026 työllisyyskatsauksen keskeiset luvut Pohjois-Pohjanmaalta ja Kainuusta. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus.

Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella, eli Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla, oli elokuun lopussa 26 878 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 1 381 henkilöä enemmän (+5 %) kuin vuotta aiemmin. Kehitys oli kymmenestä elinvoimakeskuksesta kolmanneksi heikointa, koko maan työttömyys nousi 6 prosenttia. Alueen työttömyysaste oli kuun lopussa 11,8 %, 0,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuotta aiemmin. Koko maassa työttömyysaste oli 12,0 %, mikä on 0,5 prosenttiyksikköä edellisvuotta enemmän. 

Pitkäaikaistyöttömiä Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella oli kuun lopussa 11 584. Pitkäaikaistyöttömyys lisääntyi vuoden takaisesta 8 % (+850) ja väheni edelliskuusta 3 % (-340). Työttömistä 43 % oli pitkäaikaistyöttömiä, koko maan keskiarvo ollessa 44 %. 

Elokuussa alueella ilmoitettiin uusia avoimia työpaikkoja julkiseen työnvälitykseen 8 prosenttia vuotta aiempaa vähemmän (-174), yhteensä 2 086. Eniten paikkoja ilmoitettiin rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille eli esimerkiksi moottoriajoneuvojen asentajille ja korjaajille, talonrakentajille ja muille rakennustyöntekijöille, yhteensä 509 paikkaa. 

Työttömyyden nousu hidastui Kainuussa

Kainuussa oli elokuun lopussa 3 106 työtöntä työnhakijaa, mikä on 12 % enemmän (+332 henkilöä) kuin vuotta aiemmin. Tämä on pieni käänne parempaan, sillä koko alkuvuoden työttömyys on ollut tasaisessa nousussa ja vielä heinäkuussa tuli kasvua 15 % edellisvuodesta. Kehitys oli silti maakunnista toiseksi heikointa, Pohjanmaan kehitys oli parasta (+0,2 %) ja Pirkanmaan heikointa (+18 %).

Työttömyysaste oli Kainuussa kuun lopussa 10,2 %, maakunnista kuudenneksi vähiten ja prosenttiyksikön enemmän kuin vuotta aiemmin. Maakunnan kunnissa oli huomattavaa vaihtelua: alhaisin työttömyysaste oli Sotkamon 5,5 % ja korkein Puolangan 13,5 %.

Elokuun lopussa työnhakijoista 817 oli ulkomaan kansalaisia, 4 % vuoden takaista vähemmän (-32). Ulkomaalaisista työnhakijoista työttömiä oli 292, vähennystä edellisvuodesta 12 % (-40). Ulkomaalaisten työttömyysaste oli 18,2 %, 6,6 prosenttiyksikköä viime vuotta vähemmän. Ulkomaalaisten työttömyysaste oli Kainuussa maakunnista toiseksi pienin, koko maassa se oli 23,2 %.

Pitkäaikaistyöttömyys on ollut nousussa jo kolme vuotta. Elokuussa pitkäaikaistyöttömyys kasvoi vuoden takaisesta 17 % (+147), edelliskuusta tuli kuitenkin laskua 3 % (-33). Yhteensä pitkäaikaistyöttömiä oli 1 024. Työttömistä 33 % oli pitkäaikaistyöttömiä. 

Työvoiman kysyntäkin on ollut jo kolme vuotta merkittävästi edellisvuotta heikompaa, vaikkakin viime aikoina hieman piristymään päin. Elokuussa julkiseen työnvälitykseen ilmoitettujen uusien avoimien työpaikkojen määrä laski 9 % (-32) vuoden takaisesta. Yhteensä paikkoja ilmoitettiin kuukauden aikana 320. Viime vuoden elokuun yksittäiset suuret työpaikkailmoitukset selittävät pitkälti paikkamäärän laskua. 

Pohjois-Pohjanmaan työttömyys pysyi edellisvuotta korkeammalla tasolla

Pohjois-Pohjanmaan työttömyystilanteessa ei elokuussa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Työttömyys seurasi elokuussa kausivaihtelulle tyypillistä kehitystä, mutta työttömien määrä oli edelleen vuotta aiempaa korkeampi. Maakunnassa oli kuun lopussa 23 772 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 049 henkilöä enemmän (+5 %) kuin vuosi sitten. Työttömyysaste (12,1 %) oli maan kahdeksanneksi korkein. Maakunnan kuntien välillä vaihtelu oli suurta: matalin työttömyysaste oli Limingassa ja Pyhännällä (5,9 %) ja korkein Pudasjärvellä (14,4 %). Oulun työttömyysaste oli 14,0 prosenttia. 

Lomautettujen määrä väheni, ja myös lyhennettyä työviikkoa tekevien määrä jäi selvästi viimevuotista pienemmäksi. Kuun lopussa lomautettuna oli 969 henkilöä mikä on 22 prosenttia (-272) vähemmän kuin vuosi sitten ja 38 prosenttia (-596) vähemmän kuin heinäkuussa. Eniten lomautettuja oli kirvesmiehien ja rakennuspuuseppien (68), maa- ja metsätaloustyökoneiden kuljettajien (44) sekä talonrakentajien (42) nimikkeissä. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä oli 478 henkilöä eli 48 prosenttia (-432) vähemmän kuin vuosi sitten.

Pitkäaikaistyöttömien määrä maakunnassa pysyi korkeana myös elokuussa, vaikka määrä väheni hieman edelliskuusta. Kuun lopussa pitkäaikaistyöttömiä oli 10 560, mikä on 703 työtöntä enemmän (+7 %) kuin vuotta aiemmin, mutta 307 henkilöä (-3 %) vähemmän kuin viime kuussa. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista maakunnan työttömistä oli 44 prosenttia. 

Työvoiman kysyntä oli edellistä vuotta heikompaa. Elokuun aikana julkiseen työnvälitykseen ilmoitettiin Pohjois-Pohjanmaalla avoimeksi 1 766 uutta avointa työpaikkaa, mikä on 142 paikkaa (-7 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Eniten uusia paikkoja oli tarjolla palvelu- ja myyntityöntekijöille (430) sekä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (430).

Tiedot perustuvat KEHA-keskuksen työnvälitystilastoihin.
Seuraava Työllisyyskatsaus julkaistaan 20. lokakuuta 2026.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus, Elinkeinot ja osaaminen -osasto:

Kainuu
analyytikko Atte Laitinen, 0295 023 886
kehittämisasiantuntija Eine Kela, 0295 038 227

Pohjois-Pohjanmaa
kehittämisasiantuntija Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Niina Kallio (tilastot), 0295 038 282

S-posti: etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun  maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye