KSBR käynnistää valmistelevat rakentamistyöt Piipsan tuulipuistohankkeessa
22.9.2026 09:00:00 EEST | KSBR, Keski-Suomen Betonirakenne Oy | Tiedote
KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) ja Piipsan Tuulivoima Oy ovat sopineet yhteistyöstä Piipsan tuulipuistohankkeessa Haapavedellä. KSBR tekee alueella valmistelevat rakentamistyöt.

Valmistelevat työt sisältävät hankealueen nykyisten teiden parannukset, uusien teiden rakentamisen sekä tuulivoimaloiden perustuspaikkojen rakentamisen.
– Vastuullamme on käytännössä koko tuulipuiston esirakentamisen infra. Olemme aiemminkin tehneet vastaavanlaisia esirakennusurakoita, KSBR:n projektipäällikkö Janne Ikonen taustoittaa.
KSBR on Suomen johtava tuulivoimarakentaja. GRK-konserniin kuuluva yhtiö on toteuttanut yli kolmanneksen koko maan tuulipuistoinfrasta.
Piipsan tuulipuistohanke sisältää 39 tuulivoimalaa, joiden kokonaiskorkeus on enimmillään 300 metriä.
– Valmistelevien rakentamistöiden aloittaminen on tärkeä askel kohti Piipsan tuulipuiston toteutumista. Päätös kertoo omistajien tahtotilasta vahvistaa kotimaista sähköntuotantoa ja vastaa kasvavaan puhtaan sähkön kysyntään, kertoo Piipsan Tuulivoiman ja Puhurin toimitusjohtaja Tuomas Ylimaula.
Työt käyntiin syksyn aikana
Hankealue sijoittuu Haapaveden kaupungin itäosaan, ja se rajoittuu Kärsämäen ja Siikalatvan kuntarajoihin.
Työt alueella käynnistyvät puunpoistolla lähiviikkojen aikana.
Rakennuttajana hankkeessa toimii Piipsan Tuulivoima Oy. Yhtiö on Puhuri Oy:n sisaryhtiö, ja rakennuttamiseen liittyvistä käytännön tehtävistä vastaa Puhurin henkilöstö.
Puhuri Oy on haapavetinen energiayhtiö, joka tuottaa puhdasta, uusiutuvaa energiaa omistajilleen. Sen omistaa 27 suomalaista energiayhtiötä. Tällä hetkellä yhtiö keskittyy tuuli- ja aurinkovoimapuistojen kehittämiseen, rakentamiseen ja operointiin.
– Tämä hanke on KSBR:lle tärkeä, sillä se on ensimmäinen Puhurin kanssa. Olemme neuvotelleet hankkeesta pitkään, ja on ilo päästä tekemään yhteistyötä näin asiantuntevan kumppanin kanssa, Janne Ikonen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Janne IkonenProjektipäällikkö
Puh:+358 40 073 8801Kuvat

KSBR lyhyesti
KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) on rakentamisen kokonaistoimittaja, joka toteuttaa vaativia betonirakentamisen, teollisuus- ja toimitilarakentamisen sekä energia-alan hankkeita. KSBR on osa GRK-konsernia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta KSBR, Keski-Suomen Betonirakenne Oy
KSBR:n rakentama Koskensillan pysäköintitalo valmistui Tuusulaan18.8.2026 11:24:47 EEST | Tiedote
KSBR luovutti kvr-urakkana toteutetun Koskensillan pysäköintitalon tilaajalle.
KSBR sopi kahden akkuenergiavaraston rakentamisesta27.5.2026 10:20:40 EEST | Tiedote
KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) ja Wood & Company ovat allekirjoittaneet sopimuksen akkuenergiavarastojen rakentamisesta Laukaaseen ja Äänekoskelle.
GRK Infra Oyj hankkii KSBR:n tytäryhtiöineen18.5.2026 15:39:01 EEST | Tiedote
KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) ja GRK Infra Oyj ovat allekirjoittaneet 18.5.2026 osakekauppakirjan, jonka mukaan GRK hankkii KSBR:n tytäryhtiöineen 85,5 miljoonan euron kauppahinnalla.
KSBR on Rajamäenkylän tuulipuiston uusi pääurakoitsija24.3.2026 10:24:15 EET | Tiedote
KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) on valittu uudeksi pääurakoitsijaksi OX2:n Rajamäenkylän tuulivoimahankkeeseen Etelä-Pohjanmaalle.
Hipposkeskuksen pysäköintilaitoksen perustuksiin vaihtui vähähiilinen betoni19.3.2026 12:38:16 EET | Tiedote
KSBR (Keski-Suomen Betonirakenne Oy) rakentaa Jyväskylässä Hipposkeskuksen yhteyteen nousevan pysäköintilaitoksen, jonka perustuksissa käytetään vähähiilistä betonia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme