Lapin työttömyyden kasvu hidastui elokuussa
22.9.2026 08:26:50 EEST | Lapin elinvoimakeskus | Tiedote
Lapin työttömyys väheni elokuussa normaalin kausirytmin mukaisesti. Vaikka työttömiä oli Lapissa enemmän kuin vuosi sitten, oli elokuun työttömyyden kehityksessä useita myönteisiä merkkejä.

Lapissa oli kuntien työllisyyspalveluissa elokuun lopussa hieman yli 8 080 työtöntä työnhakijaa. Työttömiä oli yli 1 260 vähemmän kuin kuukautta aiemmin, mutta lähes 380 enemmän kuin viime vuoden elokuussa.
Työttömien osuus työvoimasta oli elokuun lopussa Lapissa 9,8 % ja koko maassa 12,0 %. Lapin osuus oli maakunnista viidenneksi alin.
Huhtikuusta lähtien työttömyys on ollut Lapissa kasvussa vuodentakaiseen verrattuna. Elokuussa työttömyys väheni normaalin kausirytmin mukaisesti ja kasvu vuodentakaiseen verrattuna oli maltillisempi kuin heinäkuussa.
Elokuussa työttömyyden kehityksessä oli myönteisiä pilkahduksia
Elokuussa työttömyyden väheneminen näkyi erityisesti lomautettujen määrässä sekä naisten ja nuorten työttömyydessä. Kokoaikaisesti lomautettuja oli elokuussa yli 450, mikä on yli 40 % vähemmän kuin heinäkuussa.
Sekä naisten että miesten työttömyys laski kausiluontoiseen tapaan elokuun aikana, mutta naisten selkeästi miehiä enemmän. Nuoria työttömiä oli viidennes vähemmän kuin kuukautta aiemmin. Nuorten työttömyyden vähenemistä selittää osin opintojen alkaminen elokuussa.
Pitkäaikaistyöttömyydessä palattiin laskevalle uralle. Elokuussa Lapin työttömistä noin 2 450 eli 30 % oli ollut työttömänä yhdenjaksoisesti yli vuoden. Pitkäaikaistyöttömien määrä lisääntyi hieman edelliskuukausina, mutta kääntyi elokuussa hienoiseen laskuun sekä kuukauden että vuoden takaiseen verrattuna.
Neljässätoista Lapin kunnassa työttömien osuus työvoimasta alle 10 %
Kuntien väliset erot työttömyydessä ja sen kehityksessä kasvoivat hieman. Kuitenkin jopa neljässätoista Lapin kunnassa osuus alitti 10 %. Alimmat osuudet olivat Sodankylässä (6,6 %), Keminmaassa (7,6 %) ja Kittilässä (8,0 %). Korkeimmat osuudet olivat Kemissä (16,3 %), Pelkosenniemellä (15,0 %) ja Savukoskella (14,1 %).
Työttömiä oli elokuun lopussa viidessä Lapin kunnassa vähemmän ja kuudessatoista enemmän kuin vuotta aiemmin. Lapin kaupungeista työttömyys väheni vain Rovaniemellä (-2 %) ja lisääntyi eniten Torniossa (18 %).
Avoimia työpaikkoja oli vähemmän kuin vuosi sitten
Työmarkkinatorille ilmoitettiin elokuun aikana Lapissa 2 155 avointa työpaikkaa, mikä on noin 810 vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Aiempien kuukausien aikana ilmoitetut työpaikat mukaan lukien Lapissa oli elokuussa avoinna noin 4 430 työpaikkaa.
Avoimissa työpaikoissa korostuivat matkailualan työpaikat. Työpaikkoja ilmoitettiin avoimeksi eniten palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. ravintola- ja suurtaloustyöntekijät, tarjoilijat, myyjät), siivoojille, asiakaspalvelutyöntekijöille sekä rakennustyöntekijöille.
Seuraava työllisyyskatsaus (syyskuu 2026) julkaistaan 20.10.2026.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osastopäällikkö Marja Perälä, puh. 0295 037 050
Johtava asiantuntija Satu Huikuri, puh. 0295 037 049
Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi.
Linkit
- Lapin uusin työllisyyskatsaus, elokuu 2026 (elinvoimakeskus.fi)
- Tuoreimmat koko maan ja elinvoimakeskusten työllisyyskatsaukset (tyollisyyskatsaus.fi)
- Lapin työllisyyskatsaukset pdf-versioina (elinvoimakeskus.fi)
- Työnvälitystilaston keskeiset tiedot (koko maa, maakunnittain, seutukunnittain ja kunnittain) Tilastokeskuksen StatFin-tilastotietokannassa polkua Työmarkkinat / Työnvälitystilasto (KEHA-keskus) (stat.fi)
- Työnvälitystilaston tilastokanta (tyonvalitystilasto.fi)
Tietoja julkaisijasta
Lapin elinvoimakeskus hoitaa mm. elinkeinoihin, osaamiseen ja maahanmuuttoon, liikenteeseen, vesitalouteen, maaseutuun, kalatalouteen, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Elinvoimakeskus palvelee Lapin asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita kehittämällä alueen elinvoimaa. Lapin elinvoimakeskus toimii Lapin maakunnan alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin elinvoimakeskus
Valtion vesiteemaisia avustushakuja auki elinvoimakeskuksissa15.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Elinvoimakeskuksissa avautuu 15.9.2026 useita vesiin, vesistöihin ja kalatalouteen liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa vesien- ja merenhoidon toimiin, pohjavesien suojeluun, vesitalouden toimiin, vesihuoltolaitosten yhteistyöhön sekä kalataloudellisiin kunnostuksiin. Hakuajat päättyvät 30.10.2026.
Lapin elinvoimakeskuksen yksiköiden päälliköt on valittu4.9.2026 09:42:01 EEST | Tiedote
Lapin elinvoimakeskuksen uuden organisaatiorakenteen mukaiset esihenkilöt on nimetty tehtäviinsä 1.9.2026 alkaen. Yksikön päälliköitä on nimetty kuusi ja ryhmäpäälliköitä kaksi.
Kortteisen kalatie avattiin Siikalatvalla – uusi vaellusreitti palauttaa kalojen kulkuyhteyden Lamujoessa2.9.2026 09:33:19 EEST | Tiedote
Siikalatvalla sijaitsevan Kortteisen tekojärven säännöstelypadolle rakennetun kalatien avajaisia vietettiin 1.9.2026. Syksyllä 2025 käyttöön otettu kalatie mahdollistaa kalojen nousun Kortteisen padon ohi ja palauttaa kulkuyhteyden Lamujoen ylemmille jokiosuuksille.
Ylitornion Portimokosken kalatie toimii odotetusti - kesän seurannassa yli 3000 kalahavaintoa25.8.2026 12:45:54 EEST | Tiedote
Tengeliönjoen Portimokosken kalatien ensimmäinen seurantakesä antaa lupaavia tuloksia. Kameraseurannassa kalatiestä tehtiin yli 3 000 kalahavaintoa. Seurannan perusteella kalat liikkuvat kalatiessä aktiivisesti sekä ylä- että alavirtaan. Kalatien rakentaminen on osa TRIWA LIFE -hanketta.
Työttömien määrä kasvoi Lapissa – erityisesti lomautukset lisääntyivät25.8.2026 08:24:58 EEST | Tiedote
Työttömien määrä kasvoi Lapissa heinäkuussa verrattuna sekä edelliseen kuukauteen että vuodentakaiseen, erityisesti lomautukset lisääntyivät. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on pienessä kasvussa. Kehityssuuntaa voi pitää huolestuttavana, toteaa Lapin elinvoimakeskuksen osastopäällikkö Marja Perälä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme