Eveliina Huurre Attendo Suomen toimitusjohtajaksi
22.9.2026 09:01:47 EEST | Attendo | Tiedote
Eveliina Huurre on nimitetty Attendo Suomen toimitusjohtajaksi, ja hän aloittaa tehtävässään välittömästi. Hänen seuraajakseen ikäihmisten palveluiden liiketoimintajohtajaksi on nimitetty geriatri, eMBA Sanna Määttänen, joka aloittaa tehtävässään 26.10.2026 ja liittyy samalla Attendo Suomen johtoryhmään.

Eveliina Huurre tuntee Attendon monipuolisesti. Hän siirtyy toimitusjohtajaksi Attendo Suomen liiketoimintajohtajan tehtävästä, jossa hän on vastannut ikäihmisten palveluista, ateriapalveluista ja kansainvälisistä rekrytointipalveluista. Huurteella on Attendolta laaja kokemus myös hoivan, terveyskeskusulkoistusten ja yhteiskuntasuhteiden tehtävistä. Attendon lisäksi Eveliina Huurre on työskennellyt johtavissa tehtävissä muun muassa Finnairilla, Sitrassa sekä Lahden kaupungilla.
”Olen erittäin otettu ja innoissani, että saan jatkaa edeltäjäni upeasti hoitamaa tehtävää Attendon toimitusjohtajana. Tehtävämme on vastata kasvavaan palvelutarpeeseen olemalla hyvä työnantaja, suhtautumalla kunnianhimoisesti laatuun ja pitämällä huolta siitä, että palveluidemme kustannus on yhteiskunnalle kohtuullinen”, Eveliina Huurre sanoo.
Luottamuksen vaaliminen kaiken perusta
”Kaikessa, mitä teemme, on kyse luottamuksesta. Meidän on vaalittava palveluita tarvitsevien, heidän läheistensä sekä hyvinvointialueiden luottamusta, jota Attendolla on nyt vuosia rakennettu”, Huurre toteaa.
Hän korostaa, että luottamus rakentuu jokaisessa kohtaamisessa ja jokapäiväisessä työssä.
”Tärkein tehtäväni onkin varmistaa, että jokaisella attendolaisella on mahdollisuus onnistua työssään ja tehdä laadukasta työtä asukkaiden ja asiakkaiden hyväksi.”
Geriatri Sanna Määttänen johtamaan Attendon ikäihmisten palveluita
Geriatri, eMBA Sanna Määttänen siirtyy Attendolle Fimlabin palvelujohtajan tehtävästä. Hänellä on vahva lääketieteellinen ja johtamisen tausta sekä kokemusta muun muassa Tampereen kaupungin hallintoylilääkärin tehtävästä ja Pihlajalinnasta eri rooleista.
”Ikäihmisten elämänlaatu ja toimintakyvyn varmistaminen ovat olleet minulle aina erittäin tärkeitä. Attendon kunnianhimoinen laatulupaus siitä, että ennen kaikkea olemme koti, puhuttelee minua valtavasti. Olen iloinen päästessäni tekemään siitä totta jokaisessa Attendo-kodissa yhdessä tiimini kanssa”, Sanna Määttänen sanoo.
Määttänen aloittaa tehtävässään 26.10.2026.
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Anni Lehti, e. anni.lehti@attendo.fi, p. 040 534 5935
Avainsanat
Kuvat

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille sekä päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tarjoamme myös terapiapalveluita. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Noin 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Attendolla on kaikkiaan noin 24 000 työntekijää yli 700 toimipisteessä Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Lue lisää: www.attendo.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Tätä pakkausta kukaan ei halua saada: Attendo toimitti päättäjille Läheispakkauksen16.9.2026 13:00:59 EEST | Tiedote
Hoivayhtiö Attendo toimittaa nyt päättäjille Läheispakkauksen, joka tekee läheisten näkymättömän hoivatyön näkyväksi ja muistuttaa, että vanhuuden todellisen hinnan maksavat yhä useammin omaiset. Kyseessä on äitiyspakkauksen vastakohta: pakkaus, jota kukaan ei halua saada.
Attendon tekoälyratkaisu on tutkitusti toimiva – asiakaskirjauksiin käytetty aika puolitettiin8.9.2026 08:48:39 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen, Attendon ja yhteistyökumppaneiden toteuttama tekoälyratkaisut hoivassa -tutkimus on valmistunut. Tutkimus osoittaa, että tekoälyavusteinen puhekirjaus jopa puolittaa asukaskirjauksiin käytetyn ajan hoivakodin arjessa.
Virpi Holmqvist Attendo-konsernin toimitusjohtajaksi7.9.2026 09:00:30 EEST | Tiedote
Attendo AB:n hallitus on nimittänyt Virpi Holmqvistin konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi. Hän siirtyy tehtävään Attendo Suomen toimitusjohtajan paikalta. Holmqvist aloittaa konsernin toimitusjohtajana 14. syyskuuta 2026.
Uusi ikäihmisten hoivakoti Attendo Gunnarla aukeaa Lohjalle27.8.2026 09:44:23 EEST | Tiedote
Lohjalle valmistui ikäihmisten 47-paikkainen hoivakoti Attendo Gunnarla. Ensimmäiset asukkaat pääsevät muuttamaan uuteen hoivakotiin syyskuun aikana. Hoivakoti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille esteettömissä ja viihtyisissä tiloissa.
Taru Salo Attendon henkilöstökokemusjohtajaksi – kokenut muutosjohtaja vahvistamaan henkilöstökokemusta ja Attendon uudistumista4.8.2026 14:00:00 EEST | Tiedote
Attendo nimittää Taru Salon uudeksi henkilöstökokemusjohtajakseen. Nimitys tukee Attendon uudistumista sekä panostusta henkilöstökokemukseen, johtamiseen ja henkilöstön hyvinvointiin tilanteessa, jossa teknologia, tekoäly ja muuttuva työelämä uudistavat työn tekemisen tapoja. Samalla kilpailu hoiva-alan osaavasta työvoimasta kiristyy.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme