Varma

Varma tekee yli 50 miljoonan euron lisäsijoituksen Verdaan

22.9.2026 10:12:47 EEST | Varma | Uutinen

Jaa

Varma sijoittaa noin 51 miljoonaa euroa lisää tekoälypilvipalveluihin ja laskentakapasiteettiin erikoistuneeseen Verdaan. Tuoreen rahoituskierroksen jälkeen Varma jatkaa Verdan merkittävänä omistajana ja tukee suomalaisen yhtiön kansainvälistymistä. Suomeen syntyy rahoituskierroksen myötä uusi yksisarvinen eli miljardin dollarin arvoinen kasvuyhtiö.

Kuvituskuvaa, jossa mies puhuu kännykkään.

Verda on suomalainen tekoälyinfrastruktuuriin ja pilvipalveluihin erikoistunut kasvuyhtiö. Se tarjoaa tekoälyn kehittäjille laskentakapasiteettia ja siihen liittyviä palveluja tekoälymallien kouluttamiseen ja ajamiseen. Tekoälysovellusten kasvu on lisännyt voimakkaasti laskentakapasiteetin tarvetta.

Varma on sijoittanut Verdaan jo useassa vaiheessa vuodesta 2025 lähtien. Varman 51 miljoonan euron lisäsijoitus vahvistaa Varman asemaa yhtiön merkittävänä omistajana.

 – Tulimme sijoittajana mukaan Verdaan jo varhaisessa vaiheessa. Tunnistimme yhtiössä poikkeuksellisen mahdollisuuden skaalautua ja kasvaa kansainvälisesti yhdeksi Euroopan johtavista tekoälypilvipalvelujen tarjoajista. Yhtiö on lunastanut odotukset, ja kasvunäkymät ovat edelleen houkuttelevat, Varman salkunhoitaja Juho Taskinen sanoo. 

– Varma on ollut Verdalle tärkeä kumppani koko kasvumatkamme ajan ja tukenut meitä useilla rahoituskierroksilla samalla, kun olemme vieneet yhtiötä eteenpäin. Pitkäjänteinen institutionaalinen sijoittaja, joka ymmärtää tavoitteemme ja haluaa jatkaa tukemistamme kasvumme edetessä, on ollut meille erittäin arvokas. Olemme hyvin tyytyväisiä siihen, että Varma vahvistaa edelleen sitoutumistaan Verdaan, kun siirrymme seuraavaan kasvuvaiheeseemme, sanoo Verdan perustaja ja toimitusjohtaja Ruben Bryon.

Verda keräsi sijoittajilta rahoitusta tuoreella kierroksella yhteensä 163 miljoonaa euroa. Rahoituskierroksella Verdan arvostus nousi yli miljardiin dollariin, eli siitä tuli samalla Suomeen uusi yksisarvinen. 

Varma tukee kotimaisia kasvuyhtiöitä niiden eri vaiheissa

Pitkäjänteinen mukanaolo ja kyky tehdä merkittäviä jatkosijoituksia ovat keskeinen osa Varman toimintatapaa kasvusijoittajana. Vakavaraisena eläkesijoittajana Varmalla on valmius tukea lupaavia yhtiöitä niiden eri kasvuvaiheissa.

– Verda on kasvanut nopeasti, ja sen vuoksi olemme tehneet siihen jo useita sijoituksia. Olemme tyytyväisiä, että voimme jatkaa yhtiön tukemista myös sen seuraavissa vaiheissa, Varman pääomasijoituksista ja yritysrahoituksesta vastaava sijoitusjohtaja Tommi Walther sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Varma

Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma on vastuullinen ja vakavarainen eläkevarojen sijoittaja. Yhtiö vastaa yksityisellä sektorilla 1 003 000 henkilön työeläketurvasta. Vuonna 2025 Varman maksutulo oli 6,9 miljardia euroa, ja yhtiö maksoi eläkkeitä 7,7 miljardia euroa. Varman sijoitusten arvo oli kesäkuun 2026 lopussa 71,4 miljardia euroa.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Varma

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye