Pia Lohikoski: Hallituksen työllisyyspolitiikka menee ympyrää
22.9.2026 09:43:25 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Hallituksen uudet työllisyystoimet sisältävät vakavan ristiriidan: hallitus lupaa lisätä joustavuutta ja vahvistaa työllisyyspalveluja, vaikka todellisuudessa se yrittää korjata ongelmia, joita sen omat aiemmat leikkaukset ja päätökset ovat pahentaneet. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikoski on erityisen huolissaan pitkäaikaistyöttömien palveluiden sysäämisestä järjestöille tilanteessa, jossa niiden resursseja on leikattu historiallisella tavalla.

– Järjestöiltä on ensin viety mahdollisuudet ylläpitää toimintaansa, ja nyt niille aiotaan sälyttää entistä enemmän vastuuta kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien työllistymisestä, Lohikoski sanoo.
Myös palkkatukiuudistuksessa näkyy sama ristiriita. Hallitus ilmoittaa yksinkertaistavansa palkkatuen sääntöjä, vaikka se on ensin heikentänyt järjestelmää leikkaamalla määrärahoja ja kiristämällä ehtoja.
– Ensin leikataan palvelut, sitten ihmetellään ongelmien kasvua ja lopuksi rakennetaan uusia tukimalleja paikkaamaan syntyneitä vaurioita, Lohikoski sanoo.
Lohikosken mukaan erityisen ongelmallista on työttömyysturvan sanktioiden lisääminen.
– Kaikkein huolestuttavinta on usko siihen, että pitkäaikaistyöttömyys ratkeaa sanktioilla. Tämä ei luo uusia työpaikkoja. Se siirtää ihmisiä työttömyysturvalta toimeentulotuen varaan, Lohikoski sanoo.
Yhteyshenkilöt
Pia Lohikoskikansanedustaja
Puh:050 362 9496pia.lohikoski@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Minja Koskela: Oikeistohallitus hyökkää aborttioikeutta vastaan21.9.2026 11:23:38 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela tyrmää Orpon hallituksen esittämän uuden 257 euron suuruisen aborttimaksun, joka koskisi omasta pyynnöstä tehtyjä abortteja.
Minja Koskela: Häkkänen vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan – Koskelalta kirjallinen kysymys21.9.2026 11:09:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Minja Koskelan mukaan ulkoministeri Elina Valtosen ja puolustusministeri Antti Häkkäsen toimet osoittavat, että hallituksen Israel-politiikka on vastuuttomalla tavalla sekaisin. Koskelan mukaan se vaarantaa Suomen turvallisuusneuvostokampanjan.
Vasemmistonaiset: Rasismi tulee Suomelle kalliiksi21.9.2026 10:53:25 EEST | Tiedote
Suomalainen julkinen keskustelu on muuttunut huolestuttavaan suuntaan. Haasteista puhuminen kuuluu normaaliin julkiseen keskusteluun ja avoin keskustelukulttuuri on demokraattisen yhteiskunnan perusta. Keskustelu on kuitenkin siirtynyt pois yhteiskunnan kipukohdista avoimeen vihapuheeseen. Rasistiset puhetavat ovat siirtyneet politiikan ja julkisen keskustelun valtavirtaan. Kun päättäjät käyttävät ihmisryhmiä halventavaa, epäinhimillistävää tai ulossulkevaa kieltä, he eivät vain kuvaa todellisuutta – he muokkaavat sitä.
Mai Kivelä: Hallitus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon ja viljelijöiden toimeentulon16.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta keskustelee tänään keskustan välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Myös vasemmistoliitto esitti epäluottamusta Orpon hallitukselle sen ilmasto- ja ympäristöpoliittisen toimettomuuden vuoksi. Vasemmistoliiton mukaan hallituksen toimettomuus vaarantaa suomalaisen ruoantuotannon sekä viljelijöiden toimeentulon ja tulevaisuuden.
Pia Lohikoski: Taiteen perusopetukseen tarvitaan tasa-arvoraha11.9.2026 08:31:58 EEST | Tiedote
Eduskunnassa käytiin torstaina lähetekeskustelu taiteen perusopetuksen uudistamisesta. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen Pia Lohikoski vaati lakiuudistukseen lisärahoitusta sekä taiteen perusopetukseen tasa-arvorahaa. Tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie suhtautui tasa-arvorahaan positiivisesti ja oli valmis harkitsemaan sitä seuraavaan hallitusohjelmaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme