Kokoomuksen Vuornos: Hieno uutinen Suomelle – talouskasvu näkyy jo työllisyydessä
22.9.2026 09:52:25 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kansanedustaja Henrik Vuornos iloitsee tuoreista työllisyysluvuista. Suomessa oli elokuussa 34 000 työllistä enemmän kuin vuotta aiemmin. Samaan aikaan työttömien määrä väheni 5 000 henkilöllä.

– Tämä on hieno uutinen Suomelle. Talous kasvaa, ja nyt käänne alkaa näkyä siinä kaikkein tärkeimmässä eli työpaikoissa. Työllisiä on jo 34 000 enemmän kuin vuosi sitten. Tätä Suomi on odottanut, Vuornos sanoo.
20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendi nousi elokuussa 75,9 prosenttiin. Vuornos muistuttaa, että työllisyys seuraa tavallisesti talouden kasvua viiveellä.
– Suomen taloudesta on saatu viime kuukausina toinen toisensa jälkeen hyviä uutisia. Investoinnit, teollisuus ja vienti ovat vahvistuneet. Nyt myös työllisyydessä näkyy valoa. Talouskasvun pitääkin lopulta tarkoittaa juuri tätä: lisää työtä, parempaa toimeentuloa ja vahvempaa uskoa tulevaan, Vuornos sanoo.
Työttömyys on edelleen liian korkealla, mutta Vuornoksen mukaan tuoreet luvut vahvistavat uskoa siihen, että suunta on muuttumassa.
– Suomi nousee työn ja yrittämisen kautta. Nyt on pidettävä kasvusta kiinni ja jatkettava uudistuksia, jotta yhä useampi suomalainen löytää työpaikan. Hyvä suunta ei synny itsestään, mutta nyt meillä on kaikki syyt katsoa eteenpäin luottavaisina, Vuornos päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik VuornosKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Valtola: Saimme neuvoteltua merkittäviä helpotuksia naisten terveydenhuollon maksuihin22.9.2026 07:04:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Oskari Valtola pitää tärkeänä, että hallituksen neuvotteluissa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista saatiin poistettua maksuja tilanteissa, jotka koskettavat suurta joukkoa naisia ja perheitä. Valtolan mukaan vaihtoehtona olisi ollut, ettei näitä helpotuksia olisi tehty lainkaan.
Kokoomuksen Castrén: Faktat eivät ole hidastaneet SDP:n mielikuvakampanjaa aborteista21.9.2026 16:12:31 EEST | Tiedote
Kokoomuksen lääkärikansanedustaja Maaret Castrén arvostelee SDP:tä harhaanjohtavan mielikuvan rakentamisesta aborttimaksuista. Yli 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Aborttioikeus säilyy ennallaan, eikä kirurgisenkaan keskeytyksen maksu nouse nollasta 257 euroon.
Kokoomuksen Kaunisto: Aborttioikeus kuuluu perustuslakiin21.9.2026 15:19:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto muistuttaa, että kokoomuksen puoluekokous linjasi kesäkuussa aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Kauniston mukaan asiakasmaksuista käytävä keskustelu ei saa hämärtää olennaista: kokoomus haluaa vahvistaa, ei kaventaa, naisen oikeutta päättää raskaudestaan.
Kokoomusministerit: Aborttien maksuista levitetään väärää tietoa - hallitus laajentaa maksuttomuutta, ei kavenna sitä21.9.2026 14:02:11 EEST | Tiedote
Julkisuudessa on syntynyt väärä kuva siitä, että hallitus olisi tekemässä aborteista 257 euroa maksavia tai heikentämässä aborttioikeutta. Näin ei ole. Noin 99 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään Suomessa lääkkeellisesti, eikä uusi leikkaus- ja toimenpidemaksu koske niitä. Samalla hallitus laajentaa maksuttomuutta synnytyksissä, keskenmenoissa ja lasten palveluissa.
Kokoomuksen Häkkänen: Suomalaisten varallisuus kasvuun – perintöverosta on luovuttava20.9.2026 12:06:53 EEST | Tiedote
Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja puolustusministeri Antti Häkkänen pitää perintöveron poistoa yhtenä tärkeimmistä keinoista vahvistaa kotitalouksien varallisuutta ja suomalaista omistajuutta. Häkkäsen mukaan veropolitiikalla tulee tukea jokaisen suomalaisen mahdollisuutta kasvattaa elintasoaan ja varallisuuttaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme