SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman: Ihmisiä ei saa jättää pulaan – SDP esittää neljää täsmätoimea arjen helpottamiseksi
22.9.2026 12:36:50 EEST | SDP | Tiedote
SDP vaatii hallitukselta välitöntä helpotusta suomalaisten arkeen. Ryhmäpuheenvuorossaan budjetin lähetekeskustelussa puheenjohtaja Lindtman esitteli SDP:n neljä täsmätoimea, jotka kohdistuvat sinne, missä hintojen nousu tuntuu eniten.

Diesel maksaa jo kaksi ja puoli euroa litralta. Lindtmanin mukaan hallitus on jättänyt ihmiset yksin hintojen noustessa.
– Ennen viime vaaleja moni suomalainen uskoi, että mikäli perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, bensan hinta laskee roimasti. Nyt diesel maksaa jo kaksi ja puoli euroa, ja valtiovarainministeri Purra levittelee käsiään. Arvoisa hallitus, ei nyt ihmisiä saa jättää pulaan, Lindtman vetosi.
SDP esittää ensi vuodelle neljää täsmätoimea:
- Työmatkavähennyksen korottaminen. Autetaan työssäkäyviä, erityisesti pitkää työmatkaa ajavia, ja varmistetaan, että eurot menevät työssäkäyvien kotitalouksien arjen helpottamiseen.
- Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien palauttaminen. Se toisi välittömän helpotuksen työttömille ja tekisi pienenkin työn vastaanottamisesta kannattavaa.
- Kotitalousvähennyksen nostaminen, mikä tuo helpotusta perheille ja töitä pienyrittäjille.
- Terveydenhuollon asiakasmaksujen jättikorotusten kohtuullistaminen.
– Nämä toimet toisivat helpotusta ensi vuodelle. Luottamusta siihen, että tavallinen ihminen selviää. Ja ostovoimaa, jotta yrityksille riittää asiakkaita. Kun ihminen uskaltaa taas käyttää rahaa, kasvu ja työpaikat tulevat kotimarkkinoille, Lindtman sanoi.
Järjestöleikkaukset osuvat kohtaavaan työhön
Hallitus leikkaa sote-järjestöjen avustuksista ensi vuonna 84 miljoonaa euroa aiempien leikkausten päälle. Lindtmanin mukaan leikkaukset osuvat suoraan kohtaavaan työhön, vaikka ministeri Rydman on toisin vakuuttanut. Viime viikolla Aseman Lapset aloitti muutosneuvottelut, jotka koskevat 24 työntekijää.
– Ajatelkaa sitä 15-vuotiasta, joka on ajautumassa väärälle tielle. Hänet pysäyttää turvallinen aikuinen, joka tuntee hänet nimeltä ja sanoo: istupa tähän hetkeksi. Juuri se aikuinen saa pian irtisanomislapun kouraan. Samaan aikaan ministereiden tuloluokka nauttii jo kolmatta vuotta messevistä veronkevennyksistä, Lindtman muistutti.
– Järjestöissä tehtävä auttamistyö ja sen mahdollistama vapaaehtoistyö on juuri sitä empatiaa, josta suomalaisten yhteisvastuu on vuosikymmenten ajalta syntynyt.
Työllisyyslupaus jäi lunastamatta
Tilastokeskuksen tämänaamuiset luvut kertovat työllisyyden kohentuneen elokuussa. Lindtman pitää uutista hyvänä, mutta muistuttaa hallituskauden kokonaiskuvasta.
– Jokainen uusi työpaikka on hieno uutinen. Mutta kovin suuria pirskeitä ei kannata vielä pystyttää. Piti tulla satatuhatta työllistä, tulikin lähes satatuhatta työtöntä. Hallitus kaahasi ennätystyöllisyydestä EU:n työttömyysykköseksi, ja tuo paalupaikka maksetaan velalla, Lindtman sanoi.
Antti Lindtmanin ryhmäpuheenvuoro budjetin lähetekeskustelussa 22.9.2026
(Muutokset puhuttaessa mahdollisia)
Arvoisa puhemies, ärade talman
"Jo pelkästään ensi vuoden työllisyys-, vero- ja sosiaaliturvapäätökset lisäävät työllisyyttä jopa 65 000."
Näin lupasi nykyinen työministeri Matias Marttinen lokakuussa 2023. Työllisiä oli silloin 12 000 vähemmän kuin hallituksen aloittaessa.
"Kaikki edellytykset työllisyyden kääntymiselle nousuun ovat olemassa."
Näin vakuutti silloinen työministeri Arto Satonen toukokuussa 2025. Hallituksen saldo siihen mennessä 48 000 menetettyä työpaikkaa.
"Nyt jo nähdään, että työllisyyskehitys on lähtenyt kääntymään parempaan suuntaan."
Näin kertoi pääministeri Orpo syyskuussa 2025. Hallituksen saldo oli tuolla kohden 52 000 pakkasella.
Tänä aamuna vihdoin kajastaa hieman valoa. Jokainen uusi työpaikka on hieno uutinen.
Mutta kovin suuria pirskeitä ei kannata vielä pystyttää. Matkaa hallituksen omaan tavoitteeseen on yhä yli 150 000 työllistä.
Eikä valtiovarainministeriön eilinen ennuste lupaa juhlia jatkossakaan. Ministeriön silmä ei näe Suomen yltävän koko ennustekaudella edes siihen työllisyyteen, josta tämä hallitus lähti liikkeelle.
Piti tulla satatuhatta työllistä, tuli lähes satatuhatta työtöntä.
Hallitus kaahasi ennätystyöllisyydestä EU:n työttömyysykköseksi. Tuo paalupaikka maksetaan velalla: lähes kolmetoista miljardia alijäämää ensi vuonna.
Ja vaikka kuinka kovasti hallitus halusi sitä tosiasiaa piilottaa, niin ensi vuoden budjetti vain kiihdyttää velkavauhtia.
Statsminister Orpo, ni lovade hundratusen nya arbetsplatser. I stället har Finland nu EU:s högsta arbetslöshet.
Arvoisa puhemies,
Suomi on saanut maailmalta vahvaa vetoapua taloudelleen lähes koko vaalikauden. Kasvu on ikävä kyllä ollut keskimäärin heikompaa kuin verrokkimaillamme Saksaa lukuun ottamatta.
Kasvun ja työllisyyden edellytykset ovat olleet olemassa jo pitkään. Mutta hallitus ei ole halunnut nähdä omaa politiikkaansa: toisaalta ihmisten turvattomuutta lisääviä päätöksiä ja toisaalta tekemättömyyttä - hanskojensa päällä istumista.
Jokaisen kerran, kun työpaikkojen perään on kysytty, hallitus on potkinut tölkkiä eteenpäin. Milloin syy maailmassa, milloin sodassa, milloin Marinin hallituksessa, milloin Trumpissa.
Suomen talous on saanut vetoapua maailmalta jo kolmatta vuotta, ja samaan aikaan työttömyys on pahentunut.
Ennätysmäistä työttömyyttä ei siis selitä talous, vaan luottamuksen puute sekä Euroopan surkein työllisyyspolitiikka.
Arvoisa puhemies,
Mitä pidempään aitoja ja tehokkaita työllisyystoimia lykätään, sitä kalliimmaksi inhimillinen ja taloudellinen lasku kasvaa. Ja siksi esitämme aitoja ja vaikuttavia toimia tässä ja nyt:
Nostetaan pienyritysten arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa 30 000 euroon ja tuetaan ensimmäisen työntekijän palkkaamista.
Rakennetaan uusi aikuiskoulutustuki.
Ja toteutetaan 2020-luvun Lex Taipale: niille pitkäaikaistyöttömille ratkaisu, joiden työkyky ei enää riitä.
Arvoisa puhemies,
Kenelle tämä lasku Euroopan heikoimmasta työllisyyspolitiikasta ja korkeimmasta työttömyydestä lähetetään?
Tämä hallitus lähettää sen heikoimmista heikoimmille.
Kaikkein järjettömin valinta on rangaista niitä, jotka tekevät arvokasta vapaaehtoistyötä ruohonjuuritasolla. Ensi vuonna sote-järjestöiltä leikataan 84 miljoonaa aiempien leikkausten päälle. Niiden maksajiksi joutuivat tuhannet ja tuhannet vapaaehtoistyötä tukevat ja tekevät.
Silti ministeri Rydman vakuuttaa, etteivät uudet leikkaukset osu kohtaavaan työhön. Ikään kuin vapaaehtoistyöhön voisi tehdä näin jättimäisiä leikkauksia ilman, että sillä olisi mitään vaikutuksia.
Viime viikolla Aseman Lapset aloitti muutosneuvottelut. 24 ihmistä, jotka partioivat kaduilla ja pitävät Walkers-kahviloita nuorille.
Ajatelkaa sitä 15-vuotiasta, joka on ajautumassa väärään porukkaan, väärälle tielle. Hänet pysäyttää turvallinen aikuinen, joka tuntee hänet nimeltä ja sanoo: istupa tähän hetkeksi.
Juuri se aikuinen saa pian irtisanomislapun kouraan. Samaan aikaan ministereiden tuloluokka nauttii jo kolmatta vuotta messevistä veronkevennyksistä, 5000 euroa vuodessa puhtaana käteen.
Organisationerna har verkligen redan gjort sin del av sparansträngningarna. Det går inte längre att skära en enda euro i det här arbetet utan att skadorna riskerar att bli bestående.
Järjestöissä tehtävä auttamistyö ja sen mahdollistama vapaaehtoistyö on juuri sitä empatiaa, josta suomalaisten yhteisvastuu on vuosikymmenten ajalta syntynyt.
Arvoisa puhemies,
Ennen viime vaaleja moni suomalainen uskoi, että mikäli perussuomalaiset pääsevät hallitukseen, niin bensan hinta laskee roimasti. Osa puhui jopa euron bensasta ilman veroja.
Nyt diesel maksaa jo kaksi ja puoli euroa. Mitä perussuomalaiset tekevät hallituksessa?
Valtiovarainministeri Purra levittelee käsiään.
Arvoisa hallitus, ei nyt saa jättää ihmisiä pulaan.
Siksi sosialidemokraatit esittävät neljää täsmätoimea sinne, missä hintojen nousu tuntuu eniten.
Autetaan työssäkäyviä, erityisesti pitkää työmatkaa ajavia korottamalla työmatkavähennystä. Tällä varmistetaan, että eurot menevät varmasti työssäkäyvien kotitalouksien arjen helpottamiseen.
Parannetaan pienituloisten tilannetta palauttamalla työttömyysturvan ja asumistuen suojaosat. Se toisi välittömän helpotuksen työttömille ja tekisi pienenkin työn vastaanottamisesta kannattavaa.
Nostetaan kotitalousvähennystä, mikä tuo helpotusta perheille ja töitä pienyrittäjille.
Ja kohtuullistetaan terveydenhuollon asiakasmaksujen jättikorotukset. Ja arvoisa hallitus, kuopatkaa käsittämätön ajatus hinnoitella abortit sen perusteella, miksi ihminen sen tarvitsee.
Nämä toimet toisivat helpotusta ensi vuodelle. Luottamusta siihen, että tavallinen ihminen selviää.
Kun ihminen uskaltaa taas käyttää rahaa, kasvu ja työpaikat tulevat kotimarkkinoille.
Arvoisa puhemies,
Suomella on edellytykset paljon parempaan, ja julkista taloutta on mahdollista tervehdyttää reilummin.
Luopukaa tehottomasta yhteisöveron alennuksesta, joka maksaa yli 800 miljoonaa euroa vuodessa.
Meidän vaihtoehdossamme pieni- ja keskituloisen verotus ei kiristy, eikä ammattiliittoon kuulumisesta rangaista.
Suomi kaipaa kipeästi politiikkaa, jossa kasvu näkyy ihmisten arjessa. Eikä vain hallituksen lähipiirin kukkarossa.
Tämä on Suomi, johon me uskomme.
Kiitos. Tack.
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanSDP:n puheenjohtaja
Yhteydenotot:
puoluejohdon erityisavustaja Iisakki Kiemunki, p. 050 586 5697, iisakki.kiemunki@eduskunta.fi
SDP
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Ei enää euroakaan pois sote-järjestöiltä19.9.2026 13:17:31 EEST | Tiedote
SDP vaatii hallitusta perumaan ensi vuodelle esitetyt 84 miljoonan lisäleikkaukset sote-järjestöjen rahoitukseen.
SDP:n puheenjohtaja Lindtman vieraili Ukrainassa13.9.2026 12:20:25 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman vieraili Ukrainassa 11.–12. syyskuuta. Lindtman osallistui Kiovassa Yalta European Strategyn (YES) korkean tason konferenssiin, tapasi Ukrainan pääministeri Sergii Koretskyin ja presidentin kanslian varapäällikön Ihor Zhovkvan sekä tutustui räjähteiden raivaustyöhön Butšan alueella.
SDP:n Näkkäläjärvi: Kokoomus puhuu järjestöjen arvostuksesta, mutta vie niiltä toimintaedellytykset12.9.2026 16:54:19 EEST | Tiedote
Kokoomuslaiset Paula Risikko ja Karoliina Partanen ovat närkästyneet tänään, kun SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kertoi suoraan mitä Orpon-Purran hallituksen politiikka on aiheuttanut tärkeää työtä tekeville suomalaisille järjestöille. Risikko puhuu kauniisti järjestöjen toiminnan vaikuttavuudesta ja Partanen järjestöjen tekemästä konkreettisesta työstä. – Tällaiset puheet ovat pahimmanlaatuista hurskastelua, kun todellisuudessa hallitus on vaalikauden aikana vienyt sote-järjestöjen rahoituksesta puolet pois, minkä seurauksena esimerkiksi Kehitysvammaliiton toiminta uhkaa loppua kokonaan. Kokoomuslaisten mainostama vaikuttavuustyö tarkoittaa arkitodellisuudessa vähemmän apua ihmisille, jotka sitä todella tarvitsisivat, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi puuskahtaa. Orpon-Purran hallituksen leikkaukset johtavat Hyvinvointiala Halin ja SOSTE:n kyselyn mukaan siihen, että 80 % sosiaali- ja terveysalan järjestöistä joutuvat lopettamaan jonkin toimintamuodon tai toiminnon, 7
Lindtman ja Näkkäläjärvi seuraamaan Ruotsin vaaleja Tukholmaan 13.9.202611.9.2026 08:54:28 EEST | Tiedote
Ruotsissa järjestetään kunnallis-, alue- ja valtiopäivävaalit sunnuntaina 13.9.2026. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi matkustavat Tukholmaan seuraamaan Ruotsin vaaleja sekä tapaamaan pohjoismaisia kollegoitaan. Vierailu on osa puolueiden säännöllistä pohjoismaista yhteistyötä. Puoluesihteeri Näkkäläjärvi osallistuu lauantaina 12. syyskuuta myös Tanskan sosialidemokraattien puoluekokoukseen Aalborgissa.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: PISA-tuloksista nousee huoli erityisesti poikien lukutaidosta8.9.2026 12:34:51 EEST | Tiedote
Tuoreet PISA-tulokset kertovat karua kieltä suomalaisnuorten osaamisen kehityksestä: lasku jatkuu etenkin lukutaidossa ja matematiikassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme