Kouluruokailusuositus ei toteudu eikä sitä valvota – useissa kouluissa syödään hätäisesti jo klo 10. Vihreiden Mari Holopainen vaatii opetusministeri Adlercreutzilta toimia
22.9.2026 13:21:29 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Mari Holopainen (vihr.) vaatii kirjallisessa kysymyksessään hallitusta selvittämään, kuinka monessa Suomen peruskoulussa kouluruokailusuosituksen mukainen vähintään 30 minuutin ruokailuaika ei toteudu. Holopainen esittää myös, että selvitetään, kuinka suuri osuus oppilaista saa lounaan suosituksen mukaisesti klo 11-12 välisenä aikana. Hän edellyttää myös konkreettisia toimia niiden koulujen tilanteen korjaamiseksi, joissa suositus ei toteudu.

– Vajaan puolen tunnin toteutumisen ei pidä aiheuttaa sitä, että lapset syövät lounaan klo 9.45. Lapsilla pitää olla aikaa syödä rauhassa. Puolen tunnin ruokailusuositus ei saa myöskään jäädä paperille. On selvitettävä, kuinka paljon ruokailuun todella varataan aikaa ja kuinka suuri osa siitä kuluu jonottamiseen, Holopainen sanoo.
Helsingin Sanomien uutisoinnin (22.9.) mukaan Vantaan Jokiniemen koulussa pienimmät oppilaat syövät lounasta jo kello 9.45. Koulun rehtorin mukaan ruokailuun varataan luokittain 25–30 minuuttia. Taustalla ovat suuren koulun oppilasmäärä sekä keittiön ja ruokalan kapasiteetti. Useassa muussakin kouluissa järjestetään varhaisia ruokailuaikoja.
Kouluruokailusuosituksen mukaan ruokailuun tulisi varata vähintään 30 minuuttia ja lounas ajoittaa noin kello 11–12.
– Jos lounas tarjotaan pian aamupalan jälkeen, lapsella ei välttämättä ole vielä nälkä. Iltapäivällä nälkä voi puolestaan haitata keskittymistä ja jaksamista. Tilannetta ei pidä jättää sen varaan, mitä eväitä kotoa pystytään pakkaamaan mukaan, Holopainen toteaa.
Holopainen nostaa esiin myös koulujen tilasuunnittelun. Ruokalan paikkamäärä, tarjoilulinjastojen toimivuus ja keittiön kapasiteetti vaikuttavat siihen, voidaanko kaikille oppilaille järjestää riittävän pitkä ruokailu järkevään aikaan.
– Koulua suunniteltaessa on varmistettava, etteivät tilat ole niin ahtaita, etteivät kaikki oppilaat ehdi syödä. Hallituksen on selvitettävä, miten valtakunnalliset tilasuunnittelun ohjeet huomioivat paremmin ruokailusuositukset ja miten ohjeistusta on tarpeen täsmentää. Sama arvio tarvitaan, kun koulun oppilasmäärää kasvatetaan.
Holopainen vaatii valtakunnallisen selvityksen rinnalle aikataulua korjaaville toimille ja niiden seurantaa.
– Kouluruokailu on päivittäinen osa lasten hyvinvointia ja koulun kasvatustyötä. Sen onnistuminen edellyttää hyvän ruoan lisäksi riittävästi aikaa, toimivia tiloja ja rauhallista ruokailuhetkeä, Holopainen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari HolopainenKansanedustaja
Puh:0505143452mari.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Tynkkynen vihreiden ryhmäpuheenvuorossa: pitäisikö budjettikirjan kannessa olla lastensuojelunuoren kuva?22.9.2026 11:33:01 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Hallituksen ja vihreiden välillä vallitsee perustavanlaatuinen arvoero, kuvasi vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen. Ryhmäpuheenvuorossa hän arvosteli ankarasti hallituksen talouspolitiikan linjaa – ja kysyi inhimillisyyden perään.
Virta vetoaa SDP:hen: Ihmisoikeuksien puolustajia tarvitaan nyt vastapainoksi Orpon hallituksen linjattomuudelle21.9.2026 19:09:30 EEST | Tiedote
Vasemmistoliitto on ilmoittanut tukevansa Vihreiden esittämää epäluottamusta puolustusministeri Antti Häkkäselle tämän Israel-vierailun vuoksi. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kutsuu nyt myös SDP:tä mukaan rintamaan.
Vihreiden Diarra hallituksen aborttimaksuista: ”Naisten oikeuksilla ei ole tälle hallitukselle mitään arvoa”21.9.2026 13:08:34 EEST | Tiedote
Hallitus on antamassa eduskunnalle esityksen terveydenhuollon asiakasmaksujen korotuksista. Esitys vapauttaa raskauteen liityviä toimenpidemaksuja, mutta mediatietojen mukaan omasta pyynnöstä tehtäviin abortteihin voisi liittyä noin 257 euron maksu. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra vaatii hallitusta luopumaan aborttimaksusta.
Vihreiden Hyrkkö: Talouden ennustaminen on kuin ennustaisi teelehdistä tulevaisuutta, jos ympäristökriisien vaikutuksia ei tunnisteta21.9.2026 11:08:54 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän ja valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kritisoi valtiovarainministeriön ennusteita niiden kyvyttömyydestä tunnistaa ympäristökriisien väistämätön vaikutus myös talouden kehittymiseen.
Virta: Ministeri Häkkäsen Israel-matka on epäluottamustason kysymys19.9.2026 17:06:25 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii hallitukselta vastausta siihen, onko se linjannut puolustusministeri Antti Häkkäsen tapaamisesta Israelin puolustusministeri Israel Katzin kanssa. Myös Vihreiden Atte Harjanne on tänään aiemmin tiedotteella kritisoinut Häkkäsen päätöstä voimakkaasti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme