SDP EDUSKUNTA

SDP:n Pia Hiltunen: Talouden paremmat luvut ilahduttavat, mutta VM:n varoitus on hallitukselle vakava viesti

22.9.2026 13:29:07 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Suomen taloudesta on saatu viimein myös parempia uutisia. Työllisyys on vahvistunut, talous kasvanut ja vienti vetänyt aiempaa paremmin. SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen pitää kehitystä tervetulleena, mutta muistuttaa, että julkisen talouden ongelmat ja korkea työttömyys eivät ole kadonneet.

- On hyvä, että työllisyydessä ja kasvussa näkyy vihdoin parempaa. Näitä uutisia Suomi on todella tarvinnut. Samaan aikaan työttömyys on edelleen korkealla ja julkisen talouden tilanne vaikea, Hiltunen sanoo. Elokuun työttömyysasteen trendi oli 10,1 prosenttia.

Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan Suomen julkisyhteisöjen nettomenot kasvavat vuonna 2027 noin 3,4 prosenttia. EU:n Suomelle liiallisen alijäämän menettelyssä asettama korjaava nettomenopolku sallii vuodelle 2027 lähtökohtaisesti 1,5 prosentin kasvun. Arvioinnissa huomioidaan kuitenkin myös Suomelle myönnetty puolustusmenoihin liittyvä jousto.

– Tätä ei voi sivuuttaa olankohautuksella. Hallitus on perustellut mittavia leikkauksiaan sillä, että velkaantuminen on saatava hallintaan. Siksi on perusteltua kysyä, miksi olemme kaikkien tehtyjen sopeutustoimien jälkeen tilanteessa, jossa valtiovarainministeriö arvioi menojen kasvavan selvästi korjaavaa nettomenopolkua nopeammin, Hiltunen sanoo.

Hiltusen mukaan nyt saadut paremmat luvut ovat tervetulleita, mutta Suomen lähtötilanne on edelleen vaikea. Suomi on julkisen talouden tarkkailun lisäksi EU:n sosiaalisen kehityksen erityistarkkailussa. Komission huoli on liittynyt erityisesti työttömyyden kehitykseen, mutta myös pitkäaikaistyöttömyyteen, kotitalouksien tulokehitykseen ja terveyspalveluihin pääsyyn. 

– On hyvä, että työllisyydessä ja talouskasvussa näkyy nyt parempaa. Mutta muutama myönteinen luku ei vielä ratkaise niitä ongelmia, joiden vuoksi Suomi on joutunut EU:ssa tarkempaan seurantaan niin julkisen talouden kuin sosiaalisen kehityksen osalta. Nyt olennaista on, että kasvu jatkuu, muuttuu uusiksi työpaikoiksi ja vahvistaa samalla julkista taloutta, Hiltunen sanoo.

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan oppositio: Ministeri Partasen mukaan kotihoidon tuen Norjan malli ei koske suomalaisia – hallituksen esityksen vastaisesti puhunut ministeri Partanen on selityksen velkaa sote-valiokunnalle24.9.2026 15:42:02 EEST | Tiedote

Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) sanoi keskiviikkona 23.9. eduskunnassa, että hallituksen kotihoidon tuen ns. Norjan malli ei koske Suomen kansalaisia. Hallituksen omassa esityksessä todetaan kuitenkin, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi yhtäläisesti Suomen ja ulkomaan kansalaisia. Esityksessä todetaan lisäksi, että muutos ulottuu myös paluumuuttajiin, jotka ovat asuneet Suomessa ennen paluutaan vain lapsena.

SDP:n Joona Räsänen: Autoilijoilla ei ole aikaa odotella hallituksen käsienheiluttelua ja jahkailua24.9.2026 12:09:38 EEST | Tiedote

"Ennen viime eduskuntavaaleja hallituspuolueet lupasivat autoilijoille kuun taivaalta, mutta nyt kun autoilijoiden hätä on suuri, niin hallitus keskittyy käsienheilutteluun ja julkisuudessa miekkailuun. Perussuomalaisten ratkaisu on varmaankin uuden kansalaisaloitteen laatiminen ”euron bensasta”. Hallituksen jahkailu ei auta autoilijoita kohenneiden pumppuhintojen kanssa", ärähtää valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallitus vaarantaa lapsiperheiden matalan kynnyksen tuen23.9.2026 17:40:49 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on huolissaan kasvatus- ja perheneuvoloiden asemasta, kun hallitus leikkaa sosiaalipalveluista ja keventää sosiaalihuoltolain sääntelyä. Kasvatus- ja perheneuvonta poistetaan sosiaalihuoltolaista omana nimettynä palvelunaan ja yhdistetään uuteen lapsiperheiden tuen palveluun. Kun samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan, vaarana on, että palveluja karsitaan ja perheet joutuvat odottamaan apua pidempään.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye