SEO-akatemia Oy

Yhä useampi asiantuntija rakentaa itselleen toista työuraa palkkatyön rinnalle: ”Sivutoimisesta yrittäjyydestä haetaan turvaa, jota vakityö ei enää tarjoa”

23.9.2026 07:50:00 EEST | SEO-akatemia Oy | Tiedote

Jaa

Vakituista palkkatyötä on perinteisesti pidetty yrittäjyyttä turvallisempana vaihtoehtona. Nyt asiantuntijatyötä tekevät suomalaiset hakevat turvaa päinvastaisesta suunnasta: sivutoimisesta yrittäjyydestä. ”Sivubisnes on asiantuntijoille eräänlainen työelämän vakuutus epävarmassa markkinatilanteessa”, sanoo markkinoinnin ammattilaisia kouluttavan SEO-akatemia Oy:n toimitusjohtaja Jutta Lehtinen.

SEO-akatemia Oy:n toimitusjohtaja Jutta Lehtinen.
SEO-akatemia Oy:n toimitusjohtaja Jutta Lehtinen.

Sivutöiden tekeminen ja yrittäjyys kiinnostavat laajasti suomalaisia. Suomalaisen Työn Liiton syyskuun alussa julkaiseman Työelämäindeksin mukaan 43 prosenttia työelämässä mukana olevista suomalaisista tekee sivutöitä, ja peräti 74 prosenttia uskoo, että tulevaisuudessa yhä useampi saa toimeentulonsa useasta eri lähteestä. Puolet pitää yrittäjyyttä itselleen kiinnostavana vaihtoehtona.

Yli puolella sivutyötä tekevistä ansainta perustuu omaan osaamiseen tai asiantuntijuuteen, kertoo puolestaan Suomen Ekonomien elokuussa julkaisema kysely.

Palkkatyön rinnalle rakennettavista sivubisneksistä on tullut asiantuntijoiden keskuudessa työelämäilmiö, joka näkyy myös markkinoinnin ammattilaisia kouluttavan SEO-akatemian asiakaskunnassa.

Hakukoneoptimoinnin koulutuksia tarjoava yritys lanseerasi vuonna 2025 koulutuskonseptin sivutoimisesta yrittäjyydestä kiinnostuneille. Tämän jälkeen 70–80 prosenttia asiakkaista on ollut palkkatyön rinnalle omaa liiketoimintaa rakentavia markkinoinnin ammattilaisia. Aiemmin asiakkaina oli lähinnä jo valmiiksi päätoimisina yrittäjinä työskenteleviä.

– Työmarkkinoiden epävarmuus ja jatkuvat muutosneuvottelut ajavat monet etsimään suunnitelma B:tä, jonkinlaista turvarengasta: omaa toimeentuloa ja työuraa ei haluta laskea täysin yhden työnantajan varaan. Vähän ristiriitaisesti sitä turvaa, jota ennen haettiin vakityöstä, haetaan nyt sivutoimisesta yrittäjyydestä. Tietysti lisätulot ovat monelle myös tärkeä tekijä, SEO-akatemian toimitusjohtaja Jutta Lehtinen sanoo.

Oman osaamisen vanheneminen huolettaa AI-ajassa

Oman osaamisen kaupallistamiseen ajaa Lehtisen arvion mukaan myös halu oppia uutta. Saman vahvistaa Suomalaisen Työn Liiton tutkimus.

– Työelämä on murroksessa, ja moni miettii, onko oma osaaminen enää relevanttia AI:n aikakaudella – etenkin, jos työnantaja ei tarjoa mahdollisuutta kehittää ja pitää yllä omaa ammattitaitoa, Lehtinen sanoo.

Sivutoiminen yrittäjyys antaa mahdollisuuden hankkia osaamista, jonka avulla voi saada uusia mahdollisuuksia ja lisää palkkaa myös palkkatyöpuolen uralla.

– Sivubisnes toimii ikään kuin kaksisuuntaisena ammatillisena vakuutuksena: Jos palkkatyö päättyy, oma liiketoiminta tarjoaa toisen tulonlähteen. Toisaalta sivutyössä hankitun osaamisen avulla voi löytyä myös uudenlaisia uramahdollisuuksia, Lehtinen toteaa.

”Moni haluaa ottaa työuransa ohjat omiin käsiinsä”

Jos palkkatyön sisältöön ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa, sivutoimisen yrittäjyyden kautta omaan työelämään voi saada toivomaansa sisältöä.

Siitä haetaan Lehtisen kokemuksen mukaan myös lisää vapautta ja joustavuutta omaan arkeen ja työelämään: monella tähtäimessä on esimerkiksi nelipäiväinen työviikko palkkatöissä.

Osalle sivubisnes on turvallinen tapa kokeilla, kantavatko omat siivet yrittäjänä.

– Kokoaikaiseksi yrittäjäksi hyppääminen tuntuu tässä maailmantilanteessa isolta askeleelta. Sivubisneksessä omaa tekemistä voi lähteä testaamaan ilman, että tarvitsee heittäytyä tyhjän päälle, Lehtinen toteaa.

Kaikki sivubisnestä rakentavat eivät Lehtisen mukaan kuitenkaan tavoittele kokoaikaista yrittäjyyttä. Osa on tyytyväisiä palkkatyöhönsä ja haluaa nimenomaan yhdistää siihen oman yritystoiminnan.

– Sivubisnes ei välttämättä ole välivaihe matkalla yrittäjäksi. Monelle palkkatyön ja oman liiketoiminnan yhdistelmä on se, mitä hän tavoittelee: keino ottaa työuran ohjat omiin käsiin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Jutta Lehtinen
toimitusjohtaja, SEO-akatemia Oy
p. 040 573 9765
jutta@seoakatemia.fi

Kuvat

SEO-akatemia Oy:n toimitusjohtaja Jutta Lehtinen.
SEO-akatemia Oy:n toimitusjohtaja Jutta Lehtinen.
Lataa
SEO-akatemia Oy.
SEO-akatemia Oy.
Lataa
SEO-akatemia Oy:n toimitusjohtaja Jutta Lehtinen.
SEO-akatemia Oy:n toimitusjohtaja Jutta Lehtinen.
Lataa

Linkit

Tietoa julkaisijasta

SEO-akatemia Oy kouluttaa markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia, yrittäjiä ja digitoimistoja hakukoneoptimoinnin ja tekoälyajan hakunäkyvyyden osaajiksi. Lisätietoja: https://www.seoakatemia.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SEO-akatemia Oy

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye