Pihlajasaarta kehitetään luontoarvoja vaalien kasvaville kävijämäärille
23.9.2026 09:03:45 EEST | Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala | Tiedote
Pihlajasaaren kehittämissuunnitelma valmistui keväällä 2026, ja sen toteutus käynnistyy vaiheittain vuonna 2027. Tavoitteena on parantaa saaren palveluita ja saavutettavuutta kasvaville kävijämäärille samalla, kun saaren arvostettua luontoa, rauhaa ja merellistä tunnelmaa vaalitaan.

Pihlajasaari on yksi Helsingin suosituimmista ulkoilusaarista. Kävijämäärät ovat kasvaneet viime vuosina muun muassa vesiliikenteen kehittämisen ansiosta, ja vuosittaisen kävijämäärän arvioidaan nousevan nykyisestä noin 60 000 kävijästä jopa 100 000 kävijään vuoteen 2030 mennessä.
Kesällä 2026 toteutetun kävijätutkimuksen mukaan saaren tärkeimmät vetovoimatekijät ovat luonto, rauhallisuus, merellisyys ja ainutlaatuinen saaristotunnelma. Nykyiset kävijät eivät ensisijaisesti toivoneet uusia palveluja, vaan nykyisten peruspalveluiden parantamista. Eniten kehittämistarpeita nähtiin WC-tiloissa, vesipisteissä ja opasteissa. Lisäksi saarella toivottiin enemmän saunavuoroja sekä mahdollisuutta yleisiin saunavuoroihin.
Nykyiset kävijät kuvasivat Pihlajasaarta helposti saavutettavana luontokohteena, joka tarjoaa virkistystä, rauhoittumista ja vastapainoa kaupunkielämälle.
Luonnonrauhaa ja aktiivista virkistyskäyttöä rinnakkain
Kaupungin tavoitteena on kehittää Pihlajasaarta viihtyisänä ja turvallisena kohteena yhä useammille helsinkiläisille, kuten koululaisille ja perheille. Kehittämisessä keskeinen lähtökohta on luonnonrauhan säilyttäminen.
Suunnitelmassa saarelle on määritelty sekä aktiiviseen käyttöön tarkoitettuja alueita että luonnonrauhaa ja hiljaisuutta tukevia alueita. Tavoitteena on hyödyntää saaren eri osia tasapainoisesti ja tarjota entistä useammalle mahdollisuus nauttia sen parhaista ulkoiluympäristöistä.
Osana kokonaisuutta Itäisen Pihlajasaaren etelärannalla sijaitseva naturistiranta muutetaan yleiseksi alueeksi kesän 2027 aikana. Muutos vapauttaa alueita nykyistä monipuolisempaan käyttöön ja tarjoaa lisää tilaa muun muassa virkistäytymiseen, kalastukseen ja oleskeluun.
"Pihlajasaaren kehittämisen lähtökohtana on säilyttää se helposti saavutettavana luontokohteena, jonne kenen tahansa on helppo tulla viettämään päivää. Haluamme, että saareen voi lähteä matalalla kynnyksellä, vaikka suoraan kaupungilta farkut jalassa. Kävijät arvostavat ennen kaikkea saaren luontoa, rauhaa ja merellistä tunnelmaa, ja juuri näitä vahvuuksia haluamme kehittää ja vaalia myös tulevaisuudessa," sanoo ulkoilupalvelupäällikkö Stefan Fröberg Helsingin liikuntapalveluista.
Ensimmäiset uudistukset näkyvät jo kesällä 2027
Kehittämistoimet käynnistyvät vuonna 2027. Telttailu- ja grillialueiden rakenteita kunnostetaan, ja ravintolapalveluja kehitetään yhteistyössä yrittäjän kanssa.
Saunapalveluja lisätään tarjoamalla enemmän varattavia vuoroja, ja tavoitteena on tulevaisuudessa järjestää myös yleisiä saunavuoroja sekä selvittää uuden saunan mahdollisuuksia.
Lisäksi vesiliikennettä kehitetään vähäpäästöisemmäksi sähköistämisen avulla. Maksuttomia vesiliikennematkoja tarjotaan jatkossakin koululaisille sekä erilaisten teemapäivien yhteydessä kaikille kaupunkilaisille.
Pihlajasaaren ja Uunisaaren uimakoppien vuokraus siirtyy Varaamo-järjestelmään talvikaudella 2027. Jatkossa uimakopit vuokrataan vuodeksi kerrallaan arvonnan perusteella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Stefan FröbergUlkoilupalvelupäällikköHelsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
Puh:040 3360196stefan.froberg@hel.fiKati HurmeViestintäsuunnittelijaHelsingin kaupunki, kulttuuri ja vapaa-aika
Puh:+358 40 620 4092kati.hurme@hel.fiKuvat
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Päätöstiedote: kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202622.9.2026 19:50:58 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan 22.9. kokouksen päätöstiedote on julkaistu. Lautakunnan lausunto talonrakennushankkeiden ohjelmista 2027-2035 jäi pöydälle.
Savoy JAZZFest 2027 tuo Helsinkiin jazzkitaran legendat John Scofieldin ja Lionel Loueken22.9.2026 11:14:35 EEST | Tiedote
Maaliskuussa järjestettävä Savoy JAZZFest avaa vuoden 2027 ohjelmistonsa kahdella kansainvälisesti arvostetulla kitaristilla. Jazzkitaran merkittävimpiin uudistajiin kuuluva John Scofield saapuu Helsinkiin juhlakiertueellaan, ja nykyjazzin omaleimaisimpiin ääniin lukeutuva Lionel Loueke nähdään harvinaisessa soolokonsertissa.
Helsingfors gör en enkät för att kartlägga invånarnas erfarenheter av våld i nära relationer och tillgången till hjälp21.9.2026 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad vill förbättra identifieringen av våld i nära relationer och tillgången till hjälp i ett tidigt skede. Invånarnas svar används i arbetet med att förebygga våld i nära relationer och i utvecklingen av tjänsterna. Enkäten kan besvaras anonymt av alla Helsingforsbor över 18 år.
Helsinki selvittää kyselyllä asukkaiden kokemuksia lähisuhdeväkivallasta ja avun saannista21.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki haluaa vahvistaa lähisuhdeväkivallan tunnistamista ja varhaista avun saamista. Asukkaiden vastauksia hyödynnetään lähisuhdeväkivallan ehkäisytyössä ja palvelujen kehittämisessä. Kyselyyn voivat vastata nimettömästi kaikki 18 vuotta täyttäneet helsinkiläiset.
Ennakkotiedote: Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokous 22.9.202617.9.2026 13:31:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan kokouksen 22.9.2026 esityslista on julkaistu. Kokouksessa käsitellään muun muassa lausuntoa kaupungin talonrakennushankkeiden ohjelmasta vuosille 2027–2035 sekä katsausta valmisteilla olevaan taiteen perusopetuksen lakiuudistukseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
