Kelan saamen kielen ja kulttuurin huomioivan kuntoutuspalvelun toteutusaikaa jatketaan
23.9.2026 10:25:13 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Kelan huhtikuussa 2026 käynnistyneen saamen kielen ja kulttuurin huomioivan kuntoutuspalvelun toteutusta jatketaan 31.1.2028 asti.
Kela käynnisti huhtikuussa 2026 uuden moniammatillisen kuntoutuspalvelun kokeilun, saamenkielisen mielenterveyskuntoutuksen. Palvelu on suunnattu 18–67-vuotiaille saamenkielisille tai saamelaisen kulttuurin mukaista kuntoutusta tarvitseville asiakkaille, joilla on mielenterveyden haasteita.
Tavoitteena toimintakykyinen arki
Kuntoutuksen tavoitteena on trauma- ja mielenterveysoireista aiheutuvien haasteiden ymmärtäminen sekä jaksamisen, toimintakyvyn ja arjenhallintataitojen vahvistuminen.
Palvelu voidaan toteuttaa yksilöllisesti ja joustavasti arjen ympäristöissä, palveluntuottajan toimipisteessä tai etäyhteydellä kuvapuheluina. Kuntoutukseen sisältyy sekä henkilökohtaisia että ryhmätapaamisia, ja siinä huomioidaan myös läheiset ja muu lähiympäristö. Tarvittaessa ryhmätapaamisia on mahdollista muuttaa henkilökohtaisiksi tapaamisiksi.
– Kuntoutuspalveluun on mahdollista hakea mistä päin Suomea tahansa, koska kuntoutus on mahdollista toteuttaa myös kokonaan etänä, projektipäällikkö Laura Jokiranta kertoo.
Yhteistyössä kehitetty palvelu
Kela on suunnitellut kuntoutuksen sisältöä yhteistyössä saamelaiskäräjien ja Lapin hyvinvointialueen sekä muiden sidosryhmien kanssa.
Kuntoutuspalvelua toteuttavassa moniammatillisessa tiimissä on vähintään yksi saamen kielen taitoinen ammattihenkilö. Kela järjestää saamen kieltä puhuvalle asiakkaalle tulkkausta hänen omalla kielellään, jos kuntoutuspalvelussa käytetään suomen kieltä tai muuta kuin asiakkaan puhumaa saamen kieltä.
Kuntoutuspalvelussa on mahdollista käyttää myös suomen kieltä tai suomen ja saamen kieltä rinnakkain. Kela ei edellytä kuntoutuspalvelun asiakkaalta saamen kielen taitoa, vaan asiakas voi hakeutua palveluun myös saadakseen saamelaiskulttuurin erityispiirteet huomioivaa kuntoutusta.
Kuntoutuspalvelua toteuttaa Coronaria Kuntoutuspalvelut Oy Oulu. Kuntoutuskokonaisuuksien toteutusaikaa jatkettiin 31.1.2028 asti.
– Tämä tarkoittaa sitä, että asiakkaat voivat hakea saamenkieliseen mielenterveyskuntoutukseen 30.4.2027 asti, projektipäällikkö Laura Jokiranta kuvaa. Toivomme, että yhä useammat asiakkaat ja heitä kuntoutukseen ohjaavat tahot löytäisivät tämän maksuttoman palvelun. Kokeilu tuottaa Kelalle tärkeää tietoa asiakaslähtöisyydestä sekä kokemuksia saamen kielen ja kulttuurin huomioivan palvelun toteuttamisesta, Jokiranta lisää.
Kela kehittää palvelua yhdessä kuntoutuspalvelun tuottajan kanssa ja koordinoi kokonaisuutta osana Kuntoutusta saamenkielisille -projektia. Kuntoutuksesta tehdään myös arviointitutkimus.
Näin kuntoutukseen haetaan
Valitse hakemuslomakkeelta Harkinnanvarainen kuntoutus (KU 132, pdf) kuntoutuskurssi-vaihtoehto ja täytä hakemuksesta hakijan tietojen lisäksi kohdat 2–8. Palveluun ei sisälly majoitusta.
- Hakemuksen liitteeksi tarvitset julkisessa terveydenhuollossa tehdyn B-lausunnon tai muun lääketieteellisen selvityksen, joka sisältää vastaavat tiedot. Kuntoutus on suunnattu asiakkaille, jolla on todettu lievä tai keskivaikea masennus, ahdistuneisuushäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö, traumaperäinen stressihäiriö tai joku muu traumaan liittyvä pitkäaikainen oireisto.
- Voit lähettää hakemuksen Kelaan sähköisesti OmaKelassa.
- Hakemuksen voi lähettää Kelaan myös postitse osoitteeseen Kela, PL 10, 00056 KELA.
- Jos tarvitset apua hakemuksen täyttämisessä tai sinulla on muuta kysyttävää, lähetä yhteydenottopyyntö osoitteeseen saame@kela.fi.
Lue lisää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiTilaa Kelan uutiskirjeitä
Tilaa Kelan uutiskirjeitä ja saat ajankohtaiset uutiset Kelan tukiin ja palveluihin tulevista muutoksista sekä koulutuksista ja tapahtumista. Tilaa uutiskirjeitä!
Kansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Var tredje kvinna född 1997 har fått en förmån vid arbetsoförmåga eller rehabiliterande psykoterapi på grund av psykisk ohälsa eller neuropsykiatriska funktionsnedsättningar22.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Var tredje kvinna som är född 1997 har innan 28 års ålder fått sjukdagpenning, sjukpension eller rehabiliterande psykoterapi på grund av psykisk ohälsa eller neuropsykiatriska funktionsnedsättningar. Bland männen var motsvarande andel cirka var sjunde.
Joka kolmas 1997 syntynyt nainen on saanut mielenterveyteen tai neurokirjoon liittyvää työkyvyttömyysetuutta tai kuntoutuspsykoterapiaa22.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Joka kolmas vuonna 1997 syntynyt nainen oli 28 vuoden ikään mennessä saanut mielenterveyteen tai neurokirjoon liittyvää sairauspäivärahaa, työkyvyttömyyseläkettä tai kuntoutuspsykoterapiaa. Miehistä vastaava osuus oli noin joka seitsemäs.
Ersättningarna för privatläkararvoden ökade år 2025 med 20 procent jämfört med året innan21.9.2026 11:04:22 EEST | Pressmeddelande
År 2025 betalade FPA 107 miljoner euro i ersättningar för privatläkararvoden. Över 1,5 miljoner personer fick ersättning. De här uppgifterna framgår av FPA:s sjukförsäkringsstatistik 2025.
Yksityislääkärin palkkiosta maksetut korvaukset kasvoivat vuonna 2025 edellisvuodesta 20 prosenttia21.9.2026 11:04:22 EEST | Tiedote
Kela maksoi vuonna 2025 yksityislääkärin palkkioista korvauksia 107 miljoonaa euroa ja korvausta sai yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Luvut selviävät Kelan sairausvakuutustilastosta 2025.
Var nionde person som fyllt 65 år utnyttjade valfrihetsförsöket under det första året16.9.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
Valfrihetsförsöket har utnyttjats mest i Mellersta Nylands välfärdsområde. Den vanligaste orsaken till läkarbesöken är sjukdomar i rörelseorganen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme