Osuuskauppa PeeÄssä

Osuuskauppa PeeÄssä vahvisti strategiansa vuosille 2028–2032

23.9.2026 10:30:57 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote

Jaa

Uuden strategian tavoitteena on kasvattaa asiakasomistajille tuotettavaa hyötyä, vahvistaa PeeÄssän asemaa haluttuna työnantajana ja merkityksellisenä palveluntuottajana sekä toimia Pohjois-Savon rohkeana kehittäjänä.

Asiakasomistajille suunnattun strategiatutkimuksen mukaan 79 prosenttia vastaajista arvioi PeeÄssän onnistuneen erittäin hyvin tai hyvin perustehtävässään eli palvelujen ja etujen tuottamisessa jäsenilleen.
Asiakasomistajille suunnattun strategiatutkimuksen mukaan 79 prosenttia vastaajista arvioi PeeÄssän onnistuneen erittäin hyvin tai hyvin perustehtävässään eli palvelujen ja etujen tuottamisessa jäsenilleen.

Osuuskauppa PeeÄssän hallintoneuvosto vahvisti 16.9.2026 osuuskaupan strategian vuosille 2028–2032.

PeeÄssä lähtee seuraavalle strategiakaudelle vahvasta asemasta. Nykyiset liiketoiminnat ovat pääosin kasvaneet, päivittäistavarakaupan markkinaosuus on vahvistunut merkittävästi, uusia asiakasomistajia on liittynyt ennätyspaljon ja nykyisen strategiakauden operatiivisen tuloksen tavoitetaso saavutettiin selkeästi ennen suunniteltua tulospolkua.

Parhaan elämän matka on tuottanut vahvoja tuloksia ja luonut erinomaiset lähtökohdat seuraavalle vaiheelle.

Uuden strategian missiona on tehdä yhdessä Savosta parempi paikka elää.

Strategia rakentuu viidelle tavoitteelle: PeeÄssä haluaa olla ihmiselle haluttavin työnantaja, omistajalle paras kumppani, asiakkaalle merkityksellisin kohtaaja, kasvava ja uudistuva menestyjä sekä alueen rohkea edelläkävijä.

Strategian valmistelussa kuultiin laajasti henkilöstöä, hallintoa, asiakasomistajia ja muita sidosryhmiä. Asiakasomistajille suunnattuun strategiatutkimukseen vastasi yli 8 500 ihmistä.

Tutkimuksen mukaan 79 prosenttia vastaajista arvioi PeeÄssän onnistuneen erittäin hyvin tai hyvin perustehtävässään eli palvelujen ja etujen tuottamisessa jäsenilleen. Tulos oli neljä prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuoden 2022 tutkimuksessa. PeeÄssän vahvuuksina pidettiin erityisesti tervehtimistä ja kohtaamista sekä merkitystä Pohjois-Savon elinvoimalle.

"Tästä on hyvä jatkaa matkaa tunnistetun potentiaalin parissa askel kerrallaan"

Tulevaisuuden kehittämisessä vastaajat nostivat tärkeiksi erityisesti edullisuuden ja ostovoiman, nuorten mahdollisuudet, paikallisuuden ja kumppanuudet sekä Pohjois-Savon vetovoiman ja hyvinvoinnin.

– Lähdemme seuraavalle strategiakaudelle vahvasta tilanteesta, mutta vahva nykytila ei saa tehdä meistä tyytyväisiä. Strategian ydin on siinä, miten käytämme vahvuuttamme asiakasomistajien, henkilöstön ja koko Pohjois-Savon hyväksi. Haluamme kasvaa ja uudistua, jotta voimme investoida alueelle, kehittää palveluita ja työpaikkoja sekä tuottaa omistajillemme entistä enemmän hyötyä”, toimitusjohtaja Mikko Junttila sanoo.

PeeÄssä tavoittelee vuoteen 2032 mennessä miljardin euron liikevaihtoa. Kasvua haetaan nykyisistä liiketoiminnoista ja PeeÄssää vahvistavilta uusilta aloilta. Vahvan kassavirran on tarkoitus mahdollistaa investoinnit nykyisiin palveluihin, uusiin toimintoihin ja alueen kehittämiseen.

– Tästä on hyvä jatkaa matkaa tunnistetun potentiaalin parissa askel kerrallaan, Junttila lisää.

Uusi strategiakausi alkaa vuoden 2028 alussa. Strategian linjaukset viedään vuoden 2026 lopun ja vuoden 2027 aikana vaiheittain osaksi PeeÄssän tavoitteita, toimintasuunnitelmia, investointeja ja liiketoiminnan kehittämistä. Näin siirtymä nykyiseltä strategiakaudelta uudelle tapahtuu hallitusti ja johdonmukaisesti.

Yhteyshenkilöt

Osuuskauppa PeeÄssä

Olemme yli 136 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye