Ennuste: Talouskasvu tukee ruokasektoria, mutta kustannusten nousu ja kasaantuvat riskit himmentävät näkymiä
24.9.2026 09:58:29 EEST | Pellervon taloustutkimus PTT | Tiedote
Suomen talouskasvu tukee ruokasektorin kehitystä lähivuosina, mutta samalla lukuisat geopoliittiset- ja sääriskit varjostavat odotuksia, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennuste. Energian ja lannoitteiden kallistuminen lisää kustannuksia koko ketjussa, minkä seurauksena ruoan hinnannousu alkaa voimistua ensi vuonna.

”Maa- ja elintarviketalouden näkymät ovat kaksijakoiset. Suomen talouskasvu ja vienti tukevat kysyntää. Vaikka ostovoima kasvaa, osa kotitalouksista on yhä varovaisia kulutuspäätöksissään. Geopoliittiset jännitteet sekä energian ja raaka-aineiden hintavaihtelut lisäävät riskejä koko ruokaketjussa”, sanoo tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg.
Jännitteiden vaikutukset näkyvät selvästi kansainvälisillä viljamarkkinoilla. Vaikka viljaa tuotetaan maailmassa riittävästi, sen saatavuus voi silti vaarantua. Erityisesti tuontiriippuvaisten maiden viljan saanti on aiempaa epävarmemmalla pohjalla, kun Venäjän ja Ukrainan keskeisimmät vientisatamat ovat poissa käytöstä. Samaan aikaan El Niño -sääilmiö lisää epävarmuutta maailmalla satojen määrästä ja laadusta.
Energian ja lannoitteiden hinnat kohoavat
Maatalouden tuotantopanosten hinnat nousevat tänä vuonna kokonaisuudessaan keskimäärin 5 prosenttia, ja nousu jatkuu ensi vuonna. Tämä rasittaa maatilojen jo valmiiksi vaikeaa taloutta, koska markkinatuotot eivät nouse samaa tahtia.
Hormuzinsalmen konflikti nostaa erityisesti maakaasun, öljyn sekä lannoitteiden hintoja. Lannoitteiden hinnat nousevat tänä vuonna keskimäärin 20 prosenttia ja energian hinnat 24 prosenttia. Rehujen hinnat sen sijaan laskevat tänä vuonna noin 5 prosenttia hyvän tarjontatilanteen ansiosta.
Ruoan hinnannousu voimistuu ensi vuonna
Energian ja lannoitteiden kallistuminen välittyy ruoan hintaan viiveellä ja selvemmin ensi vuonna. Samalla sää- ja satohäiriöt voivat lisätä hintapaineita erityisesti tuontiraaka-aineissa ja tuontituotteissa. Toisaalta hinnannousua lähikuukausina hillitsevät mm. maltillinen kotimainen kysynnän kehitys ja joidenkin tuontiraaka-aineiden, kuten raakakahvin ja kaakaon, maailmanmarkkinahintojen rauhoittuminen aiemmista hintahuipuista.
Ruoan hinnan ennakoidaan nousevan tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 2,5 prosenttia. Hinnannousu ei tällä hetkellä ole laaja-alaista, vaan se on keskittynyt tiettyihin tuoteryhmiin. Tänä vuonna ruoan hintaa on nostanut erityisesti naudanlihan kallistuminen ja keväästä lähtien virvoitusjuomaveron korotus. Ensi vuonna El Niñon vaikutukset voivat näkyä erityisesti sääherkkien tuotteiden, kuten kahvin, kaakaon, riisin, soijan ja palmuöljyn maailmanmarkkinahinnoissa.
Siipikarjanlihan tuotanto ohittamassa sianlihan
Lihantuotannossa rakenteellinen muutos jatkuu. Siipikarjanlihan tuotanto kasvaa yhä, kun tuotantokapasiteetti laajenee ja tuotanto tehostuu. Nykyisellä kehityksellä siipikarjanlihan tuotanto on ohittamassa sianlihan tuotannon ennustekauden aikana.
”Naudanlihan tuottajahinnan nousupaine on tänä vuonna hellittänyt. Esimerkiksi Suomen ja EU:n välinen ero tuottajahinnoissa on kurottu umpeen, ja kun kulutus vähenee tuotantoa nopeammin, markkina on siirtynyt lähemmäs tasapainoa”, sanoo maatalousekonomisti Mauri Yli-Liipola.
Elintarvikeviennin kasvu hidasta
Elintarvikeviennin arvo kasvaa tänä vuonna noin 4 prosenttia. Elintarvikkeiden vientihinnat ovat olleet vuoden takaista alempana, mikä osaltaan vaimentaa viennin arvon kehitystä. Samanaikaisesti tuonnin arvo kasvaa vientiä nopeammin, minkä takia elintarvikkeiden kauppataseen alijäämä säilyy suurena. Viennin kehityksessä korostuvat edelleen yksittäiset tuoteryhmät ja markkinat, sillä viennin rakenne on suhteellisen kapea.
Maitotuotteet säilyvät suurimpana elintarvikeviennin tuoteryhmänä, mutta maitotuotteiden viennin arvo laskee tänä vuonna vientihintojen laskun vuoksi. Ensi vuonna maitotuotteiden viennin arvon ennakoidaan kääntyvän jälleen kasvuun. Lihasektorilla afrikkalainen sikarutto rajoittaa sianlihan vientiä. Vaikutus koko elintarvikevientiin jää suhteellisen pieneksi nykyisessä tauti- ja rajoitustilanteessa, mutta vientimarkkinoiden palautuminen vie aikaa.
Maatalouden markkinatuotot eivät vastaa kustannusten nousuun
Maatalouden sektorikohtainen yrittäjätulo laskee viime vuodesta ja on tänä vuonna noin 1,25 miljardia euroa. Yrittäjätulo säilyy kuitenkin viiden viimeisimmän vuoden keskiarvon tasolla. Tuotantokustannukset ovat kääntyneet jälleen nousuun, kun taas markkinatuotot pysyvät jotakuinkin viime vuoden tasolla. Yrittäjätulon ennakoidaan olevan laskusuuntainen myös ensi vuonna.
Kasvinviljelyssä matalat viljan hinnat ja viime vuotta pienempi sato supistavat tuotannon arvoa. Kotieläinsektorin tuotot kehittyvät eri suuntiin. Naudanlihassa tuotannon arvo kasvaa korkeiden tuottajahintojen vetämänä, siipikarjanlihassa kasvu taas perustuu tuotannon määrään. Maidolla ja sianlihalla tuottajahintojen lasku vähentää markkinatuottoja.
Koko ennuste on julkaistu verkkosivuillamme https://www.ptt.fi/ennusteet/maa-ja-elintarviketalous-syksy-2026/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Kujala, vanhempi maatalousekonomisti, paivi.kujala@ptt.fi, 040 194 5184
Sari Forsman-Hugg, tutkimusjohtaja, sari.forsman-hugg@ptt.fi, 0400 639 450
Pekka Kinnunen, maatalousekonomisti, pekka.kinnunen@ptt.fi, 040 1545 943
Mauri Yli-Liipola, maatalousekonomisti, mauri.yli-liipola@ptt.fi, 040 586 8223
Tietoja julkaisijasta
Pellervon taloustutkimus PTT on soveltavaa taloustutkimusta ja talousennusteita tekevä riippumaton tutkimuslaitos. Perinteisiä vahvoja tutkimusalueitamme ovat kansantalous, maa- ja elintarviketalous, metsä- ja ympäristötalous sekä asuntomarkkinat. Erityisosaamistamme on talouden ilmiöiden alueellinen tarkastelu.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pellervon taloustutkimus PTT
Pikakommentti: Käänteen merkit näkyvissä työmarkkinoilla22.9.2026 08:51:37 EEST | Tiedote
Työmarkkinoilla näkyy merkkejä käänteestä parempaan, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n vanhempi ekonomisti Henna Busk. Työttömyyshuippu näyttäisi olevan nyt takana.
Kutsu: Millaiset ovat ruuan hintapaineet? - PTT:n maa- ja elintarviketalouden ennusteen julkistus 24.9.10.9.2026 13:55:17 EEST | Kutsu
Pellervon taloustutkimus PTT julkistaa syksyn maa- ja elintarviketalouden ennusteensa webinaarissa torstaina 24. syyskuuta klo 10. Ennusteessa tarkastellaan ruokasektorin lähivuosien näkymiä ja ruuan hintakehitystä.
Ennuste: Suomen talous kasvaa, mutta kasvun jatkuvuus on hataralla pohjalla10.9.2026 10:02:10 EEST | Tiedote
Suomen talous yltää kohtalaiseen kasvuun tänä ja ensi vuonna, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT:n suhdanne-ennuste. Talouskasvuksi ennustetaan tänä vuonna 1,4 ja ensi vuonna 1,5 prosenttia. Kasvun jatkuvuus ei maailman kriisien keskellä ole kuitenkaan varmaa, ja myös vaisu kotimainen kysyntä vaimentaa odotuksia.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 16:17:19 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Politiikkasuositus: Suomi tarvitsee metsäpolitiikan, jossa yhdistyvät metsien laadukas talouskäyttö ja luonnon hyvinvointi3.9.2026 09:59:26 EEST | Tiedote
Suomen metsäpolitiikan kantavaksi tavoitteeksi tulee asettaa metsien kokonaishyödyn kasvu, esittää Pellervon taloustutkimus PTT:n politiikkasuositus. Tämä tarkoittaa enemmän arvonlisää ja vientiä, vahvempaa maaseudun elinvoimaa, terveempiä ja kasvukykyisempiä metsiä, parempaa luonnon tilaa sekä uusia mahdollisuuksia metsänomistajille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme