Suomen Pankki

Uusia euroseteleitä koskevaan EKP:n kyselyyn kymmenen miljoonaa vastausta

23.9.2026 12:44:17 EEST | Suomen Pankki | Uutinen

Jaa

EKP:n pääjohtaja Lagarde: Kyselyyn annettujen vastausten perusteella eurooppalaiset ovat kiinnostuneita uusista seteleistä. Vastaajia oli kaikista euroalueen maista ja kaikista ikäryhmistä. EKP:n neuvosto ottaa kyselyn tulokset huomioon lopullisen suunnittelukonseptin valinnassa.

Euroopan keskuspankin (EKP) järjestämä yleisökysely eurosetelien uudesta ulkoasusta keräsi yhteensä 9,96 miljoonaa vastausta Euroopasta ja sen ulkopuolelta.

Pääjohtaja Christine Lagarde: ”Hämmästyttävä määrä vastauksia osoittaa, että eurooppalaiset ovat kiinnostuneita uusista euroseteleistä. Osallistumalla niiden suunnitteluprosessiin he ovat antaneet tärkeän panoksen seuraavan setelisarjan kehitystyöhön.”

Kyselyyn osallistui 2,6 % euroalueen väestöstä, ja kiinnostus oli suurta kaikissa ikäryhmissä – myös nuorten keskuudessa. Kaksi kolmasosaa vastaajista oli alle 35-vuotiaita. Kyselyn tulokset analysoidaan tilastollisilla perusmenetelmillä. Niillä varmistetaan, että tulokset edustavat tarkasti euroalueen väestöä.

Kysely tehtiin 23.7.–21.9.2026. Siinä pyydettiin yleisöä kertomaan mielipiteensä kymmenestä jatkoon valitusta ehdotuksesta, joiden teemoina ovat ”Eurooppalainen kulttuuri” tai ”Joet ja linnut”. Riippumaton tutkimusyritys teki lisäksi euroalueen väestöä edustavan otantakyselyn, joka sisälsi samat kysymykset kuin yleisökysely. Otantakysely on parhaillaan viimeistelyvaiheessa.

EKP:n neuvosto ottaa lopullisen suunnittelukonseptin valinnassa huomioon molempien kyselyjen tulokset, suunnittelukilpailun riippumattoman tuomariston suositukset ja teknisen arvion. Valinta on määrä tehdä vuoden 2026 lopulla. EKP ei tässä vaiheessa julkaise yksittäisten ehdotusten tuloksia. EKP:n neuvoston päätöksen jälkeen kyselyistä julkaistaan yksityiskohtainen raportti, joka sisältää muun muassa kunkin ehdotuksen saaman palautteen ja maakohtaiset tulokset.

EKP:n neuvoston valitsemaa konseptia muokataan ja kehitetään edelleen varsinaisten setelien tarpeisiin. Uusissa seteleissä on entistä tehokkaammat turvatekijät. Ne vastaavat myös paremmin erityisryhmien tarpeita ja ovat ympäristön kannalta kestävämpiä. Uudet setelit on määrä laskea liikkeeseen asteittain 2030-luvun alusta lähtien. Liikkeessä olevat nykyiset eurosetelit säilyttävät arvonsa ja pysyvät edelleen kierrossa uusien setelien rinnalla.

Lisätietoa uusista euroseteleistä, esivalinnan läpäisseistä ehdotuksista ja valintamenettelystä on niitä koskevalla EKP:n teemasivulla

Liite: Osallistujien jakautuminen maittain

Avainsanat

Liitteet

Linkit

Suomen Pankki

Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki

Finlands Banks interimsprognos: Den positiva trenden i Finlands ekonomi fortsätter15.9.2026 07:00:00 EEST | Pressmeddelande

Den ekonomiska tillväxten i Finland har tagit fart pådriven av export och investeringar, och under de närmaste åren väntas ekonomin växa i betydligt raskare takt än under de senaste åren. I takt med att ekonomin stärks börjar den ihållande höga arbetslösheten gradvis sjunka. Energipriserna driver tillfälligt upp inflationen, men omfattningen av effekterna beror i väsentlig grad på hur länge störningarna i energitillgången varar.

Bank of Finland’s interim forecast: Positive track in Finland’s economy will continue15.9.2026 07:00:00 EEST | Press release

Growth in the Finnish economy has gathered pace, driven by exports and investment. Growth is projected to continue at a significantly brisker rate in the forecast period compared with earlier years. As the economy strengthens, the unemployment rate – which has remained high – will gradually start to fall. Inflation will be pushed up temporarily by energy prices, but the extent of this impact will primarily depend on the duration of energy supply disruptions.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye