Mielipide: Parveketurmissa olisi vihdoin aika kuunnella valmistajaa
24.9.2026 12:26:17 EEST | Lumon | Tiedote
Mielipide vapaasti julkaistavaksi.
Parveketurvallisuus on noussut aiheellisesti julkiseen keskusteluun. Keskustelu on kuitenkin pitkälti keskittynyt parvekkeissa käytettyihin materiaaleihin, kuten lasiin, kuitusementtiin tai muovisiin asennuspaloihin. Parveketurvallisuudessa katse pitäisi kiinnittää kokonaisuuteen eli suunnitteluun, asennukseen ja huoltoon. Parveketurmien ehkäiseminen edellyttää pikaisesti nykyistä selkeämpää viranomaisohjausta parvekkeiden kuntotutkimusohjeisiin.
Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) ja kuntien rakennusvalvontojen alkukesästä antamien varoitusten myötä tavalliset taloyhtiöt eri puolilla Suomea tarkastuttavat parvekekaiteidensa turvallisuutta. Aivan kuten pitääkin. Hankalan asiasta tekee se, että tarkastuskäytännöt ja varsinkin tarkastusohjeiden tulkinnat vaihtelevat eri paikkakunnilla ja jopa tarkastajien välillä.
Yhtenäisten sääntöjen puute vaikeuttaa taloyhtiöiden päätöksentekoa mahdollisista korjaustarpeista, sillä samanlaisia rakenteita arvioidaan eri tavoin. Vastuu parvekkeiden kunnon selvittämisestä ja korjaamisesta on kuitenkin kiinteistön omistajalla. Nykytilanne saattaa heidät lähes mahdottoman tehtävän eteen.
Taloyhtiöt tarvitsevat selkeät kriteerit riskirakenteiden tunnistamiseen ja kuntotutkimusraportit, joista käy yksiselitteisesti ilmi, onko parveke turvallinen vai vaatiiko se korjauksia. Kaiderakenteiden turvallisuutta ei pitäisi jättää yksittäisten taloyhtiöiden harkinnan varaan, vaan viranomaisen tulisi edellyttää esimerkiksi 10 vuoden välein tehtäviä kuntokartoituksia. On harmillista, että tällaista velvoitetta ei ole.
Toimialan kehittäjä Julkisivuyhdistys ry tarkentaa parhaillaan parvekkeiden turvallisuustarkastusohjeita. Olemme valmistelussa mukana. Olen kuitenkin huolissani siitä, että ohjeistus saadaan valmiiksi aikaisintaan loppuvuodesta. Valmistuessaan ohjeistus on hyvä, mutta se ei ehdi kattamaan käsillä olevaa haastetta. Se ei myöskään velvoita parveketarkastuksia tekeviä toimijoita. Juuri tämän takia tarvitsemme alalla nopeaa viranomaisyhteistyötä.
Turvallisuuskysymyksissä ei pidä koskaan olla tilaa ohjeiden vaihteleville tulkinnoille. Nyt on. Olen vakuuttunut, että parveketurvallisuutta parannetaan tehokkaimmin viranomaisten, tutkijoiden, valmistajien ja alan muiden toimijoiden yhteistyöllä. Me pystymme parempaan!
Kimmo Hilliaho
Lumon Suomen liiketoimintajohtaja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Kimmo Hilliaho
Lumon Suomen liiketoimintajohtaja
kimmo.hilliaho@lumon.fi
puh. +358 40 078 0909
Lumon
Lumon on lasitettujen tilaratkaisujen kehittäjä ja maailman johtava puitteettomien parvekelasitusten toimittaja, joka on perustettu Suomessa vuonna 1978. Lasituksissa yhdistyvät pohjoismainen muotoilu, kestävyys ja vastuullisuus koko elinkaaren ajan.
Yhtiö toimii neljällä mantereella, ja sen tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Espanjassa ja Kanadassa. Vuonna 2025 Lumon-konsernin liikevaihto oli 159 miljoonaa euroa ja henkilöstöä oli yli tuhat. Pääkonttori sijaitsee Kouvolassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lumon
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme