MessukeskusMessukeskus

Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppani on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto

24.9.2026 09:00:00 EEST | Messukeskus | Tiedote

Jaa

Pohjois-Euroopan suurin veneilytapahtuma Vene 27 Båt ja Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) nostavat ensi helmikuussa uimataidon sekä vesi- ja jääturvallisuuden näkyvästi esiin. SUH toimii Vene 27 Båt -messujen vastuullisuuskumppanina, ja yhteistyön tavoitteena on vahvistaa vesillä ja jäällä liikkuvien ihmisten tietoja, taitoja ja turvallisia toimintatapoja. Vene 27 Båt järjestetään 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa.

Henri Sinisalmi

Venemessut antaa vuosittain näkyvyyttä yhdelle vastuullisuuskumppanille. Aiemmin kumppanuudessa on nostettu esiin muun muassa Itämeren ja luonnon suojelua. Vuoden 2027 messuilla vastuullisuuden keskiössä ovat ihmiset ja turvallinen toiminta vesillä ja jäällä.

Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton visiona on “Yksikään ei huku”. Tavoitteena on, että jokainen Suomessa asuva osaa uida, tunnistaa ja ennakoida mahdollisia vaaratilanteita vesillä ja jäällä sekä omaa riittävät tiedot ja taidot itsensä tai toisen pelastamiseen veden varasta.

SUH edistää uimataitoa ja vesi- ja jääturvallisuutta kouluttamalla, viestimällä ja valistamalla suurta yleisöä sekä tekemällä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Vene 27 Båt -messuilla esiin nousee erityisesti Viisaasti Vesillä -kampanja sekä käytännön tiedot, taidot ja valinnat, joilla jokainen vesillä ja jäällä liikkuva voi vaikuttaa omaan ja muiden turvallisuuteen.

”Olemme iloisia, että Suomen Uimaopetus- Hengenpelastusliitto on mukana venemessuilla kertomassa toiminnastaan ja innostamassa ihmisiä pitämään huolta uimataidostaan ja pelastamistaidoista. Veneilijät ja kalastajat liikkuvat vesillä, joten erityisesti heille nämä taidot ovat ensiarvoisen tärkeitä. Venemessuilla tullaan näkemään, kokemaan ja kuulemaan paljon uimataitoon ja hengenpelastukseen liittyvää asiaa. Olemme tästä uudenlaisesta kumppanuudesta innoissamme”,  toteaa Vene 27 Båt -messuista vastaava liiketoimintapäällikkö Jussi Kivikari

Elokuun loppuun mennessä vuonna 2026 Suomessa on SUH median ja avoimien viranomaislähteiden perusteella hukkunut 69 ihmistä. Heistä 16 on hukkunut vesiliikenteessä. Luvut muistuttavat siitä, että turvallisille toimintatavoille, uimataidolle ja pelastautumistaidoille on edelleen tarvetta.

Vesiturvallisuus alkaa ennakoinnista

Moni vakava vaaratilanne voidaan ehkäistä jo ennen kuin vene irtoaa laiturista tai uimari menee veteen. Vesillä turvallisuutta lisäävät esimerkiksi oikeoppisesti puetut pelastusliivit, omien taitojen ja toimintakyvyn tunnistaminen sekä päihteettömyys. Olennaista on tunnistaa veteen liittyvät riskit, varustautua olosuhteiden mukaisesti ja tietää, miten toimia, jos jotakin tapahtuu.

Myös uimaan lähtiessä on tärkeää huolehtia siitä, ettei mahdollisessa hätätilanteessa jää yksin. Lasten turvallisuudessa aikuisen läsnäolo on ratkaisevaa. Pientä lasta tulee valvoa vedessä ja veden äärellä jatkuvasti käsivarren mitan päästä.

”Uimataito kuuluu kaikille, mutta yksin se ei riitä. Tarvitsemme myös kykyä ennakoida vaaratilanteita, tehdä turvallisia valintoja ja auttaa tarvittaessa itseämme tai toista. Haluamme, että mahdollisimman moni ymmärtää voivansa omilla valinnoillaan ja taidoillaan vaikuttaa turvallisuuteen vesillä. Venemessut tarjoaa meille hienon mahdollisuuden viedä tätä viestiä suoraan ihmisille, jotka liikkuvat vesillä, veden äärellä ja jäällä”, SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen sanoo.

Uimataito ja hyvät vesiturvallisuustaidot mahdollistavat sen, että vesillä ja jäällä liikkumisesta voi nauttia turvallisesti läpi elämän. Vene 27 Båt -messuilla SUH haluaa kannustaa kävijöitä vahvistamaan omia turvallisuustaitojaan ja muistuttaa, että jokainen voi oppia toimimaan turvallisemmin.

Helsingin kansainväliset venemessut helmikuussa 

Helsingin Messukeskus järjestää Pohjois-Euroopan suurimman veneilytapahtuman Vene 27 Båt Helsingin kansainväliset venemessut 12.–21.2.2027 Helsingin Messukeskuksessa Venealan Keskusliitto Finnboat ry:n toimeksiannosta. Ensimmäisenä viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 12. – 14.2.2027 järjestetään samaan aikaan Helsingin Erämessut Messukeskuksessa ja toisena viikonloppuna 18. – 21.2.2027 Nordic Marine Expo, joka on avoinna vain ammattilaisille to 18.2.2027. Muina päivinä tapahtumaan pääsee myös venemessujen kävijät.

Kuvia median käyttöön http://mediabank.messukeskus.com

Lisätietoja: Helsingin Messukeskus, viestinnästä vastaava Teija Armanto, puh. 050 376 0804, teija.armanto@messukeskus.com
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry (SUH), toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen, puh. 040 521 3282, kristiina.heinonen@suh.fi

www.venemessut.fi #venemessut @venemessut
www.messukeskus.com/vastuullisuus

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Pohjoismaiden muuntuvin tapahtumatalo ja vaikuttavin kohtaamismedia. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Messukeskuksen tulovaikutus pääkaupunkiseudulle oli 304 miljoonaa euroa ja toiminnan työllisyysvaikutus oli 4140 henkilötyövuotta vuonna 2025. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) is the most versatile event venue and meeting place in the Nordics. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. In 2025, the events held at the Helsinki Exhibition and Convention Centre brought in a revenue stream of 304 million euros to the Helsinki metropolitan area and created the equivalent of 4,140 full-time jobs. The premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and the hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Viini & Ruoka -messujen ohjelma on julki: luvassa tastingeja, kilpailuja ja ruokakirjojen tähtiä23.9.2026 14:26:34 EEST | Tiedote

Viini & Ruoka -tapahtumassa pääsee inspiroitumaan ruoan ja juoman maailmasta. Tapahtumassa esiintyvät rakastetut kirjailijat, kokit ja vaikuttajat, jotka esittelevät uusia ruokakirjojaan ja jakavat tarinoita reseptien takaa. Suositut tastingit ja kisat, mm Vuoden kokki ja Vuoden tarjoilija, ovat osa tapahtuman vuosittaista ohjelmaa. Viini & Ruoka -messut järjestetään 22.–25.10.2026 Helsingin Messukeskuksessa.

HELSINGIN KIRJAMESSUILLA ENNÄTYKSELLISEN LAAJA OHJELMA – TÄHTINÄ MM. ÉDOUARD LOUIS JA SANNA MARIN22.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Pohjoismaiden suurimmaksi kirjallisuustapahtumaksi kasvanut Helsingin Kirjamessut tuo Messukeskukseen 22. – 25.10.2026 jälleen yli tuhannen ohjelmanumeron runsaudensarven. Messujen teemana on tänä vuonna kieli, ja sen tiimoilta puhutaan myös paljon käännöksistä ja maailmankirjallisuudesta. Suurimmat kansainväliset tähtivieraat saapuvat Ranskasta ja Ruotsista.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye