Lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan hoitovastuu jatkuu 18-vuotiaaksi
23.9.2026 15:26:10 EEST | Oma Häme | Tiedote
Oma Hämeen lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan hoitovastuu laajenee 18 ikävuoteen vuoden 2027 alusta alkaen, aiemman 16 vuoden sijasta. Muutos parantaa hoidon jatkuvuutta nuoruuden tärkeässä kehitysvaiheessa. Muutos ei edellytä perheiltä toimenpiteitä, eikä vaikuta lähetekäytäntöihin tai palveluun pääsyn perusteisiin.

Oma Hämeen lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan yläikäraja nousee 16 vuodesta 18 vuoteen vuoden 2027 alussa. Muutos parantaa hoidon jatkuvuutta nuoren elämässä tärkeässä vaiheessa.
Lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikan hoitovastuu jatkuu 1.1.2027 alkaen siihen asti, kunnes nuori täyttää 18 vuotta. Aiemmin hoitovastuu siirtyi aikuisten palveluihin 16-vuotiaana.
Muutoksen myötä nuorelle ja perheelle tuttu moniammatillinen työryhmä voi jatkaa heidän tukenaan peruskoulun päättyessä, jatko-opintoihin siirryttäessä ja täysi-ikäisyyttä lähestyttäessä.
Tutussa yksikössä voidaan hoitaa myös tässä elämänvaiheessa ajankohtaisia lääketieteellisiä arvioita, tarkastuksia ja lausuntoasioita. Näitä ovat esimerkiksi vuosi- ja kuntoutustarkastukset, eläkelausunnot, kutsuntoihin liittyvät lääkärinlausunnot sekä edunvalvonnan tarpeeseen liittyvät lääketieteelliset arviot.
Säännöllisten poliklinikkakäyntien tarve arvioidaan aina yksilöllisesti. Käyntejä voidaan tarvita esimerkiksi lääkehoidon, kuntoutuksen, toimintakyvyn seurannan, lausuntojen tai sosiaalietuuksien vuoksi. Kaikilla asiakkailla ei ole säännöllistä käyntiseurantaa, vaikka asiakkuus ja hoitovastuu jatkuvat.
Kun nuori täyttää 18 vuotta, hoitovastuu siirtyy aikuisten alueelliselle vastaanotolle Forssan, Hämeenlinnan tai Riihimäen seudulla. Asiakkuus kehitysvammapalveluissa jatkuu myös tämän jälkeen.
Muutos ei tarkoita automaattista siirtymistä takaisin lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikalle niille 16–17-vuotiaille, joiden hoitovastuu on jo siirtynyt aikuisten alueelliselle vastaanotolle. Yksittäisen nuoren tilanne voidaan tarvittaessa arvioida erikseen.
Muutos ei edellytä perheeltä toimenpiteitä
Nykyisten asiakkaiden tai heidän perheidensä ei tarvitse ottaa muutoksen vuoksi erikseen yhteyttä poliklinikalle.
Muutos ei vaikuta lähetekäytäntöihin, palveluun pääsyn perusteisiin tai yhteystietoihin.
Lasten ja nuorten kehitysvammapoliklinikka toimii osoitteessa Viipurintie 1–3, A-talo, Hämeenlinna.
Yhteyshenkilöt
Tuomo BalkPalvelualueylilääkäri
Puh:050 461 0551tuomo.balk@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Pysäköinti muuttuu maksulliseksi Viipurintien sote-keskuksessa Hämeenlinnassa 1. lokakuuta23.9.2026 15:32:00 EEST | Uutinen
Viipurintien sote-keskuksen asiakas- ja henkilöstöpysäköinti muuttuu maksulliseksi torstaina 1. lokakuuta. Ahveniston sairaalassa ja vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa pysköinti on ollut maksullista keväästä saakka. Pysäköinti on maksullista joka päivä kello 8–20, myös viikonloppuisin. Ensimmäisen maksuttoman 30 minuutin jälkeen pysäköinti maksaa 1,50 euroa alkavalta tunnilta. Pysäköinnin enimmäishinta on 9 euroa vuorokaudessa. Yöllä kello 20–8 pysäköinti on maksutonta. Pysäköinnin kesto lasketaan siitä, kun auto ajaa pysäköintialueelle, siihen asti, kun auto poistuu alueelta. Pysäköinninvalvonta perustuu kamerajärjestelmään, joka tunnistaa ajoneuvon rekisterinumeron sisään- ja ulosajon yhteydessä. Ahveniston sairaalassa ja vanhan keskussairaalan alueella Hämeenlinnassa pysäköinti on ollut maksullista keväästä saakka. Pysäköinnin hinnat, ehdot ja ohjeet ovat samat kaikilla alueilla. Ohjeet on koottu verkkosivustolla Pysäköinti-sivulle. Pysäköinnin voi maksaa usealla tavalla
Milloin on paras aika ottaa yhteyttä Oma Hämeen palveluihin?23.9.2026 15:22:24 EEST | Tiedote
Oma Hämeen palvelut tarjoavat monipuolisia yhteydenottokanavia, kuten puhelin, chat ja digitaaliset ajanvaraukset. Välttääksesi ruuhkat, on suositeltavaa ottaa yhteyttä tiistaista perjantaihin klo 12 jälkeen. Maanantai ja aamuajat ovat vilkkaimpia. Valitse asiointikanava, joka sopii parhaiten tarpeisiisi.
Aluehallitus käsitteli talouden tasapainottamista ja valtuustoaloitteita22.9.2026 16:44:14 EEST | Uutinen
Maanantaina 21. syyskuuta koolla ollut aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle vuoden 2026 tasapainottamistoimien uusien tavoitteiden hyväksymistä. Tavoitteita päivitetään keväällä hyväksytyn muutostalousarvion mukaisiksi. Hyvinvointialue sai kesällä valtiovarainministeriöltä lisäaikaa kertyneiden alijäämien kattamiseen vuoden 2029 loppuun saakka. Samalla osa vuodelle 2026 suunnitelluista tasapainottamistoimista siirrettiin vuosille 2027–2029 ja vuoden 2026 tulostavoite muuttui noin 95 miljoonan euron ylijäämästä 35 miljoonan euron ylijäämään. Lisäksi aluehallitus merkitsi tiedoksi Hämeenlinnan Erityisasuntosäätiötä koskevan jatkovalmistelun tilanteen. Aluehallitus päätti toukokuussa, että säätiön palvelutuotanto siirretään hyvinvointialueen omaksi toiminnaksi vuoden 2027 alussa. Järjestely toteutetaan siten, että nykyiset asukkaat voivat halutessaan jatkaa asumista nykyisissä yksiköissä. Myös henkilöstön asema sekä säätiön velvoitteet turvataan siirtymän valmistelussa ja toteutuk
Aluehallitus hyväksyi järjestöjen valtionavustushaun painotukset Kanta-Hämeessä22.9.2026 09:52:32 EEST | Uutinen
Aluehallitus on hyväksynyt 21. syyskuuta alueelliset painopisteet ja järjestöjen hanke-ehdotusten arvioinnissa huomioitavat periaatteet sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustushakuun liittyen. Valtionavustushaun painopisteet ovat siis seuraavat: Mielen hyvinvointi, osallisuus ja yhteisöllisyys Terveelliset elintavat ja toimintakyvyn tukeminen elämänkaaren eri vaiheissa Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi Aluehallitus päätti lisäksi, että painopisteissä tulee huomioida myös ikäihmiset. Järjestöjen haku on auki 11. lokakuuta saakka Aluehallitus vahvisti järjestöjen hanke-ehdotusten hakuajaksi 22.9.–11.10.2026. Lisäksi aluehallitus valtuutti asiakkuusjohtajan päättämään hyväksyttyjen painopisteiden ja arviointiperiaatteiden perusteella hyvinvointialueen valtionavustushakemukseen valittavat osatoteuttajat sekä jättämään hyvinvointialueen hankehakemuksen ministeriölle 26.10.2026 mennessä. Hankehaku liittyy sosiaali- ja terveysministeriön uuteen valtionavustukseen, jolla tu
Jopa 45 % muistisairauksista voisi olla viivästettävissä tai ehkäistävissä – arjen pienillä teoilla on merkitystä aivoterveydelle22.9.2026 08:42:17 EEST | Tiedote
Muistisairauksien riskiin voi vaikuttaa enemmän kuin moni tietää. Tutkimusten mukaan jopa lähes puolet muistisairauksien riskitekijöistä liittyy asioihin, joihin voimme itse vaikuttaa. Muistiviikolla käynnistyvä Muistaakseni huomenna -kampanja kannustaa löytämään pieniä, itselle sopivia tekoja aivoterveyden tueksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme