Uusi ilmiö autokaupoilla: Jopa 40 % kuukausimaksulla ajavista autoilijoista vaihtoi autonsa käyttövoimaa
24.9.2026 08:25:00 EEST | Beely Oy | Tiedote
Bensa-autoilijat vaihtavat nyt kovaa tahtia autonsa käyttövoimaa, kertoo autopalvelu Beelyn tuore data. Jopa 40 % Beelyn sisällä auton vaihtaneista vaihtoi käyttövoimaa, ja suurin osa näistä vaihtoi bensasta joko hybridiin tai täyssähköön. Data myös romutti yleisen ajattelun suomalaisten merkkiuskollisuudesta.

Beelyn datassa näkyy, että kolmen vuoden aikana kuukausimaksullisesta autosta suoraan toiseen vastaavaan vaihtaneiden osuus on kasvanut merkittävästi, yli 50 prosenttia. Samalla näistä vaihtajista noin 40 prosenttia vaihtaa autonsa käyttövoimaa.
”Suurin osa vaihtajista siirtyy bensa-autoista hybrideihin ja osin myös suoraan sähköautoihin. Hybrideistä puolestaan siirrytään suoraan sähköautoon. Sen sijaan täyssähköistä tai hybrideistä ei ole vaihdettu bensa-autoihin juuri ollenkaan. Eli kyllä tässä on osoitus Suomen autokannan sähköistymisestä sekä siitä, että omalta osaltaan kuukausimaksullinen autoilu mahdollistaa tällaisen siirtymän myös niille, joilla siihen ei välttämättä ole varaa”, Beelyn myyntijohtaja Veli-Pekka Voutilainen kertoo.
”Yleisesti datan perusteella voidaan sanoa, että sähköautojen myynti ja katselut ovat kasvaneet suhteellisesti nopeammin kuin mikään muu kategoria.”
Toinen merkittävä muutos kuukausimaksullisten autojen markkinassa on sopimusten pidentyminen. Beelyllä tehtyjen sopimusten keskimääräinen voimassaoloaika on noussut 30 prosenttia ja on tällä hetkellä noin 28 kuukautta.
”Tässä on tapahtunut iso muutos. Aiemmin sopimus otettiin yleensä vain vuodeksi vähän kokeilumielessä, mutta nyt sekä pitkät sopimukset että niiden ketjuttaminen ovat selvästi kasvussa. Suomalaiset ovat yhä tottuneempia siihen, että auto on kuukausimaksullinen tuote”, Voutilainen toteaa.
Kuukausimaksulliset ja autoilun helppous selkeästi myös houkuttaa suomalaisia, sillä Beelyn liikevaihto on kasvanut tänä vuonna jo 30 prosenttia vuodentakaiseen.
Onko suomalainen enää merkkiuskollinen?
Yleisesti ajatellaan, että suomalaiset ovat melko merkkiuskolista kanssa ja kärjistetysti Toyotalla ajavat ottavat myös seuraavaksi autokseen Toyotan. Beelyn data ei kuitenkaan täysin tue tätä uskomusta.
”Lähes kolme neljästä seuraavaan kuukausimaksulliseen autoon vaihtajasta vaihtaa nyt auton merkkiä. Eli suomalaisilla on hyvinkin paljon kokeilunhalua, silloin kun vaihtoehtoja on helposti saatavilla”, Voutilainen sanoo.
Datasta nousee kuitenkin esiin yksi automerkki, johon vaihdetaan eniten tällä hetkellä.
”Vuonna 2026 Škoda on suosituin merkki, johon palaavat asiakkaat vaihtoivat. Eniten taas luovuttiin Ford-merkkisistä autoista.”
Yhteyshenkilöt
Jonna HiltunenHead of Marketing & Communication
Puh:+358 46 876 1695jonna@beely.fibeely.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Beely Oy
Beely ja Hedin Automotive uudistavat vaihtoautoilua3.2.2025 08:30:00 EET | Tiedote
Autokauppaketju Hedin Automotive ja kuukausihintaisena palveluna autoja tarjoava Beely aloittavat yhteistyön, joka vie suomalaista autoilua kohti tulevaisuutta. Tavoitteena on tuoda huolettomuutta ja sujuvuutta ihmisten arkeen fiksusti hinnoitellun kuukausiautoilun avulla.
Beely tutki suomalaisten suhdetta luksukseen – suomalaiset unelmoivat vapaa-ajasta ja mielenrauhasta tuotteiden sijaan13.8.2024 13:00:00 EEST | Tiedote
Autoalan kasvuyhtiö Beelyn tutkimus paljastaa, mikä on suomalaisille arjen luksusta. Vapaa-aika ja mielenrauha korostuivat vastauksissa. Lähes 90 prosenttia toivoo helppoja keinoja ennakoida kulujaan.
Korona kolhaisi pahasti perinteistä autokauppaa – uudesta riskittömästä konseptista pelastusrengas?31.3.2020 09:58:19 EEST | Tiedote
Perinteinen autokauppa on kipuillut jo kauan. Moni on jättänyt auton hankkimatta korkean hinnan ja omistamiseen liittyvien riskien vuoksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että COVID-19-virus on hiljentänyt vaisun automarkkinan tykkänään. Kun uusia autoja rekisteröitiin vuonna 2019 vajaat 115 000, ensirekisteröintien määrän arvioidaan tänä vuonna romahtavan 85 000 autoon. Luku on matalampi kuin finanssikriisin aikaan.
Beely-auton hankkiminen on vastuullisempi vaihtoehto31.10.2019 13:29:38 EET | Tiedote
Julkaisuvapaa 31.10.2019. Beely on tuore suomalainen autoilun palvelukonsepti yksityishenkilöille. Uudet Beely-auton hankkivat asiakkaat voivat nyt osallistua hyviin ilmastotekoihin yksinkertaisella tavalla, sillä autojen hiilidioksidipäästöt kompensoidaan Beelyn rahoitusyhtiökumppanin päästökompensaatio-ohjelman kautta.
Uusi Beely-palvelu ratkaisee autoilun ja vaihtoautokaupan ajankohtaisimman haasteen28.6.2019 10:15:00 EEST | Tiedote
Helmikuussa perustettu Beely Oy on juuri avannut palvelunsa, joka tuo kokonaan uuden tavan vaihtoauton hankintaan ja käyttöön. Uudenlainen ja joustava palvelu poistaa asiakkaalta auton omistamiseen liittyvät riskit. Beelyn liikeidea, ”Oma auto ilman omistamisen murheita”, kiteyttääkin palvelun luonteen erinomaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme