Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026

Björk tuo näyttelyn ja DJ-keikan Ouluun

24.9.2026 12:00:00 EEST | Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026 | Tiedote

Jaa

Islantilainen taiteilija Björk saapuu Ouluun Lumo Art & Tech -festivaalille. Björkin näyttely avautuu Kauppakortteli Pekurissa 13. marraskuuta, Fotografiska Tallinnan Play-näyttelyn rinnalle. 15. marraskuuta Björk esiintyy DJ:nä Tarkastamolla. Lipunmyynti alkaa 1. lokakuuta.

Björk
Björk Kuvaaja: Vidar Logi

Björk tuo Ouluun näyttelyn, jossa ääni, liikkuva kuva, musiikki, visuaalinen taide ja teknologia yhdistyvät. Näyttelyssä on kolme audiovisuaalista installaatiota. Ancestress ja Sorrowful Soil ovat Björkin säveltämiä ja sovittamia teoksia, jotka syntyivät kunnianosoituksena hänen äidilleen. Kolmantena teoksena kuullaan Björk Orkestral Genelecin luomassa immersiivisessä kuunteluhuoneessa.

Ancestress ja Sorrowful Soil olivat ensimmäisen kerran esillä viime kesän ajan Islannin kansallisgalleriassa Reykjavikissa.  Oulussa näyttely avataan 13. marraskuuta, ja se on koettavissa vuoden loppuun saakka.

Björkin DJ-keikka järjestetään Tarkastamolla 15. marraskuuta. Keikalla kuullaan Björkin rakastamaa musiikkia eri genreistä, kulttuureista ja eri puolilta maailmaa. Keikan lipunmyynti alkaa 1. lokakuuta. 

Suosittu Play-näyttely jatkaa Oulu2026-ohjelmassa 

Oulu2026:n tiloissa Pekurissa jatkaa Fotografiska Tallinnan suosittu Play-näyttely. Björkin Ancestress & Sorrowful Soil ja Play ovat koettavissa samalla pääsylipulla 13. marraskuuta alkaen. Näyttelyt ovat avoinna joka päivä. Lipunmyynti alkaa 19. lokakuuta.

Play-näyttelyssä on yli 200 vedostettua teosta ja videotaidetta 16 taiteilijalta. Esillä on teoksia valokuvataiteen huippunimiltä 1950-luvulta tähän päivään, taiteilijoiden urien eri vaiheista. Mukana ovat mm. joulukuussa menehtynyt kuvaajalegenda Martin Parr ja The Last Resort (1983–1985), Jouko Lehtola ja Nuoret sankarit (1996), Cristina de Middelin ja The Afronauts (2012) sekä Christopher Herwig ja Soviet Bus Stops (2002–2015). 

Näyttelyn muut taiteilijat ovat Susan Meiselas, Bruce Davidson, Roger Ballen, Nina Katchadourian, Sage Sohier, Trent Parke, Karolina Wojtas, Niccolò Rastrelli, Joosep Kivimäe, Mathias Väärsi, Pelle Cass ja Deanna Dikeman. Äänimaailman on suunnitellut muusikko Erki Pärnoja

Ouluun uusi kansainvälinen taiteen ja teknologian festivaali  

Lumo Art & Tech -festivaalin koko ohjelma on julkaistu. Kansainvälinen taiteen ja teknologian festivaali järjestetään Oulussa 13.–22. marraskuuta 2026. Tutustu ohjelmaan ja tapahtumiin osoitteessa oulu2026.eu/lumoarttech

Lumo Art & Tech -festivaalin yhteistyökumppanit: Nokia, Avidly, Genelec, LähiTapiola, Oamk ja Oulun Pysäköinti. 
 
PLAY-näyttelyn yhteistyökumppanit: Genelec, IP Heikkilä, Pave Arkkitehdit, Saas Instruments  

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Linkit

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Kulttuuripääkaupunkivuosi yltää 39 kumppanikuntaan pohjoisessa Suomessa. Tavoitteena on pysyvä kulttuuri-ilmastonmuutos; pysyvästi rikkaampi kulttuurielämä ja positiivinen muutos alueelle. Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia ja synnyttää vuorovaikutusta.  

Oulu2026 tarjoaa tuhansia tapahtumia, teoksia ja elämyksiä! Toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Oulu2026:n pääyhteistyökumppanit ovat Pohjolan OP ja Kaleva Media.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Oulun kulttuurisäätiö, Oulu2026

Oulu2026 European Capital of Culture year boosts tourism – art, technology and a world-premiere Christmas musical lead the finale23.9.2026 09:06:21 EEST | Tiedote

The Oulu2026 European Capital of Culture programme has attracted audiences and visitors to the region, contributing to strong tourism growth. In June, paid overnight stays in Oulu increased by 18 per cent year on year, while registered international overnight stays surged by 51 per cent – at a time when international overnight stays across Finland declined by almost eight per cent. During the final months of the year, Oulu will host immersive contemporary art, light and sound art, works combining science and technology, a new Christmas musical and a winter outdoor ice hockey game.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye