Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Mistä puhumme, kun puhumme säästä? Tero-Petrin uusi single Vuodenajat kasvoilla ilmestyy 25. syyskuuta

24.9.2026 11:20:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote

Jaa

Vuodenajat kasvoilla tiivistää kokonaisen elämän yhteen pitkään päivään. Perjantaina 25.9. ilmestyvä kappale on viimeinen single ennen Tero-Petri & Korvaamattomien Voi näinkin elää -albumia, joka julkaistaan 9. lokakuuta. Vuodenajat kasvoilla ja Petri Erkkilän singleen ohjaama musiikkivideo nähdään ensinäytössä ja -kuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.

Tero-Petrin Voi näinkin elää -albumi ilmestyy 9. lokakuuta. Kuva: Miikka Heinonen
Tero-Petrin Voi näinkin elää -albumi ilmestyy 9. lokakuuta. Kuva: Miikka Heinonen

Suomessa säästä puhutaan enemmän kuin melkein mistään muusta. Tero-Petri Suovasen uusi laulu kysyy, mitä sen kautta tulemme kertoneeksi itsestämme.

– Ehkä säästä puhuessamme puhumme oikeastaan tunteista. Säästä on helppo kysyä, mutta toisen voinnista kysyminen voi olla vaikeampaa, Tero-Petri sanoo.

Laulussa säätilat jäävät ihmiseen: kylmä tekee varovaiseksi, lämmin rohkeaksi. Tunto on ensimmäinen aisti, joka ihmisessä syttyy, ja viimeinen kipinä, joka sammuu. 

– Ihminen käy läpi kaksi lapsuutta, syntyessään ja vanhetessaan. Tässä laulussa koko elämä mahtuu yhteen pitkään päivään.

Kappaleen melodisuudessa kuuluu sukulaisuus Hectoriin ja Kasevaan. Lopussa pääosaan nousee Tomi Rikkolan viulu. Tero-Petri uskoo kappaleen jäävän keikkaohjelmistoon pitkäksi aikaa.

Petri Erkkilän ohjaamassa musiikkivideossa Tero-Petri kulkee läpi elämän mittaisen päivän, vuodenajat kasvoillaan. Ilmettään hän kuvailee ”Harrison Ford- tai Buster Keaton -henkiseksi huolestuneeksi katseeksi”.

Voi näinkin elää on Tero-Petri Suovasen kuudes sooloalbumi, jonka hän on tehnyt yhtyeensä Korvaamattomien kanssa. Levyn tuotti, äänitti ja miksasi Kaj Mäki-Ullakko, ja luovana sparraajana toimi Se-yhtyeestä tunnettu Yari Knuutinen. Soundi omisti Suovasen uralle kuusi sivua syyskuun numerossaan.

Albumin aiemmat singlet ovat Onnellinen häntä (11/2025), Himo tanssittaa mua (3/2026) ja Ainakin yksi asukas (9/2026).

VUODENAJAT KASVOILLA

Artisti: Tero-Petri & Korvaamattomat

Julkaisu: perjantaina 25.9.2026

Kesto: 3.20

Albumi: Voi näinkin elää, ilmestyy 9.10.2026

Levy-yhtiö: Plastic Passion

Sävellys: Tero-Petri Suovanen

Sanoitus: Tero-Petri Suovanen

Sovitus: Tero-Petri Suovanen & Korvaamattomat

Tuotanto, äänitys ja miksaus: Kaj Mäki-Ullakko

Luova sparraus: Yari Knuutinen

Musiikkivideon ohjaus: Petri Erkkilä

ISRC: FI7PP2600072

Kokoonpano

Tero-Petri Suovanen — laulu, kitara

Tomi Rikkola — viulu, bouzouki, erikoissoittimet

Mitja Kiviluoma — kitarat

Mikke Helenius — koskettimet

Jakke Aho — basso

Moilu Moilanen — rummut

Mediamateriaalit:

Musiikkivideo (YouTube)

Video ProRes-muodossa 

Kappale WAV-muodossa ja kansikuva tero-petri.com

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tero-Petri & Korvaamattomat esiintyy muun muassa Tampereella Music & Media -tapahtumassa Lost in Music -festivaalilla perjantaina 2. lokakuuta. Kuva: Jan Trygg
Tero-Petri & Korvaamattomat esiintyy muun muassa Tampereella Music & Media -tapahtumassa Lost in Music -festivaalilla perjantaina 2. lokakuuta. Kuva: Jan Trygg
Lataa
Tero-Petri & Korvaamattomat: Vuodenajat kasvoilla -singlen kansi.
Tero-Petri & Korvaamattomat: Vuodenajat kasvoilla -singlen kansi.
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy

Aleksi Barrièren luotsaama Kimaira-yhdistys julkaisee uudenlaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa — koko sarja kuunneltavissa tänään 17.9.17.9.2026 09:12:39 EEST | Tiedote

Taideyhdistys Kimaira julkaisee 17.9.2026 seitsemänosaisen musiikkikuunnelmasarjan Kaaoksen historiaa podcast-alustoilla. Kirjailija-ohjaaja Aleksi Barrièren käsikirjoittamassa ja ohjaamassa teoksessa näytelty tarina ja kamarimusiikki ovat tasavertaisessa asemassa; musiikkia soittaa joukko suomalaisen musiikkielämän tunnettuja nimiä.

Ohjaaja-libretisti Aleksi Barrièren luotsaama Kimaira ry julkistaa kaksi kirjaa Postitalon Rosebudissa perjantaina 14.8.11.8.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Muun muassa Innocence-oopperan monikielisenä libretistinä ja nykymusiikkiteatteriohjaajana tunnetun Aleksi Barrièren perustama poikkitaiteellinen Kimaira-yhdistys aktivoituu vahvasti syksyyn. Ensimmäinen Kimaira-tapahtuma, Selja Ahavan Kuudennen kadun nainen -monologilibreton sekä Aleksi Barrièren The Yellow Almanach of Weather and Climate -runokokoelman avoin julkistustilaisuus järjestetään perjantaina 14.8. Postitalon Rosebud-kirjakaupassa alkaen klo 17.00.

Konneveden Naisten viikko 2026 onnistui kaikissa tavoitteissaan keräten tapahtumiinsa ennätysyleisön – festivaali synnytti myös pysyvän K-runokaupan Konneveden K-Marketiin22.7.2026 14:22:35 EEST | Tiedote

Maanantaina 20.7. päättynyt Konneveden Naisten viikko 2026 oli taiteellinen ja myös taloudellinen menestys. Festivaalin tapahtumia, esityksiä ja taidenäyttelyitä saapui katsomaan ennätysyleisö ja lippuja myytiin ennakosta ja ovilta yli odotusten, esimerkiksi avajaispäivän lauantain kaikki maksulliset tapahtumat myivät loppuun.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye