SDP EDUSKUNTA

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallitus vaarantaa lapsiperheiden matalan kynnyksen tuen

23.9.2026 17:40:49 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on huolissaan kasvatus- ja perheneuvoloiden asemasta, kun hallitus leikkaa sosiaalipalveluista ja keventää sosiaalihuoltolain sääntelyä. Kasvatus- ja perheneuvonta poistetaan sosiaalihuoltolaista omana nimettynä palvelunaan ja yhdistetään uuteen lapsiperheiden tuen palveluun. Kun samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan, vaarana on, että palveluja karsitaan ja perheet joutuvat odottamaan apua pidempään.

Kuva: JP Flander / SDP
Kuva: JP Flander / SDP

– Kun hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan ja samalla lakisääteisiä velvoitteita väljennetään, paine säästää palveluista kasvaa väistämättä. Tästä olen todella huolissani, Laine-Nousimaa sanoo.

Nykyisessä sosiaalihuoltolaissa kasvatus- ja perheneuvonta on oma sosiaalipalvelunsa. Sen tehtävänä on tukea lapsen hyvinvointia ja kehitystä, vanhemmuutta sekä lapsiperheiden selviytymistä ja voimavaroja. Palveluun kuuluu muun muassa lasten kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään ja ihmissuhteisiin liittyvää arviointia, ohjausta ja tukea.

– Kasvatus- ja perheneuvonta on juuri sitä matalan kynnyksen palvelua, jota tarvitaan ennen kuin ongelmat kasvavat lastensuojelun tai erikoissairaanhoidon tarpeeksi. Varhaisella tuella voidaan puuttua tilanteisiin silloin, kun apua vielä tarvitaan suhteellisen vähän, Laine-Nousimaa kertoo.

Hallitus perustelee uudistusta sillä, että nykyisiä palveluja yhdistämällä peruspalveluja vahvistettaisiin ja vahvaa tukea voitaisiin tarjota jo ennen lastensuojelun asiakkuutta. Samalla hallituksen esityksessä kuitenkin kumottaisiin sosiaalihuoltolain nykyiset erilliset säännökset perhetyöstä ja kasvatus- ja perheneuvonnasta.

– Kun hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan ja palvelun lakisääteinen asema samalla heikkenee, on erittäin todennäköistä, että palveluja tosiasiassa karsitaan. Silloin vaarana on, että apua saa vasta siinä vaiheessa, kun perheen ongelmat ovat jo vaikeampia ja palvelutarve suurempi, Laine-Nousimaa linjaa.

Hyvinvointialueiden rahoitusta vähennetään samaan aikaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen korotusten ja uusien asiakasmaksujen vuoksi. Hyvinvointialueiden rahoitusta vähennetään vuonna 2027 noin 88 miljoonaa euroa ja vuodesta 2028 lähtien lähes 106 miljoonaa euroa.

– Hallitus ei voi samaan aikaan vähentää hyvinvointialueiden rahoitusta ja höllentää niiden velvoitteita ja sitten olettaa, että palvelut säilyvät ennallaan. Jos hallitus haluaa turvata lapsiperheiden varhaisen tuen, sen pitää myös varmistaa siihen riittävä rahoitus. Jokaisen lapsen ja perheen on saatava jatkossakin oikea-aikaista kasvatus- ja perheneuvontaa, Laine-Nousimaa alleviivaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Kumipyörähallitus jättää perinnökseen ennätysmäisen korjausvelan23.9.2026 16:43:49 EEST | Tiedote

– Kuluva hallituskausi osoittaa, että Suomen väylien korjaus vaatii kertarykäysten sijaan pitkäjänteisyyttä. Perusväylänpitoon löytyi vielä alkukaudesta panoksia, mutta viimeisenä vuonnaan kumipyörähallitus leikkaa 147 miljoonaa viime vuoden rahoitustasosta ja jättää seuraajalleen jo tämän vuoden lopussa ennätysmäiseen 4,6 miljardiin nousevan korjausvelan. Suuret puheet lässähtävät kuin puhjennut rengas, sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-ryhmän vastaava, kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd.).

SDP:n Kymäläinen: Hallinto-oikeuden ratkaisu kyseenalaistaa hyvinvointialueiden rahoituksen oikeellisuuden23.9.2026 15:50:00 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen on jättänyt tänään 23.9.2026 kirjallisen kysymyksen hyvinvointialueiden arviointimenettelyistä ja rahoituksen oikeellisuudesta. Kymäläinen kysyy hallitukselta, aikooko se keskeyttää käynnissä olevat arviointimenettelyt siihen asti, kunnes hyvinvointialueiden rahoituksen perusteet ja mahdolliset rahoitusvirheet on asianmukaisesti selvitetty.

SDP:n Jani Kokko: Keski-Suomen hyvinvointialue tarvitsee nyt vakautta ja yhteistyötä23.9.2026 14:21:13 EEST | Tiedote

Keski-Suomen hyvinvointialueen entinen aluevaltuuston puheenjohtaja ja kansanedustaja Jani Kokko (sd.) on pettynyt hyvinvointialuejohtaja Piia Vuorelan päätökseen jättää tehtävänsä. Kokon mukaan johtajan vaihtuminen vain noin puoli vuotta valinnan jälkeen lisää epävarmuutta tilanteessa, jossa hyvinvointialueen pitäisi määrätietoisesti uudistaa palveluitaan ja saada taloutensa tasapainoon.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye