Snellman 75 vuotta – pienestä makkaratehtaasta merkittäväksi suomalaiseksi ruokataloksi
24.9.2026 10:00:00 EEST | Oy Snellman Ab | Tiedote
Pieni pietarsaarelainen makkaratehdas on 75 vuodessa kasvanut merkittäväksi suomalaiseksi ruokataloksi ja elintarvikekonserniksi. Terve ja hyvin hoidettu yhtiö rakentaa tulevaisuutta vahvojen juuriensa, laadun ja uudistumiskyvyn varaan.

Snellmanin tarina alkoi vuonna 1951, kun Kurt ja Lars Snellman perustivat oman makkaratehtaan, Snellmans Kött & Korv, Skatan puutalokorttelin kellaritiloihin Pietarsaaressa. Vähitellen osakkaiksi tulivat myös kolme nuorempaa veljeä, Per, Karl ja Henry. Toiminnan alkaessa yrityksellä oli kolme asiakasta.
Nyt, 75 vuotta myöhemmin, yhtiö on kasvanut merkittäväksi suomalaiseksi ruokataloksi, jonka tuotteet kuuluvat useiden tutkimusten mukaan markkinoiden luotetuimpiin. Snellman-konsernin tuotemerkkeihin kuuluvat muun muassa Herra Snellmanin korkealaatuiset suomalaiset lihatuotteet ja aterianosat, Kokkikartanon maku edellä valmistetut valmisruoat, Mr. Paninin mehevät leipätuotteet, Carolines Kökin maittavat valmisruoat ja piirakat Ruotsissa sekä MUSHin lemmikkien raakaruoan. Yhtiö työllistää yli 2 000 työntekijää, sillä on kaksi kotimarkkinaa, tuotantoa kolmessa maassa ja vientiä useisiin maihin.
Perheyrityksen voima
Snellman-konserni on edelleen täysin perheomisteinen. Yhtiöllä on nykyisin yli 500 omistajaa neljässä sukupolvessa. Perustajasukupolven Per, Karl ja Henry Snellman kuvaavat yhtiön tarinaa näin:
-Alkuperäinen ajatuksemme oli perustaa oma yritys, turvata perheiden toimeentulo ja valmistaa hyviä makkaroita. Toiminta on kasvanut hienoksi kokonaisuudeksi, ja toivotamme sille menestystä jatkossakin. Henkilökunnan panos on ollut ja on edelleen korvaamaton.
Elämme ajassa
Vaikka moni asia on muuttanut muotoaan vuosien saatossa, laadusta yhtiö ei ole tinkinyt. Yhtiön tuotteet tunnettiin laadusta jo 75 vuotta sitten, ja näin on edelleen.
Se on myös säilyttänyt arvonsa ja ihmisläheisen toimintatavan. Siitä kertovat muun muassa lämmin työilmapiiri ja työkaverien kunnioittaminen sekä yrityksen arvoihin kirjattu Kohtele toisia kuten toivoisit itseäsi kohdeltavan. Snellman-konsernin konsernijohtaja Markus Hellström kommentoi:
-Tunnen suurta ylpeyttä saadessani työskennellä yrityksessä, jonka vahva arvopohja, pitkäjänteisyys ja ihmisistä välittäminen näkyvät joka päivä. Nämä arvot eivät kuulu vain historiaamme, vaan ne näkyvät edelleen arjessamme, päätöksissämme ja tuotteissamme. Erityisen merkitykselliseksi tämän tekee se, että saan tehdä tätä työtä yhdessä osaavien ja hienojen työkavereiden kanssa.
Katse tulevaisuuteen
Pitkä historia on Snellman-konsernille tärkeä voimavara, mutta samalla yhtiön katse on vahvasti tulevaisuudessa. Ahkeralla työllä, ihmisläheisellä asenteella ja laadusta tinkimättä suunta on kohti tulevaisuuden mahdollisuuksia ja seuraavaa 75 vuotta. Oy Snellman Ab:n hallituksen puheenjohtaja, Kaj Fagerholm kommentoi:
-Snellmanin täyttäessä 75 vuotta yhtiö on vakaassa asemassa ja sillä on hyvät tulevaisuudennäkymät. Sen tuotemerkit ovat vahvoja, kuluttajat valitsevat yhtiön tuotteita yhä laajemmin, henkilöstö on osaavaa ja omistajat ovat sitoutuneita ja haluavat jatkaa yhtiön kehittämistä. Hallituksen puheenjohtajana tunnen yhdessä koko hallituksen kanssa suurta iloa ja ylpeyttä, mutta myös nöyryyttä, kun saamme olla mukana viemässä tätä työtä eteenpäin.
Yhtiö on jo ensimmäisen 75 vuoden aikana osoittanut kykynsä elää ajassa ja kehittyä. Tätä kykyä tarvitaan nopeasti muuttuvassa maailmassa. Snellman-konserni haluaa tulevaisuudessakin tarjota parhaita makuelämyksiä markkinoiden luotetuimmilla tuotemerkeillä.
Lisätietoja:
Markus Hellström, konsernijohtaja, Snellman-konserni, 040 7320057, markus.hellstrom@snellman.fi
Vilma Wiitakorpi Björkman, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, Snellman-konserni, 050 3080879, vilma.wiitakorpi-bjorkman@snellman.fi
Yhteyshenkilöt
Markus HellströmKonsernijohtajaSnellman-konserni
Puh:040 7320057markus.hellstrom@snellman.fiVilma Wiitakorpi-Björkmanviestintä- ja vastuullisuusjohtajaSnellman-konserni
Puh:0503080879vilma.wiitakorpi-bjorkman@snellman.fiKuvat
Snellman-konserni
Snellman-konserni on suomalainen ruokatalo, joka tarjoaa parhaita makuelämyksiä markkinoiden luotetuimmilla brändeillä. Perheyrityksenä valmistamme tuotteemme kuin itsellemme tekisimme ottaen aina huomioon ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin. Konsernilla on toimintaa Suomen ja Ruotsin lisäksi myös Isossa-Britanniassa ja viemme tuotteitamme useaan maahan. Palveluksessamme työskentelee noin 2 000 intohimoista eri alan osaajaa ja elintarvikealan ammattilaista, jotka tekevät ruokaa suurella sydämellä ja mausta tinkimättä.
www.snellmangroup.fi

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oy Snellman Ab
Asiatisk streetfood möter nordiska smaker - Snellman Sverige lanserar det nya varumärket NÔM7.9.2026 10:20:00 EEST | Pressmeddelande
Varumärket NÔM gör Snellman Sveriges produktsortiment ännu mer varierat och breddar den starkt växande svenska marknaden för färska färdigrätter.
Aasialainen katuruoka kohtaa pohjoismaisen makumaailman – Snellman Sverige lanseeraa uuden NÔM-tuotemerkin7.9.2026 10:20:00 EEST | Tiedote
NÔM-tuotemerkki monipuolistaa entisestään Snellman Sverigen tuotevalikoimaa ja laajentaa vahvassa kasvussa oleva Ruotsin tuoreiden valmisruokien markkinaa.
Asian street food meets Nordic flavours – Snellman Sverige launches a new NÔM brand7.9.2026 10:20:00 EEST | Press release
The NÔM brand makes Snellman Sverige’s product range even more varied and expands the rapidly growing Swedish market for fresh ready meals.
Snellman-koncernens 2025 hållbarhetsrapport publicerad30.3.2026 15:00:00 EEST | Nyheter
Snellman-koncernen har publicerat sin första hållbarhetsrapport.
Snellman-konsernin vuoden 2025 vastuullisuusraportti julkaistu30.3.2026 15:00:00 EEST | Uutinen
Snellman-konserni on julkaissut ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


