Publiva Oy

Tietokirja lapsille väestönsuojelusta

24.9.2026 08:34:52 EEST | Publiva Oy | Tiedote

Jaa

Lasten tietokirjassa Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus tutustutaan väestönsuojeluun. Aihe on ajankohtainen: varautumisesta ja valmistautumisesta keskustellaan nyt aktiivisesti, ja asian tärkeyteen on herätty. Kirja jaetaan syksyn aikana kaikkiin Suomen alakouluihin Väestönsuojelusäätiön ja Suomen pelastuslaitosten avustuksella.

Matti Waitisen (FT, KM, Master of Security) kirjoittamassa ja Marjo Nygårdin kuvittamassa selkokielisessä kirjassa kerrotaan muun muassa 72 tunnin kotivarasta, väestönsuojista ja niiden varusteista.
Matti Waitisen (FT, KM, Master of Security) kirjoittamassa ja Marjo Nygårdin kuvittamassa selkokielisessä kirjassa kerrotaan muun muassa 72 tunnin kotivarasta, väestönsuojista ja niiden varusteista.

Kriiseissä lapset ovat kaikkein haavoittuvimmassa asemassa. Siksi heidät on erityisen tärkeää

huomioida myös ennakolta. Lapset törmäävät huolestuttaviin uutiskuviin ja ymmärtävät, mitä heidän ympärillään puhutaan. Asioita on hyvä käsitellä yhdessä totuudenmukaisesti mutta lapsentasoisesti ja pelottelematta. Silloin lapsen ei tarvitse turvautua mielikuvitukseensa, mikä usein vain pahentaa asioita. Lapsen on hyvä tietää, että hänen ei tarvitse olla huolissaan.

Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus -kirjan tavoitteena on tiedon ja turvallisuuden tunteen lisääminen. Varautumisen ja väestönsuojelun perusteiden tuntemus auttaa lapsia ymmärtämään, miksi on tärkeää olla valmistautunut erilaisiin poikkeustilanteisiin. Tavoitteena on myös auttaa lapsia ymmärtämään, että on normaalia tuntea pelkoa, mutta samalla on tärkeää tietää, miten toimia ja pysyä rauhallisena hätätilanteessa.

Matti Waitisen (FT, KM, Master of Security) kirjoittamassa ja Marjo Nygårdin kuvittamassa selkokielisessä kirjassa kerrotaan muun muassa 72 tunnin kotivarasta, väestönsuojista ja niiden varusteista. Selviää myös, mitä arkiset pysäköintihallit, metroasemat ja ostoskeskukset kätkevätkään sisäänsä.

“Median kautta lapset ja nuoret näkevät lähes päivittäin pelottavia kuvia maailman kriisialueilta. Nämä kuvat jäävät varmasti lasten ajatuksissa vaivaamaan ja pohdituttamaan. On tärkeää, että lapsille kerrotaan pelottelemattomalla tavalla maassamme tehdystä varautumisesta ja väestönsuojelusta”, pitkään paloturvallisuuden ja väestönsuojelun parissa työskennellyt Matti Waitinen sanoo. Hän on kirjoittanut useita turvallisuusaiheisia teoksia aikuisille ja lapsille sekä kouluttaa eri-ikäisiä turvallisuusasioissa. Yhdessä lasten ja nuorten kanssa luettuna Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus voi opettaa aikuisellekin monia tärkeitä ja uusia asioita. 

Kirja jaetaan syksyn aikana kaikkiin Suomen kouluihin Väestönsuojelusäätiön ja pelastuslaitosten avustuksella. Kirja on saanut myös Selkokeskuksen myöntämän selkomerkin. Kirjan on kustantanut Lasten Keskus. Mukana yhteistyössä on ollut myös Edukustannus.

Matti Waitinen (FT, KM, Master of Security) teki työuransa Helsingin Pelastuskoulun rehtorina. Hän on työskennellyt aiemmin myös peruskoulun opettajana ja rehtorina sekä aikuiskasvattajana. Waitinen nimettiin Vuoden palomieheksi vuonna 2011, ja hän on kirjoittanut lukuisia turvallisuusaiheisia teoksia. Vuodesta 2018 lähtien hän on toiminut myös Turun yliopiston erikoistutkijana.

Marjo Nygård on Seinäjoella asuva kuvittaja ja graafikko. Hän on kuvittanut lukuisia lastenkirjoja ja oppimateriaaleja, ja hän voitti Finlandia Junior -palkinnon vuonna 2005.

MATTI WAITINEN – MARJO NYGÅRD

Palovaari ja sinisen kolmion arvoitus

ISBN 9789524132282

Lasten Keskus 2026

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Matti Waitisen (FT, KM, Master of Security) kirjoittamassa ja Marjo Nygårdin kuvittamassa selkokielisessä kirjassa kerrotaan muun muassa 72 tunnin kotivarasta, väestönsuojista ja niiden varusteista.
Matti Waitisen (FT, KM, Master of Security) kirjoittamassa ja Marjo Nygårdin kuvittamassa selkokielisessä kirjassa kerrotaan muun muassa 72 tunnin kotivarasta, väestönsuojista ja niiden varusteista.
Lataa
Lasten Keskus
Lataa
Lataa

Lasten Keskus

Lasten Keskus tunnetaan korkealaatuisista lastenkirjoista, joilla tuetaan lapsen hyvää elämää ja kasvua sekä varhaiskasvatuksen ammattilaisia heidän työssään. Lasten Keskus on julkaissut kirjoja vuodesta 1974.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Publiva Oy

ELINTÄRKEISTÄ PÖLYTTÄJISTÄ ELÄMYKSELLINEN NÄYTTELY SEKÄ UUDENTYYPPINEN LASTEN TIETOKIRJA12.5.2026 08:09:00 EEST | Tiedote

TIEDOTE JA KUTSU TOIMITTAJILLE SEKÄ KUTSUVIERAILLE Tervetuloa Pölyttäjien kirjo -näyttelyn avajaisiin sekä Pölyttäjien kirjo -kirjan julkistustilaisuuteen Luonnontieteelliseen museoon (Pohjoinen Rautatiekatu 13, Helsinki) keskiviikkona 20.5.2026 klo 18.00. Tilaisuuden avaa tohtori Jenni Haukio, minkä jälkeen on muun ohjelman ja virvokkeiden ohessa mahdollisuus tutustua näyttelyyn ja kirjaan. Ilmoittaudu tästä.

Tuomas Enbuske ja Ville Kormilainen: Raakaa puhetta uskosta ja elämästä3.3.2026 07:05:00 EET | Tiedote

Pitääkö usko kuorruttaa vakavilla virsillä ja suitsukkeiden tuoksulla vai reippaalla popmusiikilla ja käsien heiluttelulla? Haiseeko vanhoissa kirkoissa menneiden sukupolvien synnit? Miksi Villen pappeus tuntuu Tuomaksesta jotenkin ”kuumalta”? Aikoinaan Seiskan toimittajana työskennellyt Ville kuului niihin, joita julkkisbileissä ollut Tuomas parhaansa mukaan vältteli. Nyt hän kuulemma tunnustaisi Villelle pahimmatkin syntinsä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye