Itäkeskuksen metroaseman ilme kirkastui
24.9.2026 09:13:15 EEST | Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy | Tiedote
Itäkeskuksen metroaseman ja bussiterminaalin kunnostushankkeessa varmistettiin teknisten laitteiden toimintavarmuus ja aseman ja sen ympäristön viihtyisyys tuleviksi vuosiksi.

Kunnostetun Itäkeskuksen metroaseman ja bussiterminaalin lasit kiiltävät ja punaiset bussikatokset ovat saaneet tuoreen pinnan. Myös uudet valaisimet tuovat piristystä yli 40 vuotta vanhalle asemalle. Itäkeskuksen metroaseman ja sen ympäristön kunnostamisen tavoitteena oli parantaa aseman viihtyisyyttä ja toimintavarmuutta kustannustehokkaasti ennen tulevaisuudessa toteutettavaa metroaseman laajempaa korjaus- ja uudistushanketta.
Kunnostus aloitettiin kattojen vesieristeiden uusimisella, jonka jälkeen siirryttiin sisätiloihin ja lippuhallien julkisivuihin. Pintoja, laseja, valaistusta ja opasteita saneerattiin ja uusittiin. Lippuhallit saivat uudet valaisimet ja työt jatkuvat edelleen turvallisuusjärjestelmien uusimisella. Matkustajiin kenties eniten vaikuttivat aseman liukuportaiden kunnostukset ja uusimiset, kun liukuportaat olivat pois käytöstä yksi kerrallaan.
Rengastelineet vaihtoon
Bussiterminaalin katoksia ja piha-aluetta lippuhallin ympäristössä kunnostettiin kesällä. Pysäkeille saatiin myös uudet penkit. Istutusaltaat on uusittu ja niihin on saatu uudet istutukset.
Vanhat pyöräkatokset kunnostettiin ja maalattiin samalla sävyllä kuin Bussiterminaalin katokset. Pyöräkatosten vanhentuneet rengastelineet vaihdettiin runkolukituksen mahdollistaviin kaaritelineisiin. Kaaritelineitä lisättiin lippuhallin länsiseinustalle sekä Asiakkaankadun kevyenliikenteen sillan päähän, josta myös poistettiin vanhentuneet rengastelineet.
Itäkeskuksen tulossa uusi joukkoliikenneterminaali
Tulevaisuudessa suunniteltu laajamittainen aseman uudistushanke halutaan toteuttaa osana Itäkeskuksen alueen laajempaa kehitystä. Itäkeskuksen uuden joukkoliikenneterminaalin suunnittelusta on käynnissä arkkitehtuurikilpailu. Kilpailun rinnalla järjestetään karkkitehtuurikilpailu, jossa lapset ja nuoret pääsevät saman suunnittelutehtävän pariin. Joukkoliikenneterminaalin arkkitehtuurikilpailun järjestävät Helsingin kaupunki, Kaupunkiliikenne Oy ja Helsingin kaupungin liikenneliikelaitos (HKL) yhteistyössä Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n kanssa. Karkkitehtuurikilpailun järjestää Helsingin kaupunki yhteistyössä Kaupunkiliikenne Oy:n ja Lasten ja nuorten arkkitehtuurikoulu Arkin kanssa.
Yhteyshenkilöt
Ari RantamaaKaupunkiliikenne Oy, projektipäällikkö, Itäkeskuksen metroasemahanke
Puh:040 610 8796ari.rantamaa@kaupunkiliikenne.fiKuvat





Me Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy:ssä mahdollistamme pääkaupunkiseudun kestävän kasvun rakentamalla tulevaisuuden raideverkostokaupunkia ja pitämällä sen liikkeessä. Vastaamme joukkoliikenneinfran rakentamisesta sekä metrojunien ja raitiovaunujen liikennöinnistä, kunnossapidosta ja kehittämisestä laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Järjestämme kaupunkipyöräpalvelun ja liikennöimme Suomenlinnan lauttoja tytäryhtiömme kautta. Kannamme vastuun koko toimintamme elinkaaren päästöistä ja teemme valintoja, jotka muuttavat koko alan toimintaa, koska haluamme olla kestävien kaupunkien paras liikuttaja ja kehittäjä ̶ nyt ja tulevaisuudessa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenne Oy
Finnoon metroaseman Meritien sisäänkäynnille avautuu uusi kulkureitti 1.10.202616.9.2026 14:03:48 EEST | Tiedote
Finnoon Meritien sisäänkäynnillä avautuu uusi kulkuyhteys torstaina 1.10.2026. Sisäänkäynnin viimeistelytyöt sekä Meritien katu-urakan työt jatkuvat syyskuun loppuun saakka, minkä jälkeen metroaseman uusi kulkureitti voidaan ottaa käyttöön.
Sörnäisten rantatien suljetut kaistat Kalasatamassa palaavat käyttöön 9.9.7.9.2026 14:17:31 EEST | Tiedote
Tynnyrintekijänkadun ja Sörnäisten rantatien liikennejärjestelyt Kalasatamassa puretaan ja suljetut kaistat palaavat autoilijoiden käyttöön keskiviikkona 9.9.2026. Tynnyrintekijänkadun länsipuolen tilapäinen pyöräkaista katkaistaan noin puolivälistä Tynnyrintekijänkatua Lautatarhankadun suuntaan.
Korjaus: Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat (linkit lisätty)2.9.2026 12:50:27 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Liikenne palaa Malminkartanon juna-asemalle 7.9. – perusparannustyöt jatkuvat2.9.2026 12:39:13 EEST | Tiedote
Junaliikenne palaa Malminkartanoon maanantaina 7.9. harvennetulla vuorovälillä ja vain raiteella 1 sunnuntaihin 4.10. asti. Molemmat laiturit saadaan matkustajakäyttöön 5.10. alkaen, jolloin myös liikenne palautuu normaaliksi.
Itäväylällä Kalasatamassa otetaan käyttöön kaksikaistainen liikenne keskustaan27.8.2026 14:23:53 EEST | Tiedote
Itäväylälle Kalasatamassa palaa kaksikaistainen liikenne, kun väliaikainen uusi ajokaista keskustan suuntaan otetaan käyttöön 30. - 31.8.2026 välisenä yönä. Itäväylällä on ollut kesän ajan yksi ajokaista poissa käytöstä Junatien sillan rakennustöiden vuoksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme