Kauppakamarikysely: Osaajia tarvitaan nyt teollisuudessa ja rakennusalalla – tekijöistä on jo pulaa
24.9.2026 15:00:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Osaavan työvoiman tarve, rekrytointiaikeet ja osaajapula ovat keskittymässä erityisesti teollisuuden ja rakentamisen pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, selviää Kauppakamarikyselystä. Keskuskauppakamari peräänkuuluttaa joustavia polkuja osaamisen kehittämiseen, jotta osaaminen ei muodostu kasvun pullonkaulaksi.

Kauppakamarien kyselyyn vastanneista rakennusalan keskisuurista yrityksistä 60 prosenttia arvioi rekrytointitarpeen kasvavan seuraavien 6 kuukauden aikana, kun esimerkiksi kaupan- ja palvelualojen mikroyrityksistä näin vastasi vain neljännes.
“Myönteiset rekrytointinäkymät kielivät siitä, että pitkään jäissä olleella rakennusalalla uskotaan vihdoin piristymiseen.”
Voimakkaimmat rekrytointiodotukset löytyvät tällä hetkellä teollisuuden ja rakentamisen pienistä ja keskisuurista yrityksistä, joissa myös osaajapula rajoittaa kasvua muuta yrityskenttää useammin. Kauppakamarien osaajakyselyn tulosten perusteella yrityksillä on pula erityisesti oikeanlaisista ammattiosaajista.
”Rekrytointitarve ja pula sopivista osaajista kohdistuvat nyt samoihin yrityksiin. Työllisyys on vihdoin kohentumassa, ja meidän on varmistettava, ettei osaajapulasta synny uutta kasvun näkymätöntä jarrua”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Yritysten eniten tarvitsemat osaajat löytyvät edelleen ammatillisen koulutuksen suorittaneiden joukosta. Kyselyn perusteella pula kohdistuu erityisesti sähkö- ja automaatioalan osaajiin, asentajiin, hitsaajiin, koneistajiin, rakennusalan työnjohtajiin sekä muihin käytännön ammattiosaamista edellyttäviin tehtäviin. Ammattiosaajien saatavuus on edelleen yksi yritysten merkittävimmistä kilpailukykyhaasteista, eikä ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden osaaminen aina vastaa yritysten tarpeita. Valtaosa yrityksistä (80 prosenttia) myös kokee, että nuorten osaamistaso ja valmiudet haastavat yrityksen kilpailukykyä tulevina vuosina.
“Pitkään jatkunut PISA-syöksy ei ole vain koulun murhe, vaan osaamistason lasku näkyy jo siinä, kuinka yritykset Suomessa voivat menestyä ja kasvaa.”
Pulkkisen mukaan moni näyttää edelleen ajattelevan, että Suomen työmarkkinoiden suurin kysymys olisi korkeakoulutettujen asiantuntijoiden saatavuus.
”Kyselyn perusteella yritysten suurin huoli liittyy kuitenkin tällä hetkellä vahvaa ammatillista osaamista vaativiin tehtäviin. Juuri niihin tehtäviin kohdistuvat sekä kovimmat rekrytointitarpeet että suurimmat työvoiman saatavuusongelmat", sanoo Suvi Pulkkinen.
Tekoäly on jo parantanut tuottavuutta
Kyselyn mukaan digitalisaatio, automaatio ja tekoäly ovat jo muuttaneet yritysten henkilöstötarpeita. Vaikutukset näkyvät erityisesti suuryrityksissä sekä osassa kaupan ja palvelualojen yrityksiä, joissa hallinnollisten ja rutiininomaisten asiantuntijatehtävien tarve on vähentynyt. Suuryrityksistä 74 prosenttia sanoo työn tuottavuuden parantuneen. Erityisesti palvelualojen vastanneista yrityksistä 25 prosenttia kertoo, että ne ovat voineet vähentää suorittavaa työtä ja 47 prosenttia vastaajista sanoo hallintoon menevän ajan vähentyneen.
Tuottavuuden paraneminen ei kuitenkaan toistaiseksi näy siinä, että yritykset vastaavasti laajentaisivat liiketoimintaansa ja loisivat uusia työpaikkoja.
"Tekoäly muuttaa työn tekemisen tapoja, mutta se ei poista tarvetta osaaville ihmisille. Päinvastoin: yrityksissä kasvaa kysyntä työntekijöille, jotka osaavat hyödyntää uusia teknologioita tuotannossa, kunnossapidossa, rakentamisessa ja muissa käytännön työtehtävissä", Pulkkinen sanoo.
Ammatillisen koulutuksen laatu ratkaisee
Kauppakamarikyselyn tulokset lähettävät päättäjille selvän viestin: työvoiman kohtaanto-ongelman eli työnhakijoiden ja avointen paikkojen välisen vinouman ratkaisemisessa huomio on suunnattava entistä vahvemmin ammatilliseen osaamiseen ja työelämän tarpeisiin vastaaviin, joustaviin koulutusmahdollisuuksiin.
Pulkkisen mukaan ammatillisen koulutuksen laadusta on pidettävä kiinni ja sitä on vahvistettava myös julkisen talouden paineissa.
”Suomi tarvitsee myös nykyistä enemmän työvoiman tarpeista kumpuavia täsmä- ja muuntokoulutuksia, joiden avulla työntekijät voivat siirtyä nopeasti tehtävistä ja aloilta toisille. Työmarkkinoiden muutos vauhdittuu tekoälyn myötä, joten myös osaamisen päivittämisen on nopeuduttava", Pulkkinen sanoo.
Hänen mukaansa Suomen kilpailukyky riippuu yhä enemmän siitä, kuinka tehokkaasti koulutusjärjestelmä pystyy vastaamaan yritysten muuttuviin osaamistarpeisiin.
”Työtä olisi tarjolla ja työllisyydessä on piristymisen merkkejä, mutta tekijät ja työpaikat eivät aina kohtaa. Siksi päättäjien on varmistettava, että osaaminen liikkuu yhtä joustavasti kuin työmarkkinat muuttuvat”, Pulkkinen sanoo.
Kauppakamarien osaajakysely tehtiin 17.8.-23.8.2026 ja siihen vastasi 885 yritystä eri toimialoilta eri puolilta Suomea. Vastaajajoukko koostui pääosin pienistä ja keskisuurista yrityksistä. Eniten vastauksia kyselyyn saatiin palvelualan yrityksistä. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Helsingin seudun, Hämeen, Keski-Suomen, Kuopion alueen, Kymenlaakson, Lapin, Länsi-Uudenmaan, Oulun, Pohjois-Karjalan, Rauman, Riihimäen-Hyvinkään, Satakunnan, Tampereen ja Turun kauppakamarien sekä Ålands handelskammare jäsenyrityksiltä. Kyselyyn on voinut vastata yhden kerran jäsenyritystä kohden.
Yhteyshenkilöt
Suvi PulkkinenJohtava asiantuntija, osaaminen ja maahanmuutto
Puh:050 404 1810suvi.pulkkinen@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Keskuskauppakamari: Yhteisöveron alentaminen mahdollistaa kasvun – ”Hyvän kierre syntyy, kun yritykset uskaltavat kasvaa”22.9.2026 09:36:46 EEST | Tiedote
Yhteisöveron alentaminen on yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen talouskasvua, lisätä investointeja ja parantaa kilpailukykyä kansainvälisessä kilpailussa.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työmarkkinoilta vihdoin valonpilkahduksia – ”On syytä juhlia”22.9.2026 08:52:52 EEST | Tiedote
Suomen työmarkkinoilta saatiin aamulla pitkästä aikaa myönteisempiä uutisia.
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme