Vasemmistoliitto

Pia Lohikoski: Siviilipalveluksen kestoa on lyhennettävä

24.9.2026 14:48:22 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Hallitus uudistaa siviilipalveluslakia. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mielestä uudistuksen yhteydessä siviilipalveluksen rangaistusluonteista kestoa olisi lyhennettävä. 

Kuva: Outi Neuvonen

–  Siviilipalvelus kestää 347 vuorokautta, kun taas valtaosa varusmiehistä palvelee lyhimmän mahdollisen ajan eli 165 vuorokautta. Siviilipalvelus on siis kestoltaan yli tuplasti pidempi, Lohikoski sanoo.

– YK:n ihmisoikeuselimet ja ihmisoikeusjärjestöt pitävät nykyistä siviilipalvelusaikaa rangaistusluontoisena. Tähän on saatava muutos.

Lohikosken mukaan on käsittämätöntä, että kun Työ- ja elinkeinoministeriö asetti työryhmän valmistelemaan siviilipalveluslakiin muutoksia, ei työryhmään otettu mukaan siviilipalvelusvelvollisia edustavaa Aseistakieltäytyjäliittoa (AKL).

– Ehdotettuja lakimuutoksia ei siis ole tehty siviilipalvelusvelvollisten näkökulmasta, ja sen kyllä huomaa: siviilipalvelusta on lähdetty viemään väärään suuntaan.

Siviilipalvelusjärjestelmä on luotu vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille soveltuvaksi palvelusmuodoksi. Nyt siviilipalvelus ollaan kuitenkin kytkemässä tiiviimmin kokonaisturvallisuuteen ja yhteiskunnan varautumiseen. 

– Epäsuorasti asevoimia tai sotilaallista valmistautumista tukeva palvelus on vastoin monien aseistakieltäytyjien vakaumusta. Siviilipalveluksen on säilyttävä sisältönsä puolesta vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille sopivana palvelusmuotona, Lohikoski sanoo.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye