Kokoomuksen Jäntti SDP:lle: Millä rahoitatte tämänkin uuden menon?
24.9.2026 15:00:56 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Aleksi Jäntti vaatii SDP:tä kertomaan, millä rahalla se taittaisi väyläverkon korjausvelan kasvun. SDP:n liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenet arvostelevat tienpitoa, mutta oma vaihtoehto loistaa poissaolollaan.

– SDP puhuu kuin valtion kassassa olisi rajattomasti rahaa ja vain hallituksen ilkeys estäisi käyttämästä sitä. Jos vaatii satojen miljoonien vuosittaisia lisäpanostuksia, pöytään pitää lyödä myös laskelma. Mitä veroja korotetaan, mistä leikataan vai otetaanko lisää velkaa, Jäntti kysyy.
– Yhteisöveron korottamisesta saatava 800 miljoonaa ei monistu sillä, että se luvataan aina uuteen tarkoitukseen. Kuinka paljon siitä on SDP:n laskelmissa enää jäljellä teiden korjaamiseen?
Jäntti muistuttaa, että vuosina 2024–2027 päällystetään 11 000 kilometriä uutta asfalttia. Tänä vuonna päällystysmäärä nousee jo yli 9 000 kilometriin. Se on merkittävä määrä, mikä mahdollistui hallituksen korjausvelan torjuntaohjelmalla, jolla korjausvelan kasvu saatiin jo kertaalleen hallituskaudella lähes pysäytettyä.
– Korjausvelka on todellinen ongelma, ja sen pysyvä taittaminen vaatii lisää ratkaisuja. Hallitus on kuitenkin osoittanut korjauksiin satoja miljoonia euroja vaikeassa taloustilanteessa.
Jäntin mukaan toimivat tiet turvaavat suomalaisten vapautta asua, tehdä työtä ja yrittää eri puolilla maata. Niiden kunnossapito ansaitsee uskottavat päätökset.
– SDP ei voi yhtä aikaa moittia velkaantumista ja tarjota jokaiseen ongelmaan lisää menoja kertomatta, mistä rahat tulevat. Kuopat täyttyvät vain sillä rahalla, mikä on olemassa, Jäntti päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Aleksi JänttiKansanedustaja
Pirkanmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Autto: SDP:n Timo Harakka levittää vääriä väitteitä Israelista ja Häkkäsestä24.9.2026 15:17:29 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto tyrmää SDP:n kansanedustaja Timo Harakan Facebook-päivityksen, jossa tämä arvosteli puolustusministeri Antti Häkkäsen virkamatkaa Israeliin.
Kokoomuksen Heikkinen: SDP ja keskusta löysivät toisensa yrittäjän lompakolta24.9.2026 09:47:52 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin veropaneelissa SDP ja keskusta löysivät yhteisymmärryksen monista veronkorotuksista. Keskustalla ja SDP:llä on sama suunta – se on yrittäjän lompakkoa kohti. Tämä osoittaa kokoomuksen kansanedustajan ja verojaoston puheenjohtajan Janne Heikkisen mielestä, miten kauas keskusta on ajautunut yrittäjäjuuriltaan.
Kokoomuksen Kilpi: Päällystämme asfalttia yli neljänneksen maapallon ympärysmitasta23.9.2026 17:19:17 EEST | Tiedote
Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, kansanedustaja Marko Kilpi iloitsee hallituskauden panostuksista tiestön kunnossapitoon. Hallituskauden aikana maanteitä päällystetään arviolta noin 11 000 kilometriä. Matka vastaa yli neljännestä maapallon ympärysmitasta.
Lindberg kysyy vihreiltä ja vasemmistoliitolta: Miten Daavidin lingon huolto ja päivitykset turvataan?23.9.2026 13:40:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja entinen Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg nostaa esiin käytännön kysymyksen vihreiden ja vasemmistoliiton arvosteltua puolustusministeri Antti Häkkäsen Israelin-vierailua: miten Suomen kriittisen ilmatorjuntajärjestelmän toimitukset, päivitykset ja huoltovarmuus niiden mielestä pitäisi turvata?
Kokoomuksen Risikko: Poliisin varoitus nuorten äärioikeistoradikalisoitumisesta on otettava vakavasti23.9.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko on huolissaan Sisä-Suomen poliisin havainnoista nuorten radikalisoitumisesta äärioikeistolaiseen väkivaltaiseen ekstremismiin. Risikko toivoo sisäministeri Mari Rantaselta arviota tilanteesta ja toimia, joilla nuorten houkuttelu ja osallistuminen väkivaltaiseen toimintaan voidaan estää.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme