SDP EDUSKUNTA

SDP:n Seppo Eskelinen: Hallitus kääntää suomalaisten hädälle selkänsä

24.9.2026 17:22:37 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

-Hallituksen puheen ja teot eivät kohtaa, kun se kääntää selkänsä perheiden hädälle ja jättää käyttämättä nopeat keinot ihmisten tilanteen helpottamiseksi, kun arjen kustannukset ovat kovassa nousussa, sanoo kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd).

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

-SDP on esittänyt neljää helposti ja nopeasti käyttöön otettavaa sekä kohtuuhintaista keinoa, joilla voidaan parantaa ihmisten toimeentuloa arjessa, mutta nämä eivät näytä hallitukselle kelpaavan, Eskelinen jatkaa.  

Pitkä työmatka vie ison osan työntekijän palkkapussista. Joten nyt tulisi korottaa työmatkakuluvähennystä tuntuvasti, jotta työmatkan jälkeen jää rahaa ruokaan. Työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien palautus tekisi osa-aikaisesta ja lyhytkestoistakin työstä kannattavaa.

Terveys on huono säästökohde. Terveydenhuollon asiakasmaksujen jättikorotuksia tulee kohtuullistaa, jotta hoitoon pääsee ajoissa ja ongelmat eivät pahene. Kotitalousvähennystä hoiva- ja hoitotyön osalta tulee korottaa, jotta perheet saavat helpotusta arkeensa ja pienyrittäjät ympäri maan töitä.

-Pääministeri on sanonut etsivänsä pientäkin helpotusta ihmisten arkeen. SDP on tarjonnut neljä konkreettista keinoa. Löytyykö hallitukselta tahtoa tarttua näihin, Eskelinen päättää. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan oppositio: Ministeri Partasen mukaan kotihoidon tuen Norjan malli ei koske suomalaisia – hallituksen esityksen vastaisesti puhunut ministeri Partanen on selityksen velkaa sote-valiokunnalle24.9.2026 15:42:02 EEST | Tiedote

Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) sanoi keskiviikkona 23.9. eduskunnassa, että hallituksen kotihoidon tuen ns. Norjan malli ei koske Suomen kansalaisia. Hallituksen omassa esityksessä todetaan kuitenkin, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi yhtäläisesti Suomen ja ulkomaan kansalaisia. Esityksessä todetaan lisäksi, että muutos ulottuu myös paluumuuttajiin, jotka ovat asuneet Suomessa ennen paluutaan vain lapsena.

SDP:n Joona Räsänen: Autoilijoilla ei ole aikaa odotella hallituksen käsienheiluttelua ja jahkailua24.9.2026 12:09:38 EEST | Tiedote

"Ennen viime eduskuntavaaleja hallituspuolueet lupasivat autoilijoille kuun taivaalta, mutta nyt kun autoilijoiden hätä on suuri, niin hallitus keskittyy käsienheilutteluun ja julkisuudessa miekkailuun. Perussuomalaisten ratkaisu on varmaankin uuden kansalaisaloitteen laatiminen ”euron bensasta”. Hallituksen jahkailu ei auta autoilijoita kohenneiden pumppuhintojen kanssa", ärähtää valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallitus vaarantaa lapsiperheiden matalan kynnyksen tuen23.9.2026 17:40:49 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa on huolissaan kasvatus- ja perheneuvoloiden asemasta, kun hallitus leikkaa sosiaalipalveluista ja keventää sosiaalihuoltolain sääntelyä. Kasvatus- ja perheneuvonta poistetaan sosiaalihuoltolaista omana nimettynä palvelunaan ja yhdistetään uuteen lapsiperheiden tuen palveluun. Kun samaan aikaan hyvinvointialueiden rahoitusta leikataan, vaarana on, että palveluja karsitaan ja perheet joutuvat odottamaan apua pidempään.

Liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-edustajat: Kumipyörähallitus jättää perinnökseen ennätysmäisen korjausvelan23.9.2026 16:43:49 EEST | Tiedote

– Kuluva hallituskausi osoittaa, että Suomen väylien korjaus vaatii kertarykäysten sijaan pitkäjänteisyyttä. Perusväylänpitoon löytyi vielä alkukaudesta panoksia, mutta viimeisenä vuonnaan kumipyörähallitus leikkaa 147 miljoonaa viime vuoden rahoitustasosta ja jättää seuraajalleen jo tämän vuoden lopussa ennätysmäiseen 4,6 miljardiin nousevan korjausvelan. Suuret puheet lässähtävät kuin puhjennut rengas, sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan sd-ryhmän vastaava, kansanedustaja Seppo Eskelinen (sd.).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye