Skope ry

Tiedepääomaan ja koulutukseen satsaaminen kannattaa: avoimia materiaaleja julki

25.9.2026 08:37:28 EEST | Skope ry | Tiedote

Jaa

Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama FINSCI-hanke julkaisee kaikille avoimesti saataville tutkimukseensa perustuvia tuloksia, menetelmiä ja sisältöjä. Syyskuussa päättyvä hanke kartoitti suomalaisen tiedepääoman tilaa, sen hyötyjä ja vaikutuksia, sekä tietoon perustuvan päätöksenteon mekanismeja monitieteisellä otteella. Hankkeessa kehitettiin ja tutkittiin myös menetelmiä tiedepääoman kartuttamiseen sekä oppilaitoksissa että vapaa-ajalla, sekä turhien esteiden poistamiseen tieteeseen osallistumisen tieltä.

FINSCI-hankkeen konsortiojohtajana on toiminut Turun yliopiston psykologian professori Johanna Kaakinen.
FINSCI-hankkeen konsortiojohtajana on toiminut Turun yliopiston psykologian professori Johanna Kaakinen.

“FINSCI-hanke perustettiin, koska nykymaailmassa tieto on pirstaloitunutta, elämään vaikuttavat ilmiöt yhä monimutkaisempia, ja yksilön on usein vaikeaa tietää, mihin tietoon voi luottaa ja mihin ei. Samalla koulutus eriytyy eli suomalaisilla ei ole samanlaisia lähtökohtia tiedelukutaitoon,” kuvaa hankkeen johtaja, professori Johanna Kaakinen.

Tiedepääoma valittiin hankkeen kiintopisteeksi, koska käsite tarjosi keinon tutkia, miten pääsy luotettavan tiedon äärelle ja mahdollisuudet sen hyödyntämiseen suomalaisten kesken jakautuvat, ja mikä näihin voi vaikuttaa. Maailmalla tuttua käsitettä ei oltu myöskään Suomessa vielä tutkittu.

FINSCI-hankkeen tutkimustulosten mukaan Suomessa aikuisten tiedepääoma koostuu neljästä osa-alueesta: Tieteeseen liittyvät asenteet, oma tiedeidentiteetti, vapaa-ajan tieteeseen liittyvä toiminta sekä lapsuudessa koettu kannustus. Tiedepääoma rakentuu vahvasti koulutuksen myötä: nuoremmilla, korkeasti koulutetuilla ihmisillä, joilla on korkeasti koulutetut vanhemmat, oli todennäköisemmin enemmän tiedepääomaa.

FINSCI-hankkeen väestökyselyn pohjalta kehitetty suomalaisen tiedepääoman malli.

Tutkimuksissa selvisi lisäksi, että tiedepääoma on yhteydessä tiedonkäsittelyn taitoihin ja taipumuksiin. Tiedepääoman eri osa-alueet selittivät sitä, kuinka helposti ihminen haksahtaa epäluotettavaan tietoon, kuinka paljon päättelyssä sortuu peukalosääntöihin tai ajattelun oikopolkuihin ja myös siihen, kuinka hyvin ymmärtää todennäköisyyksiä.

“Tiedepääomalla on siis väliä, jos halutaan tehdä järkeviä tietoon perustuvia päätöksiä. On kuitenkin tärkeää huomata, että se on muutakin kuin tiedeosaamista. Meistä se oli pysäyttävä tulos, että aikuiset edelleen muistavat, kuinka huoltajat ja kasvattajat ovat heitä lapsina tieteen pariin kannustaneet. Tämä voi näkyä siinä miten rohkenee tutkittua tietoa ja tieteen menetelmiä omassa elämässään hyödyntää!” Kaakinen innostuu.

Tiedepääomaa voi kartuttaa läpi elämän koulun lisäksi vapaa-ajalla, harrastuksissa ja sosiaalisissa verkostoissa. Hankkeen tiedekeskustyötä koskevissa tutkimuksissa on selvitetty ja kehitetty erilaisia keinoja poistaa turhia esteitä tieteen maailmaan osallistumiseen. Tämä johti tiedeosallisuuden käsitteen tuomiseen ja sovittamiseen suomalaiseen kontekstiin.

Katse kääntyy siis myös tieteentekijöihin ja tieteellisiin instituutioihin.

“Tiede koetaan välillä poissulkevaksi. Kuitenkin tiede on meidän ihmisten yhteinen keksintö ja kaikilla on oikeus hyötyä siitä. Olemme halunneet selvittää, minkälainen vuorovaikutus tieteen parissa tekisi siitä paremmin mukaan kutsuvaa,” kertoo hankkeen vuorovaikutusvastaava Katri Saarikivi.

Nyt hankkeen päättyessä näyttää siltä, että tiedelukutaito on yhä tärkeämpää. Monet ovat huolissaan yhteiskunnallisen luottamuksen rapautumisesta ja polarisaation ja informaatiovaikuttamisen lisääntymisestä.

“Luotettavan tiedon äärelle pääsy, sekä keinot arvioida tietoa ja käyttää sitä omaa elämää koskevassa päätöksenteossa ovat myös kognitiivisen turvallisuuden ytimessä,” toteaa Kaakinen.

Vaikka hanke päättyy, ovat sen tutkimukseen perustuvat tuotokset avoimesti saatavilla, ja niiden levittämiseen keskittyviä tapahtumia on tarjolla pitkälle loppuvuoteen.

FINSCIn oppimateriaalit, jotka tukevat tiedepääomaa ja tiedelukutaitoa, ovat kansallisen opetussuunnitelman mukaisia ja helposti sovellettavissa koko perheen yhteiseen toimintaan. Hankkeen kumppanikirjastojen kanssa yhdessä kehitetty Vipuset-korttipeli haastaa puolestaan bongaamaan erilaisia vaikuttamisyrityksiä tavallisista arjen tekstinpätkistä.

Kaikki hankkeen materiaalit tulevat syksyn kuluessa avoimesti saataville osoitteeseen: https://www.utu.fi/fi/yliopisto/tutkimus/finsci

Vipuset -peli lähetetään keskustakirjastoihin.

FINSCI:n tutkimustuloksista pääsee kuulemaan lisää Turun kaupunginkirjastolla järjestettävässä, kaikille avoimessa Studia Generalia -luentosarjassa. Luennot tapahtuvat torstaisin 24.9.-15.10.2026, klo 18-19, ja aiheisiin kuuluvat suomalaisen tiedepääoman ohella salaliittojen psykologia, tiedelukutaito sekä tieteen kytkeytyminen perheiden arkeen, oppimiseen ja yhteiskuntaan. Tapahtumasivu: https://www.finsci.fi/tapahtumat/studiageneralia

Helsingin keskustakirjasto Oodissa järjestetään 26.9. Mitä iloa -tiedenäyttely, jossa kokeillaan, voisiko tiede aiheuttaa ihmisille puhdasta iloa. Näyttelyn pääosassa on FINSCIn tiedeviestintäkilpailun voittajakaksikon, Antti ja Essi Salorannan interaktiivinen kokemus: Piirrä puheellasi! Esillä on myös FINSCIn materiaaleja, sekä aiempien vuorovaikutustempausten antia. Tapahtumasivu: https://www.finsci.fi/tapahtumat/mita-iloa--tiedenayttely


Fostering Finnish Science Capital (FINSCI) -hanketta (2020-2026)
rahoitti Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen neuvosto. Hanketta koordinoi Turun yliopisto ja siinä olivat mukana Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot, Tiedekeskus Heureka, Suomen tiedekeskukset ry sekä Skope ry. Lisätietoa hankkeesta saa osoitteesta
www.finsci.fi ja https://shor.ty.fi/finsci. Kuvitus ja hankkeen graafinen ilme: Ossi Pirkonen

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Vuorovaikutusvastaava Katri Saarikivi
Skope ry
katri.saarikivi@skope.fi

Kuvat

FINSCI-hankkeen konsortiojohtajana on toiminut Turun yliopiston psykologian professori Johanna Kaakinen.
FINSCI-hankkeen konsortiojohtajana on toiminut Turun yliopiston psykologian professori Johanna Kaakinen.
Lataa
FINSCI-hankkeen väestökyselyn pohjalta kehitetty suomalaisen tiedepääoman malli.
FINSCI-hankkeen väestökyselyn pohjalta kehitetty suomalaisen tiedepääoman malli.
Lataa
Vipuset -peli lähetetään keskustakirjastoihin.
Vipuset -peli lähetetään keskustakirjastoihin.
Lataa

Linkit

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye