Muhkea Eurojackpot-voitto oululaiselle työporukalle: ”Ihan parasta oli voittaa yhdessä”
25.9.2026 09:35:24 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Eurojackpotin yli 200 000 euron porukkavoitto osui oululaiselle työporukalle. Porukan vetäjä ja jäsen kertoivat Veikkauksen onnittelupuhelussa, miltä tuntuu voittaa yhteisellä porukalla ja miksi porukka pelaa viikoittain eri numeroilla.

Eurojackpotin kierroksen 38/2026 tiistaiarvonnassa tuli 5+0-osuma Suomeen. 209 622 voitto napsahti oululaiselle työporukalle, jossa oli mukana yhdeksän henkilöä.
- On tämä hämmentävää, että voitto osui juuri meidän porukallemme. Söimme heti keskiviikkona töissä kakkua tämän yhteisen salaisuutemme kunniaksi. Kyllä siellä hypittiin, halattiin ja kiljuttiin, vaikka yritettiin sitten kyllä pitää naamat myös peruslukemilla, etteivät aivan kaikki saisi tätä tietää, nauraa yksi porukan jäsenistä muutamia päiviä voiton paljastumisen jälkeen.
Hieman yli 200 000 euron voitto paljastui porukan jäsenille pikkuhiljaa.
- Yksi meistä oli varhain keskiviikkoaamuna lukenut iltapäivälehden sivuilta, että muhkea voitto Ouluun yhdeksänhenkiselle porukalle. Hän oli sitä sitten ynnäillyt, että hetkinen, meitähän on yhdeksän ja oli sitten mennyt Veikkauksen sovelluksesta katsomaan asiaa, porukan jäsen kertaa.
Tieto voitosta lähti leviämään nopeasti koko porukalle.
- Aamulla WhatsApissa oli varmaan yli 50 viestiä tullut meidän ryhmään, kertoo Oulun seudulta oleva nainen, joka toimii porukan vetäjänä.
Voittosummakin herätti kummastusta.
- Joku oli luullut, että voitto oli 23 euroa. Yleensä on tullut vain muutamien eurojen voittoa, joten ei se ihme ole, että jokaiselle tullut reilu 23 000 euron voitto ei heti iskostunut tajuntaan, porukan jäsen kertoo.
Millaista on voittaa porukassa?
Oululaiset työkaverit ovat pelanneet vasta alle vuoden verran porukalla. Alkunsa porukka sai työpaikan kahvipöydässä.
- Siinä joskus juteltiin, että pitäisikö tämmöinen porukka perustaa, kun taisi olla juuri silloin joku jättipotti päävoittona. Pohdimme, että mikä peli se voisi olla ja Eurojackpottiin päädyttiin. Vähän siinä haaveilimme, että voisimme kaikki sitten irtisanoutua töistä, jos iso potti osuu, porukan vetäjää naurahtaa.
Porukka pelaa viikoittain eri numeroilla.
- Tämä tapa lähti siitä, kun ollaan tämmöisiä lahopäitä, niin mitäs sitten, jos joku kerta unohdetaankin laittaa rivi ja sitten juuri sillä kertaa tulisi ne meidän numerot? Siksi pelataan joka kerta eri numeroilla, paljastaa porukan vetäjä.
Unohtamisia on sattunut myös porukassa mukana oleville jäsenille.
- Kerran yksi meistä unohti lunastaa oman osuutensa. Hän laittoi sitten perjantai-illalla viestiä minulle, että apua jos te nyt sitten voitatte. No eihän me silloin voitettu mitään, muistelee porukan vetäjä.
Porukalla pelaaminen ja porukalla voittaminen voi herättää kysymyksiä siitä, olisiko kuitenkin ennemmin halunnut koko voittosumman vain itselleen? Oululaisporukalla on tästä selkeä näkemys.
- Kyllä täytyy sanoa, että oli aivan loistavaa voittaa porukalla. Meillä on tosi tiivis tämä työyhteisö ja kyllä se tämän voiton myötä tiivistyi entisestään. Meillä on nyt tämä yhteinen salaisuus, porukan vetäjä kertoo.
- Ei se olisi haitannut yksinkään voittaa, mutta sitten asiasta olisi pitänyt olla hipihiljaa, eikä sitä iloa olisi päässyt jakamaan samalla tavalla kenenkään kanssa, pohtii porukan vetäjä.
Samoilla ajatuksilla on yksi porukan jäsenistä.
- Nyt tämän kokeneena sanon, että kyllä se jaettu ilo on tuplasti vähintään, ellei jopa triplasti parempi. Vaikka jossain iltapäivälehtien kommenttiosioissa mollattiin, että nyt oli ihan mitätön summa per naama, niin ei se sellaiselta tunnu. Ihan parasta oli voittaa yhdessä, ja se meidän yhteinen ilomme ja riemu on juuri parasta tässä.
-Jos olisin voittanut yksin saman summan, niin ei se olisi tuntunut yhtään niin hyvältä kuin tällä tapaa jaettuna. Nyt meillä on tämä yhteinen salaisuus ja kun katseet kohtaa työpäivän keskellä, niin aina tulee se pieni hymy väkisinkin asiasta, porukan jäsen kertoo.
Mikä on porukkapeli?
Porukkapelillä tarkoitetaan peliä, joka on Veikkauksen pelijärjestelmässä jaettu useaan, keskenään samanarvoiseen osuuteen, joita pelaajan on mahdollista ostaa yksitellen. Porukkapelaaminen on lisännyt suosiotaan vuosi vuodelta tarjonnan ja helpompien pelitapojen myötä.
- Veikkauksen sovelluksessa ja veikkaus.fi:ssä oman porukan luominen käy helposti ja porukan jäsenille osuuksien lunastaminen on vaivatonta, olipa kyseessä sitten työkavereista koostuva porukka tai eri puolilla maata asuva kaveriporukka, kertoo Veikkauksen senior viestintäasiantuntija Minna Sundholm.
Omien porukkapelien lisäksi tarjolla on myös valmisporukoita. Ne ovat Veikkauksen pelijärjestelmän tekemiä porukkapelejä, joita kuka tahansa voi ostaa sekä veikkaus.fi:stä ja Veikkauksen sovelluksesta että myyntipaikoista.
- Suosituin valmisporukka on Eurojackpotin niin sanottu sata riviä kympillä. Yksi porukkapelin eduista onkin, että pelaaja saa enemmän rivejä pienemmällä panoksella.
| Suomen suurimmat porukkavoitot TOP 10 | ||||||
| Kunta | Vuosi | Kierros | Myyntipaikka | Peli | Osuuksien määrä |
Voittosumma yhteensä |
| Siilinjärvi | 2019 | 34 | K-Supermarket Herkkupata | Eurojackpot | 50 | 91 938 695 € |
| Loimaa | 2018 | 6 | Prisma Loimaa | Eurojackpot | 5 | 90 000 000 € |
| Tampere | 2017 | 15 | K-Citymarket Tampere Lielahti | Eurojackpot | 3 | 86 970 703 € |
| Akaa | 2014 | 14 | R-Kioski Toijala Hallamäentie | Eurojackpot | 10 | 57 275 842 € |
| Oulu (2), Espoo, Mikkeli, Vaasa | 2021 | 32 | veikkaus.fi | Eurojackpot | 5 | 45 021 420 € |
| Eri puolille Suomea | 2015 | 36 | veikkaus.fi | Eurojackpot | 10 | 38 878 828 € |
| Kristiinankaupunki | 2021 | 38 | R-Kioski Kristiinankaupunki | Eurojackpot | 4 | 22 170 101 € |
| Jämsä | 2014 | 52 | R-Kioski Jämsä | Eurojackpot | 10 | 17 783 911 € |
| Eri puolille Suomea | 2025 | 51 | veikkaus.fi | Vikinglotto | 28 | 16 696 186 € |
| Kuopio | 2021 | 14 | Palonurmen Kyläkauppa | Lotto | 5 | 15 700 000 € |
| Ouluun osuneet suurimmat voitot TOP 10 | ||||||
| Kunta | Vuosi | Kierros | Myyntipaikka | Peli | Porukkaosuuksien määrä |
Voittosumma |
| Oulu | 2021 | 32 | veikkaus.fi | Eurojackpot | 2 | 18 000 000 € |
| Oulu | 2015 | 49 | veikkaus.fi | Lotto | 7 000 000 € | |
| Oulu | 2024 | 31 | Pelaamo Oulu Limingantulli | Lotto | 7 000 000 € | |
| Oulu | 2023 | 24 | K-Citymarket Oulu Kaakkuri | Viking Lotto | 6 545 224 € | |
| Oulu | 2012 | 26 | R-Kioski Pateniemi | Lotto | 5 650 000 € | |
| Oulu | 2020 | 17 | veikkaus.fi | Eurojackpot | 3 920 310 € | |
| Oulu | 2025 | 20 | veikkaus.fi | Lotto | 3 833 333 € | |
| Oulu | 2020 | 50 | K-Citymarket Oulu Kaakkuri | Lotto | 3 600 000 € | |
| Oulu | 2018 | 6 | veikkaus.fi | Eurojackpot | 3 520 586 € | |
| Oulu | 2006 | 12 | R-Kioski Kello | Lotto | 3 503 243 € | |
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Kuvat

Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Lentopallon EM-kisat: Suomalaiset veikkaajat vahvasti Veljesten kannalla23.9.2026 13:30:07 EEST | Tiedote
Suomen maajoukkue kohtaa tänään illalla lentopallon EM-kisojen puolivälierässä Italian. Veljekset lähtee otteluun altavastaajana, mutta suomalaiset vedonlyöjät uskovat vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin.
Perjantaina Eurojackpotissa jaossa jo 80 miljoonan euron päävoitto22.9.2026 22:35:45 EEST | Tiedote
Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on tarjolla jättimäinen 80 miljoonan euron potti.
Miljoonan euron päävoitto Pohjois-Savoon21.9.2026 10:14:02 EEST | Tiedote
Milli-pelin sunnuntai-illan arvonnassa löytyi yksi täysosuma. Miljoonan euron päävoitto osui rahapelivoistoistaan ennenkin tunnetuksi tulleeseen Pohjois-Savoon.
Loton potti kohoaa 5 miljoonaan euroon - reilun neljännesmiljoonan voitto Etelä-Pohjanmaalle19.9.2026 22:47:04 EEST | Tiedote
Lotosta ei löytynyt kierroksella 38/2026 täysosumia. Ensi viikolla potissa on tarjolla viisi miljoonaa euroa.
Eurojackpotin potti jatkaa kasvuaan, Suomeen yli 200 000 euron voitto18.9.2026 22:29:32 EEST | Tiedote
Eurojackpotin kierroksen 38 perjantaiarvonnassa ei löytynyt täysosumaa, joten ensi tiistaina tarjolla on noin 68 miljoonan euron potti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme