SDP EDUSKUNTA

SDP:n Juha Viitala: Mitään ei pidä rakentaa työntekijöiden oikeuksia polkemalla

25.9.2026 14:26:21 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Helsingin Sanomien juttu 25.9.2026 Haminan datakeskustyömaalta nostaa esiin pitkät työviikot, maksamatta jääneet ylityökorvaukset ja työntekijöiden puutteellisen tiedon omista oikeuksistaan. Kansanedustaja Juha Viitalan (sd.) mukaan tapaus osoittaa, että suurten rakennushankkeiden valvontaa ja tilaajavastuuta on vahvistettava.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Suomeen rakennetaan lähivuosina useita suuria datakeskuksia ja muita investointikohteita. Hankkeissa käytetään paljon ulkomaista työvoimaa, ja pitkät aliurakointi- ja alihankintaketjut lisäävät valvonnan merkitystä.

"Suomeen tarvitaan investointeja, työtä ja kasvua. Mutta mitään ei pidä rakentaa työntekijöiden oikeuksia polkemalla. Reilut työehdot eivät ole este kasvulle, vaan suomalaisen työelämän perusta", Viitala sanoo.

Viitalan mukaan suurilla työmailla tilaajavastuu ja viranomaisvalvonta korostuvat erityisesti silloin, kun mukana on useita yrityksiä ja kansainvälisiä alihankintaketjuja. Pitkän uran teollisuudessa ja työsuojeluvaltuutettuna tehnyt Viitala korostaa, että valvonnan on toimittava käytännössä koko ketjussa.

"Kun työmaalle tulee yrityksiä ja työntekijöitä useista eri maista, kaikkien pitää tuntea suomalaisen työelämän pelisäännöt. Vastuu ei saa kadota alihankintaketjuun. Työsuojeluviranomaisille on turvattava riittävät resurssit valvoa suuria hankkeita, ja tilaajavastuulainsäädäntöä on tarvittaessa vahvistettava", Viitala toteaa.

Viitala pitää tärkeänä myös sitä, että työntekijät tuntevat omat oikeutensa. HS jutussa nostetaan esiin erityisesti nuoret suomalaiset työntekijät, joiden tietämättömyyttä työelämän pelisäännöistä on voitu käyttää hyväksi.

"Työelämän oikeuksien pitää kuulua kaikille. Nuori työntekijä ei saa joutua tilanteeseen, jossa tietämättömyyttä käytetään hyväksi. Jokaisen työntekijän pitää tietää, mitä häneltä voidaan vaatia ja mistä saa apua, jos oikeuksia rikotaan", Viitala painottaa.

Viitalan mukaan ammattiliitoilla on tärkeä rooli väärinkäytösten paljastamisessa ja ehkäisemisessä. Hän pitää järjestökanneoikeutta yhtenä keinona vahvistaa työntekijöiden suojaa ja torjua työmarkkinarikollisuutta.

"Valtaosa yrityksistä toimii vastuullisesti ja haluaa tehdä asiat oikein. Työmarkkinarikollisuuden torjuminen on myös näiden yritysten etu. Rehellisen yrityksen ei pidä joutua kilpailemaan sellaisen kanssa, joka hakee kilpailuetua työehtoja polkemalla. Kaikki työ on arvokasta, ja investoinnit pitää rakentaa reilujen työehtojen varaan", Viitala päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Lataa

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Harakka ja Mäkynen: Energiatuet suoraan ihmisten tileille25.9.2026 14:19:49 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustajat Timo Harakka ja Matias Mäkynen kannustavat Orpon hallitusta jatkamaan kohdennettujen energiatukien valmistelua pikaisesti. Marinin hallitus käynnisti jo 2021 tulo- ja alueperusteisen suoran tuen valmistelun, jolla nousevia liikenteen kustannuksia voitaisiin kompensoida kohdennetusti haja-asutusalueiden ihmisille tulojen perusteella. Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin myötä Marinin hallitus käynnisti myös paremmin kohdistuvan sähkötuen valmistelun. Se voisi huomioida esimerkiksi sähkön kulutuksen, tulot ja lämmitysmuodon. Molempien mallien valmistelu oli Orpon hallituksen käytettävissä hallitusneuvotteluissa 2023, mutta niistä päätettiin luopua.

Sote-valiokunnan oppositio: Ministeri Partasen mukaan kotihoidon tuen Norjan malli ei koske suomalaisia – hallituksen esityksen vastaisesti puhunut ministeri Partanen on selityksen velkaa sote-valiokunnalle24.9.2026 15:42:02 EEST | Tiedote

Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) sanoi keskiviikkona 23.9. eduskunnassa, että hallituksen kotihoidon tuen ns. Norjan malli ei koske Suomen kansalaisia. Hallituksen omassa esityksessä todetaan kuitenkin, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi yhtäläisesti Suomen ja ulkomaan kansalaisia. Esityksessä todetaan lisäksi, että muutos ulottuu myös paluumuuttajiin, jotka ovat asuneet Suomessa ennen paluutaan vain lapsena.

SDP:n Joona Räsänen: Autoilijoilla ei ole aikaa odotella hallituksen käsienheiluttelua ja jahkailua24.9.2026 12:09:38 EEST | Tiedote

"Ennen viime eduskuntavaaleja hallituspuolueet lupasivat autoilijoille kuun taivaalta, mutta nyt kun autoilijoiden hätä on suuri, niin hallitus keskittyy käsienheilutteluun ja julkisuudessa miekkailuun. Perussuomalaisten ratkaisu on varmaankin uuden kansalaisaloitteen laatiminen ”euron bensasta”. Hallituksen jahkailu ei auta autoilijoita kohenneiden pumppuhintojen kanssa", ärähtää valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye