SDP EDUSKUNTA

SDP:n Harakka ja Mäkynen: Energiatuet suoraan ihmisten tileille

25.9.2026 14:19:49 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

SDP:n kansanedustajat Timo Harakka ja Matias Mäkynen kannustavat Orpon hallitusta jatkamaan kohdennettujen energiatukien valmistelua pikaisesti. Marinin hallitus käynnisti jo 2021 tulo- ja alueperusteisen suoran tuen valmistelun, jolla nousevia liikenteen kustannuksia voitaisiin kompensoida kohdennetusti haja-asutusalueiden ihmisille tulojen perusteella. 

Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin myötä Marinin hallitus käynnisti myös paremmin kohdistuvan sähkötuen valmistelun. Se voisi huomioida esimerkiksi sähkön kulutuksen, tulot ja lämmitysmuodon. Molempien mallien valmistelu oli Orpon hallituksen käytettävissä hallitusneuvotteluissa 2023, mutta niistä päätettiin luopua.

Kuvat: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Kokoomus ja perussuomalaiset ovat viisi vuotta ylimielisesti vinoilleet Marinin hallituksen valmistelemista tukimalleista. Jos mallien valmistelua oltaisiin jatkettu, meillä olisi nyt työkalut suunnata tehokkaasti tukea sitä eniten tarvitseville ja maksaa rahaa suoraan ihmisten tilille. Sen sijaan hallitus puuhastelee edelleen samojen ongelmien kanssa, joihin viime vaalikaudella törmäsimme. Vaaleissa kokoomus ja perussuomalaiset lupasivat suurisuisesti hillitä kustannusten noususta ihmisille koituvaa haittaa, mutta tehokkaiden keinojen valmistelu lopetettiin heti vaalien jälkeen, sanoo liikenne- ja viestintäministerinä Marinin hallituksessa toiminut Harakka.

Orpon hallituksen pöydällä olevat liikennepolttoaineiden hintoja hillitsevät vaihtoehdot ovat tehottomia, kalliita ja huonosti kohdentuvia. Jakeluvelvoitteen alentaminen lisää liikenteen päästöjä varmasti, mutta laskee hintoja hyvin epävarmasti. Liikenteen verotuksen alennukset hyödyttävät kaikista eniten suurituloisia ja ovat valtiolle todella kalliita, mutta vaikutus hintaan on pieni ja epävarma. Sähkön hinnan hillitsemiseksi Petteri Orpo on pitänyt esillä hallituksen kriisiaikojen hintakattoesitystä, mutta se on tarkoitettu vain laajan eurooppalaisen kriisin aikana, eikä auta lainkaan esimerkiksi datakeskusten myötä syntyviin korkeisiin hintapiikkeihin.

– Viime vaalikaudella Marinin hallitus joutui päättämään sähkötuista kiireessä ja nopean valmistelun pohjalta. Jo silloin tiedettiin, että tukijärjestelmät eivät ole täydellisiä ja tukea menee myös suurituloisille, jotka eivät sitä tarvitse. Siksi käynnistettiin valmistelu, jonka myötä sähkön hinnan noustessa voitaisiin kotitalouksia tukea hyvin kohdennetusti esimerkiksi tilanteissa, joissa Suomen sähköjärjestelmään tulee odottamaton häiriö tai pidempi korkeiden hintojen jakso. Myös energiakriisissä käytettyjen tukien arvioinnista päätettiin. Tämä kaikki työ jäi kesken, koska Orpon hallitus ei ole edistänyt tukijärjestelmän valmistelua tai käytettyjen tukien arviointia, sanoo eduskunnan talousvaliokunnassa molemmilla vaalikausilla toiminut Matias Mäkynen.

Harakka ja Mäkynen kannustavat Orpon hallitusta nöyrtymään ja palaamaan valmistelussa viime kaudella valittuihin malleihin.

– Veronalennusten ja ilmastotoimien purkamisen sijaan tehokasta olisi järjestää tuki tulonsiirroin. Se olisi vastoin Orpon hallituksen turvaverkkojen purkamiseen perustuvaa linjaa, mutta välttämätöntä tehokkaiden tukimallien saamiseksi. Pohjatyö on tehty viime vaalikaudella, Orpon hallitus voi edetä asiassa halutessaan nopeasti, Harakka ja Mäkynen toteavat.

Yhteyshenkilöt

Matias MäkynenKansanedustaja - riksdagsledamot

Puh:040 509 4409

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sote-valiokunnan oppositio: Ministeri Partasen mukaan kotihoidon tuen Norjan malli ei koske suomalaisia – hallituksen esityksen vastaisesti puhunut ministeri Partanen on selityksen velkaa sote-valiokunnalle24.9.2026 15:42:02 EEST | Tiedote

Sosiaaliturvaministeri Karoliina Partanen (kok.) sanoi keskiviikkona 23.9. eduskunnassa, että hallituksen kotihoidon tuen ns. Norjan malli ei koske Suomen kansalaisia. Hallituksen omassa esityksessä todetaan kuitenkin, että kolmen vuoden asumisaikavaatimus koskisi yhtäläisesti Suomen ja ulkomaan kansalaisia. Esityksessä todetaan lisäksi, että muutos ulottuu myös paluumuuttajiin, jotka ovat asuneet Suomessa ennen paluutaan vain lapsena.

SDP:n Joona Räsänen: Autoilijoilla ei ole aikaa odotella hallituksen käsienheiluttelua ja jahkailua24.9.2026 12:09:38 EEST | Tiedote

"Ennen viime eduskuntavaaleja hallituspuolueet lupasivat autoilijoille kuun taivaalta, mutta nyt kun autoilijoiden hätä on suuri, niin hallitus keskittyy käsienheilutteluun ja julkisuudessa miekkailuun. Perussuomalaisten ratkaisu on varmaankin uuden kansalaisaloitteen laatiminen ”euron bensasta”. Hallituksen jahkailu ei auta autoilijoita kohenneiden pumppuhintojen kanssa", ärähtää valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsänen (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye